torstai 28. maaliskuun 2019

Treffi-iltaan kukkamekossa

CIAO IHANAT!

Eilen illalla puin päälleni kauppareissulle kukkamekon, sukkahousut, biker bootsit ja nahkatakin. Illan kylmyys vaati kietomaan vielä kaulahuivin kaulaan, mutta heti keväisemmin pukeutuessani oli askel kevyempi. Se on jännä, miten kukkamekko saa sisäisesti pulppuamaan. Kukkamekko on ehdottomasti merkki keväästä. Kaupan kassalla tein huomion, että olin ainut kukkamekkoon pukeutunut. Osalla oli vielä toppahousutkin. Taisin saada muutaman ”Eikö nyt ole vielä vähän liian aikaista?” -katseen, mutta hymyilin näille katseille. Minun sisäinen kelloni on kukkamekkokaudessa.

Tuo ”nahkatakki” on pian viisi vuotta vanha. Koska en silloin raaskinut ostaa kallista aitoa nahkatakkia päädyin ostamaan vegan leather biker jacketin Köpiksen Abercrombien liikkeestä. Tänä päivänä olen tyytyväinen valintaani. Takki tuntuu yhtä pehmeältä kuin nahka, mutta sen eteen ei ole käytetty eläimiä. Kaiken lisäksi, tämä on loistava sadekeleilläkin. Ei mene miksikään ja suojaa sateelta.

Biker bootsitkaan eivät ole nahkaa nähneetkään ja yhtälailla menevät sadekeleilläkin. Muistin, että olin tehnyt näistä taannoin esittelyn täällä blogissakin; klikatkaahan tästä vanhaan postaukseeni vuodelta 2012. Nostalgiaa, sitä löytyy linkin takaa 😀 Alle viidellä kympillä ostetut kengät ovat palvelleet kohta seitsemän vuotta. Se on nykyaikana harvinaisen pitkä aika.

Tämä on se hassu aika vuodesta; vielä kun osaltaan tarvitsee talvivaatteita, mutta joinain päivinä sitten taas ei. Meillä eteisen naulakko pursuaa talvi- ja kevättakeista. Uskaltaisikohan sitä laittaa jo talvikamppeet telakalle? Viikonloppuna kaivan loput kukkamekot esille. Ainut, mitä kaipaisin vaatekaappiini niiden seuraksi ovat villapaidat. Sellaiset mekkojen kanssa pidettävät. Pitkästä aikaa täytyisi mennä ostoksille, mutta mikä siinä on, että ei millään jaksaisi shoppailla? Edelleen peräänkuulutan sitä minääni, joka oli shopaholic selkärankaan asti. Mitä ihmettä sille tapahtui? Toisaalta, muutoshan on pelkästään positiivinen 😀

Meillä on tänä iltana miehen kanssa treffi-ilta ja taidan kuulkaa repäistä ja mennä sinnekin kukkamekossa. Tapahtumaan sopii loistavasti myös biker bootsit ja nahkatakki. Ostin miehelle joululahjaksi lipun (ja toki itselleni myös) kuuntelemaan Ikurin turbiinia eli Mustajärven Patea. Saas nähdä, miten Ukkometso taipuu akustisesti!

TORSTAITERKUIN,


8 Responses to “Treffi-iltaan kukkamekossa”

  1. Emma sanoo:

    Hei! Ihan pakko kommentoida: tuo asu sopii sinulle aivan älyttömän hyvin. Ihanaa iltaa 🙂

    • Maria sanoo:

      Hei Emma

      ja voi kiitos!

      Tämä asu tuntuu päälläkin ihan omanlaiseltani 🙂

      Kiitos ja ihanaa torstai-iltaa sinnekin ♥

  2. Elina sanoo:

    Kaunis mekko. Mistä se on?

    • Maria sanoo:

      Moikka Elina!

      Mekko on ostettu Cubukselta viime vuoden puolella 🙂 Aika reilua kokoa, joten se kantsii ottaa huomioon, jos näitä vielä on myynnissä!

      Kivaa torstai-iltaa ♥

  3. jenni sanoo:

    Ihana asu 🙂 Sopii sinulle hyvin. Ekaa kertaa kommentoin blogiisi, mutta luen kyllä melkeinpä jokaisen uuden postauksen. Sulla on kiva tyyli kirjoittaa, niistä tulee aina hyvälle tuulelle. Ja sun instastooreja on myös ilo seurata! Oot niissä jotenkin aina niin ihanan aito 🙂

    • Maria sanoo:

      Moi Jenni

      ja hei kiitos 🙂

      Ja kiitos kaunis – en osaisi olla muuta kuin oma itseni. Eli vähän välillä hömppä höpöttäjä 😉

      Ihanaa perjantaita ♥

  4. Kastehelmib sanoo:

    Ihana keväinen mekko ja aivan upeasti stailattu nahkarotsilla ja bootseilla. Näyttää hyvälle, kuten myös sinä. Täytyypä itsekin kaivaa pari kukkamekkoa esiin. Olen ainakin vuoden verran havitellut mustaa nahkarotsia. Pitäisi varmaankin muuttaa valintakriteereitä ja ottaa mukaan vegenahat, jotka tähän mennessä olen sivuuttanut. Taitaa se kevät sieltä tulla! Upeaa viikonloppua.

    • Maria sanoo:

      Heippa Kastehelmib

      ja kiitos kaunis 🙂

      Kukkamekot ovat ihania! Isosuositus vegenahalle, ainakin tuo kyseinen yksilö on säilynyt erittäin hyvin ajan saatossa ja kovassa käytössä!

      Aurinkoista perjantaita ♥

Kommentoi