maanantai 11. heinäkuun 2016

Aikaa elämälle (& gluteenittomia herkkuja)

HEIPSULIHEI VAAN,

muistatteko, kun kerroin viime postauksessa, että loppuelämäni ensimmäinen päivä oli eilen? No siltä se on tuntunutkin. Tukka putkella on painettu paikasta a paikkaan b 😀 Ei vaiskaan, eilen aamusta ajettiin mökiltä kotiin vaihtamaan juhlavaatteet. Takaisin autoon ja suunta kohti länttä. Vietettiin ensimmäisiä rippijuhlia maaseudun rauhassa. Ihasteltiin keltaisia rypsi/rapsipeltoja, huojuvia viljameriä, pilviä ja luonnon ääniä. Illaksi ajettiin kotiin ja vietettiin toisia rippijuhlia tuossa naapurissa. Tajusin jossain vaiheessa juhlahumua, että kuinka ihana on, kun ei ole kiire minnekään. Kun ei tarvitse katsoa puhelinta 10 minuutin välein. Oikeastaan molemmissa juhlissa olin liikenteessä ilman puhelinta, puhelin oli autossa tai kotona. Viimeiset kuukaudet kun olen ollut naimisissa puhelimen kanssa. Just in case. Sitä puhelinsoittoa odotellen. Olo on ollut vapautunut ja nyt oikeastaan vasta on tajunnut sen, kuinka raskas tuo mennyt talvi, kevät ja alkukesä oli. Hatunnosto ja jaksamisia kaikille samassa tilanteessa oleville.

Gluteeniton piiras (12 of 20)Gluteeniton piiras (1 of 20) Gluteeniton piiras (2 of 20) Gluteeniton piiras (3 of 20) Gluteeniton piiras (4 of 20) Gluteeniton piiras (5 of 20) Gluteeniton piiras (6 of 20) Gluteeniton piiras (8 of 20) Gluteeniton piiras (10 of 20) Gluteeniton piiras (18 of 20)

Ystävyyssuhteet ovat kärsineet. Tottakai, elämässä tulee priorisoitua ja aina elää olemassa olevan tilanteen mukaan. Heti tänään, loppuelämäni tokana päivänä, otimme menetettyä aikaa takaisin. Istuimme iltaa ystävien kanssa. Pitkästä aikaa leivoin, katoin pöydän, sytytin kynttilät ja fiilistelin kuinka kivaa tuo touhu on. Tuntuu, että nyt on aikaa elämälle. Omalle elämälle. Niille omille jutuille, jotka aiemmin ovat näytelleet niin suurta osaa, mutta jotka epäitsekkäistä syistä jäivät hetkeksi taustalle. Hetkeäkään en vaihtaisi pois tuosta ajasta, vaan onnellinen olen, että omistin elämästäni seitsemän kuukautta äidin hyvinvoinnille. Läsnäololle, tuelle ja turvalle.

Tänä iltana kahvipöydästä löytyi gluteenittomia herkkuja. Täytyy myöntää, että koskaan ennen en ole tehnyt mitään gluteenittomista jauhoista. Hienosti tuo britakakku taipui ko. jauhoistakin. Pakastealtaan luona gluteenitonta taikinavalikoimaa ihmettelin tovin. Lehtitaikina tarttui mukaani ja siitä tein tomaattijuustopiiraan. Uusimmassa Glorian Ruoka & Viini lehdessä oli hyvän kuuloinen resepti, jonka pohjan korvasin gluteenittomalla lehtitaikinalla. Tätä täytyy tehdä toistekin. Itse asiassa, tuo gluteeniton lehtitaikina maistui jopa paremmalle kuin tavallinen lehtitaikina. Hetken aikaa luulin sitä voitaikinaksi, sillä oli niin rasvaisen oloista. Alla olevaan kolmen yrtin tomaattipiiraaseen löytyy alkuperäinen ohje siis Glorian Ruoja & Viini -lehdestä…hieman sitä taas sovelsin 🙂

GLUTEENITON TOMAATTIPIIRAS

Pohja
gluteeniton lehtitaikina

Täyte
rasia kirsikkatomaatteja (250 g)
1 tl sormisuolaa
2 valkosipulin kynttä
1 rkl hienonnettua tuoretta oreganoa
2 rkl oliiviöljyä
1 tl mustapippuria
2 dl emmental-juustoraastetta

– siivuta tomaatit, levitä leivinpaperin päälle ja ripottele päälle sormisuolaa
– anna itkettyä noin 10 minuuttia
– levitä lehtitaikina leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle ja reunoille
– painele tomaateista nestettä talouspaperilla kevyesti painellen
– sekoita oliiviöljy, oregano ja mustapippuri
– levitä juustoraaste lehtitaikinan päälle
– lado päälle tomaatin siivut ja lopuksi sivele tomaatit yrttiöljyllä
– paista 225 asteessa noin 30-40 minuuttia
– jäähdytä ja koristele basilikalla

************

Gluteeniton piiras (11 of 20)Gluteeniton piiras (13 of 20)Gluteeniton piiras (19 of 20)Gluteeniton piiras (9 of 20)Gluteeniton piiras (14 of 20)

Kaikki meni ja kokki kiittää 🙂 Nyt täytyykin sopia taas lisää kyläilyjä. Lomaa on himpun verran vajaa kaksi viikkoa jäljellä, joten loppuaika pyhitetään sosiaalisten suhteiden ylläpitoon. Plus yhteen ulkomaanreissuun. Jotenkin tässä välissä lomaa alkaa aina tuntumaan siltä, että on ihan valmista kauraa töihin. Huomenna täytyy mennä pariksi tunniksi orientoitumaan töiden pariin, ettei ihan pääse laiskistumaan 😉

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

alle


10 Responses to “Aikaa elämälle (& gluteenittomia herkkuja)”

  1. Anne sanoo:

    Nams, ihanan näkösiä herkkuja! Ei se gluteeniton maailma loppupeleissä ole sen haastavampi, kuin gluteenillinenkaan. Ja kaikkeahan ei tarvi aina korvata, kun tilalle voi löytää jotain uutta.
    Tosi kaunis kattaus muuten!
    Rentoa loman jatkoa <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Anne
      ja kiitos 🙂

      No yllättävän helppoa oli gluteenittomasti leipoa – mä kun vähän siitä stressasin 😉

      Kiitos ja ihania heinäkuun päiviä sinne <3

  2. Hertta sanoo:

    Näin se elämä jatkuu, ihana kuulla, että siihen löytyy jo iloa :). Arvokkaan työn teit äitisi kanssa ja kokemus oli kaikessa raskaudessaan varmasti hyvin rikastuttava. Tällaisten asioiden äärellä elämään tulee ihan uusia värejä ja niin paljon enemmän perspektiiviä, armollisuutta muita kohtaan, uutta lämpöä <3

    Mutta kun elämä jatkuu, niin sallitaan varmaan taas tällainen maallisempikin kysymys... 🙂 Mikä tuo olikaan tuo musta kivialusta, jolle olet kattanut tarjottavia? Jossain olen sen nimen nähnyt, mutta en saa millään päähäni.

    Ihanaa lomaa ja nautinnollisia kesäpäiviä! Olen muuten samaa mieltä, että sadesää ei todellakaan kesääni pilaa! Silloin kynttilänvalo näkyy paremmin, takkatuli tuntuu suloisemmalta, kirjaa voi lukea vähän kauemmin ja sateenropina ikkunalaudalla on paras ääni nukkumaanmennessä 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikkamoi Hertta,

      ja hei ihanasti sanottu; just näin – tällaiset tapahtumat tuovat elämään niin paljon uutta <3

      Tottakai sallitaan 😀 Tuo on ylimääräinen lattialaatta meidän takkahuoneremontista ;D Joten ei muuta kuin laattakaupoille!

      Kiitos ja sinne myös kauniita kesäpäiviä, nautitaan sateen ropinastakin <3

      • Hertta sanoo:

        Ai oikeasti, lattilaatta?! Mahtava idea! 😀 Mä olen nähnyt samanlaisessa käytössä samannäköisen laatan joissain muissakin blogeissa/instassa ja jollain oli sille joku design-henkinen nimikin 🙂 Eli tässähän pääseekin edullisemmalla, jos vastaavaa halajaa 🙂

        • Maria sanoo:

          Juujuu, lattialaatta 😀
          Sellaista sitten vaan metsästämään! Juu, mä katsos piutpaut välitän mistään designeista…lattialaatta näyttää ihan samalta ja ajaa asiansa 😉

  3. M sanoo:

    Hei! Oon aiemminkin vieraillut sun blogissa, mutta vasta nyt sattumalta taas päädyin tänne ja muistin miksi tämä blogi on niin ihana! Vaikutat todella vahvalta ja elämäniloiselta naiselta. Juuri semmoiselta, ketä pitää esikuvanaan! Oon itse vasta reilu parikymppinen nuori nainen, mutta elämässä on eteen sattunut jo semmosia juttuja ja menetyksiä, että toivoisin niiden olevan jo tämän minun elämän osalta lusittu. Mutta itse oon lohduttautunut ajatuksella, että nämä jutut annetaan niille, ketkä niitä jaksaa kantaa. On ihmeellistä, miten omakin asenne ja ajattelumaailma on läheisten sairauksien ja muiden menetysten myötä muuttunut itse asiassa positiivisemmaksi. Minä en suostu katkeroitumaan. Itse asiassa vasta nyt on ehkä tosissaan ymmärtänyt elämän kauneuden ja ainutlaatuisuuden. Pieniäkin juttuja osaa arvostaa täysin eri tavalla. Se on ollut jännä huomata, että aamuinen viikonlopun kiireetön kahvihetki, ystävän tekemä mansikkakakku tai kesän ukkospuuska (joita rakastan!) on saanut itsessä valtaan paljon iloisempia ajatuksia kuin ennen. Se mitä ennen piti itsestäänselvyytenä ei ainakaan minulle ole enää itsestäänselvyys. Jotenkin on paremmin ymmärtänyt sen, että elämä on lahja ja ei ole itsestäänselvää, että tänäkin aamuna sain herätä. Toki kyllä niitä normaaleja känkkäränkkiäkin tulee pienistä asioistakin, mutta ainakin oma elämänkatsomus on muuttunut huomattavasti. Paljon voimia sinulle! Vaikutat kyllä todella hienolta ihmiseltä 🙂 Ja kotisi sisustus on aivan ihana!

    • Maria sanoo:

      Heippa M

      ja voi kiitos kaunis <3

      Olen aivan otettu täällä ja häkeltynyt 🙂

      Kuulostat erittäin kypsältä parikymppiseltä - tuosta on hyvä jatkaa elämää eteenpäin <3

  4. Juuli sanoo:

    Hei Maria, sulla on tosi ihana blogi! Löysin tämän ihan vastikään sattumalta. Näistä sun kirjoituksista ja kuvista tulee jotenkin niin hyvä olo 🙂 Elämän ilo ja nautiskelu välittyy ruudun toiselle puolelle.

    Ihanaa kesää <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Juuli

      ja ihanaa, että löysit tänne! Kiitos <3 Niin mukava kuulla, että se elämänilo välittyy ruudun toiselle puolelle 🙂

      Kiitsa ja sinne myös <3

Kommentoi