perjantai 14. syyskuun 2018

Millainen sisustaja minä olen?

HEIPPA PERJANTAIHIN!

Sain ihanalta Lauralta HomeviaLaura -blogista jo elokuun puolella sisustushaasteen, johon vihdosta viimein ehdin tarttua. Työn alla tämä on ollut monta kertaa, mutta aina on tullut jotain muka akuutimpaa. Perjantain kunniaksi siis juttua minun sisustustyylistäni. Joka ainakin pidempään mukana olleille lukijoille kertoo sen, että meillä mennään / on menty aika pitkään samoilla huonekaluilla. Sisustusesineillä olen vaihdellut ilmettä vuosien varrella, mutta lukuunottamatta tähän kotiin ostamaamme pientä ruokapöytää ja neljää tuolia, huonekalut ovat kulkeneet matkassamme jo kauan. Puunvärisiä huonekaluja on tullut käsiteltyä mustaksi, mutta esimerkiksi tuo nykyään musta vitriinimme, sivupöytä ja alakerran tv-taso ovat ne samat, jotka ostimme muuttaessamme taannoin isompaan asuntoon. Tuo aikamääre taannoin tarkoittaa vuotta 2003 🙂

Musta vanha arkkupöytä edellisestä kodistamme majailee telkkarin edessä alakerrassa. Sekin on miehen aikoinaan poikamiesboksiinsa ostama, joka vain sain mustan maalin päällensä. Sohvat hankimme edelliseen kotiimme vuonna 2010. Ne ovat jo sen näköisetkin, että niillä on ikää. Istuin- ja selkäpehmusteiden päällysiä on tullut pestyä, mutta rungon päällyset olen pessyt vain kerran. Vaikka aina haaveilen uusista sohvista, niin tiedän, että ei siinä olisi mitään järkeä ostaa tähän hätään uusia sohvia. Niin kauan kuin koira saa mennä sohvalle, niin peitellään likatahroja taljoin ja viltein. Tykkään juuri näistä sohvista ja kun oikein kyllästyn, niin puran sohvat osiin ja puen ne vuosi takaperin ostamillamme vaaleanharmailla päällysillä.

Mitä kotisi tyyli kertoo sinusta?

Toivon, että kotini tyyli kertoo siitä persoonasta eli minusta, jolle tärkeintä on oma perhe ja koti. Jo pienestä asti minulle on ollut tärkeää sisustaa huoneeni ja myöhemmin kotini niin, että viihdyn siellä. Siellä saa olla rosoisuutta ja aikaa kerrostettuna. Sen ei täydy olla tiptop, mutta sen täytyy kestää elämää  ja sen pitää olla helposti muunneltavissa olemassa olevilla huonekaluilla. Lukuunottamatta 17 neliön opiskelijakämppääni, kaikki kotini ovat olleet pohjiltaan ja huonekaluiltaan sellaisia, että siellä on ollut mahdollisuus pikaisella rymsteerauksella saada uutta ilmettä. Kotini tyyli kertoo minusta myös sen, että ihmisenä olen hurjan turvallisuudenhakuinen (mustavalkoharmaa  sisustustyyli), mutta välillä kaipaan elämääni säpinää (keväisin vaaleanroosa sisustuksessa).

Toivon, että kotini sisustus kertoo myös sen, että olen tyytyväinen tässä ja nyt. Ei ole tarvetta suuriin muutoksiin, vaan osaan nauttia olemassa olevista jutuista. Kuten arkeenikin, myös sisustukseen pyrin tuomaan ihan pienillä muutoksilla vaihtelua. Tyylini on vuosien varrella vain vakiintunut; tiedän esimerkiksi, että enää minun ei kannata tuhlata värikkäisiin tyynyliinoihin kausittain, sillä kyllästyn väreihin hirmuisen helposti. Parempi mennä tällä tutulla ja turvallisella, omaa silmää miellyttävällä sisustustyylillä.

Mikä on kotisi persoonallisin sisustusesine?

Se on ehkä tuo hassu ihmisfiguuria esittävä patsas, joka on kulkeutunut meille lapsuudenkodistani. Tai kulkeutunut ja kulkeutunut…jäänyt tänne lapsuudenkotiini. Meillä on veljeni kanssa siihen yhteishuoltajuus, mutta näemmä se majailee meillä. Mummulassa se oli aikoinaan pylvään päällä olohuoneen nurkassa. Kuitenkin niin paraatipaikalla, että kun sen taakse sytytettiin tunnelmavalo se pääsi oikeuksiinsa. Tällä hetkellä se majailee ruokahuoneen senkin päällä. Ehkä pitäisi nostaa se taas näkyvämmälle paikalle.

Onko kotonasi jokin sinulle tärkeä esine, jota et ole esitellyt julkisesti? Miksi?

Ei taida olla. Toki on jotain sellaisia arvokkaita esineitä, joita en ala blogissa julkisesti tietoisesti esittelemään. Mutta nämä ovat suurimmaksi osaksi esineitä, joita ei ole täällä kodissamme, vaan ne on paremmassa säilytyksessä muualla. Kodistamme löytyy muutamia taidetauluja, joilla on tunnearvoa sekä Oriveden mummulta saamani kultainen medaljonki. Nekin olen muistaakseni kyllä esitellyt. Yksi niistä on tuo kasvoton tyttö, joka on kultaisin kehyksin kehystetty.

Miten sisustustrendit tai muiden mielipiteet vaikuttavat sisustusvalintoihisi?

Onneksi en ole sisustusbloggaaja, sillä en tänä päivänä juurikaan ehdi seurata sisustustrendejä 😀 Kautta aikain olen luonut omat trendini, jotka taitavat olla vuodesta toiseen samoja. Kestävän kehityksen trendejä. Toki aina välillä saan lukijoilta myös negatiivista palautetta meidän sisustuksesta, mutta en ota siitä nokkiini. Kaikki sisustavat kotinsa, niin kuin haluavat. Sellaiseksi kodiksi, jossa viihtyvät. Ja vastaavasti kaikilla on oikeus sanoa oma mielipiteensä.

Oletko jättänyt jotain ostamatta, koska se ei ole vallitsevien trendien mukainen tai ei sovi Insta-feediisi?

En todellakaan! Kuten kerroin joskus, niin minua ehkä hieman hävettää ja häiritseekin se, että en osaa katsoa Insta-feediäni sillä silmällä, että suunnittelisin sen harmonisesti. Vaikka meillä sisustuksessa ei juuri värejä näy, niin tuolla Instan puolella on sellainen iloinen sekametelisoppa. Ja mitä tulee tuohon ostamatta jättämiseen, koska kyseinen esine ei olisi vallitsevien trendien mukainen…ks. edellisen kysymyksen vastaus. Olen armottoman ulkona trendeistä. Vuodesta toiseen.

Oletko hankkinut jotain kotiisi vain siksi, että koet sen sopivan imagoosi tai miellyttävän muita?

En tiedä onko se ikä vai se, että on blogannut jo pian yhdeksän vuotta, mutta koen että minulla ei ole mitään tarvetta miellyttää ketään valintojeni kautta. Tätä nykyä tulee ostettua tarpeeseen. Toki pienet heräteostokset silloin tällöin piristävät päivää. Kuten tuossa kerroin, niin sohvapöytämme on hajoamispisteessä. Se on syy ostaa uusi sohvapöytä.  Mutta ostaisinko enää ostamisen vuoksi? En ostaisi.

Koetko paineita ostaa pieniä tai isoja kodinsisustusta päivittäviä tuotteita – olipa ne sitten tuoreita kukkia tai samettisohva, jotta saisit kauniita kuvia?

Tunnen olevani vastarannankiiski, kun vastaan tähänkin, että en missään nimessä 😀 Tiedän, että tätä tapahtuu bloggaajien keskuudessa. Että blogit saavat sisältöä siitä, että sohvapöytä vaihtuu kuukauden välein. Mikäli kokisin, että minun täytyy ostaa kodinsisustusta saadakseni blogiini sisältöä, voisin lopettaa tämän homman samantien. Tunnen, että siinä tavallaan huijaisin myös lukijoitakin enkä näyttäisi sitä todellista elämää.

Tuoreita kukkia ostan joka viikko ja kyllä, joskus myös kuvia varten. Mikäli esimerkiksi asiakas haluaa kuviin kukkia, niin tottakai niitä ostan, jos edellisviikkoset ovat jo rupsahtaneet. Tämä on kuitenkin ammattini, niin asiakkaan kuvatoive edellä mennään kaupallisissa yhteistyöpostauksissa.

Mitä asioita kotisi sisustuksessa rajaat pois kuvista?

Tässä taannoin näytin kotiamme sellaisena kuin se oli juuri silloin kuvaushetkellä. Rajaamatta mitään pois. Mutta kyllä usein rajaan koiran lattialla lojuvat lelut ja esimerkiksi keittiöntasoille kertyvät krääsät pois kuvista. Tämäkin on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta bloggaminen on kodin siisteyden ylläpidon kannalta erittäin kiva ammatti; ennen keittiökuvia tulee usein siivottua keittiö ja ennen olohuonekuvia kerättyä Tobyn lelut takaisin koriin, ojenneltua vähän sohvatyynyjä ja joskus myös pyyhittyä pölyt olohuoneen pöydältä.

Ehkä vastaukseni olisivat olleet erilaisia, jos blogini olisi täysin sisustusblogi. Näin lifestylebloggaajan näkökulmasta sisustuspostaukset ovat vain yksi, mutta sitäkin mielenkiintoisempi, osa blogia. Joskus jätän julkaisematta sisustuspostauksen, sillä tunnen että en viitsi näyttää enää samoja nurkkia kymmenettä kertaa. Mutta toisaalta, kuten kerroin niin en ole valmis niitä nurkkia uusilla hankinnoilla koristamaankaan vaihtelun takia 🙂

Hei, vaikkei tänä iltana blogin puolella myysseilläkään, niin voipi olla, että Insta storyn puolella myysseillään. Joten ehkä nähdään siellä perjantai-illan tunnelmissa?

IHANAA PERJANTAITA TOIVOTTAEN,

PS. Kiitos Lauralle vielä haasteesta – haasteen saa napata täältä blogistani mukaan, olkaattehan hyvät 

 


8 Responses to “Millainen sisustaja minä olen?”

  1. Homevialaura sanoo:

    Kiitos kaunis Maria, kun vastasit tähän! Syy, miksi haastoin sinut, oli se, että halusin kuulla sellaisen kollegan ajatuksia, jolle koti on maailman tärkein paikka, mutta ei kuitenkaan automaattisesti jatkuvan muutoksen kohde. Olen itse tällä hetkellä aika vieraantunut himosisustamisesta ja tavoittelen enemmänkin sitä, että koti on hyvän elämän tukikohta kuin levoton täydellisyyteen tähtäävä projekti. Harmittelin ensin Habitaren ammattilaispäivän väliin jäämistä, mutta sitten mietin, että samat trendit näen muualtakin ja oikeasti oma kotimme ei kaipaa nyt juurikaan mitään, enkä edes pidä lainkaan tämän hetken trendeistä. Paljon enemmän minua nyt inspiroi kodikas ja kaunis maanlähinen tavallisuus – juuri niin kuin teillä. Kanavissasi tulee sellainen olo, ettei kyse ole siitä, mitä taas on vailla, vaan siitä, mitä jo on. <3

    • Maria sanoo:

      Heippa ihana!

      Kiitos vielä haasteesta ja kaunis kiitos ihanista sanoistasi ♥

      Mä en ole ollut Habitaressa muistaakseni viimeiseen viiteen vuoteen, sillä en ole ehtinyt. Mielelläni katson siellä kävijöiden Insta storeja, mutta ei kertaakaan ole tullut sellaista ”tuo on pakko saada” -fiilistä 😀

      Se pieni antimaterialisti nostaa aina silloin tällöin päätään ja hyvä niin!

      Mulla tuli itku kurkkuun sun kauniista sanoistasi ♥♥♥

      Kivaa viikonloppua teille ja Tobylta Onnille terkkuja 🙂

  2. Asta sanoo:

    Moi, teidän koti on kyllä niiiin ja sisustusfilosofiasi, ettei aina tarvitse juosta viimeisimpien trendien perässä on kyllä niin Siinä on ehkä meille monelle paljon oppimista.

    Särähti kyllä ikävästi korvaan tuo lukijoilta saamasi negatiivinen palaute teidän sisustuksesta. Kuka sitä voi sanoa, onko joku sisustus oikein tai väärin? Toinen tykkää toisesta ja toinen toisesta. Jokainen tekee omastaan mieleisen.

    Sun blogia on kyllä kiva lukea, aiheesta kuin aiheesta.

    Mukavaa syksynjatkoa!

    • Maria sanoo:

      Moikka Asta

      ja kiitos kaunis ♥ Koti on sellainen paikka, jossa viihdyn hirmuisen hyvin just tällaisena kuin se on. Sellaisena pehmeänä ja aika runsaana. Keväisin tulee taas vastaavasti karsittua hieman tavaroista 🙂

      Näinhän se on, että ei kukaan voi sanoa onko sisustus oikein vai väärin, mutta toki voi sanoa, että ei itse pidä jostain meillä näkyvästä sisustuselementistä. Se on just näin, että jokainen tehkööt omasta kodista mieleisensä 🙂

      Kiitos, ihana kuulla ♥

      Kivaa syksynjatkoa sinnekin! 🙂

  3. Kaura sanoo:

    Teillä on kaunis koti. 🙂 Mielenkiintoinen postaus, kiva lukea ajatuksiasi sisustamisesta. Mukavaa viikonloppua! <3

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos kaunis Kaura ♥

      Tämä oli hurjan mielenkiintoinen postaus kirjoittaakin 🙂 Sai vähän jäsenneltyä omia ajatuksia sisustamisen suhteen.

      Kiitos ja ihanaa sunnuntai-iltaa sinne ♥

  4. Nämä ovat olleet ihan super mielenkiintoisia postauksia. On ollut mukavaa lukea ihmisten ajatuksia omasta sisustustyylistä. Vastasin itsekin näihin kysymyksiin hetki sitten.
    Ihanaa viikonloppua. ❤

    • Maria sanoo:

      Moi Jenni

      ja hei kiitos, mä olen tykännyt lukea näitä myös ♥ Ja kiitti, pitääkin tulla lukemaan sinun vastauksesi 🙂

      Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne ♥

Kommentoi