MOIKKAMOI!

Ruoanlaitto on mulle ei vain palautumista, mutta myös osaltaan sellaista aikaa, jolloin tulee ajateltua paljon maailman menoa. Sitä mukaa, kun kattilat porisee liedellä, ajatukset saavat siivet. Usein asiat myös saavat uudet, järkevämmät mittasuhteet.

Tänään mulla oli ilo viettää kolmisen tuntia keittiöpuuhissa. Keittiö oli kuin pommin jäljiltä, mutta vitsit, että tuli taas prosessoitua asioita. Päällimmäisenä tämä korona. Jälleen nyt on hyvä esimerkki siitä, miten positiivisuus luonteenpiirteenä ei suinkaan tarkoita tosiasioiden kieltämistä. Miten kaikki ei ole aina niin ihanaa, vaan vakavan paikan tullen asiat loksahtavat paikoilleen. Vaikka on ikuinen optimisti ja katselee maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi, niin hölmöhän sitä olisi, jos ei esimerkiksi tällaisessa tilanteessa ymmärtäisi elämän realiteetteja. Mun mielestä se olisi kaiken lisäksi erittäin itsekästä ja edesvastuutonta.

Kukaan meistä suomalaisista ei voi tällä hetkellä ajatella, että ”Noh, eipä tuo koske mua kun oon niin hemmetin hyvässä kunnossa!”. Ja toivotaan, että mahdollisimman moni virustartunnalta säilyy. Mutta vaikka se virus sulla olisi oireettomana tai vähäoireinen, niin silti on olemassa iso joukko ihmisiä, joille tuo on oikeasti vaarallinen. Jos meidän iskä eläisi vielä, niin olisin ehkä jo viikko pari takaperin tehnyt selväksi mun perheelle, että mummulaan ei mennä. Riskit ovat aivan liian suuret. Mun sydän on sykkyrällä tällä hetkellä vanhusten ja sairaiden puolesta. Sellaisten, joilla immuniteetti ei ole samaa luokkaa kuin meillä terveillä.

Olen tässä viimeisten parin kuukauden aikana itsekin syyllistynyt sanomaan, että turha hysterisoida. Ja näin se on, hysterisointi ei auta, mutta tietynlainen varovaisuus mun mielestä tällaisissa epidemioissa on kaikkien etu. Mieluummin olla liian varovainen (aina kun on ihmishengistä kyse) kuin jossitella jälkikäteen. Meillä firma pyörii vielä, mutta emme epäröi laittaa lappua luukulle väliaikaisesti, mikäli tarve vaatii. Työntekijöiden ja välillisesti muiden sidosryhmien etu edellä pitää mennä. Se yrityksen päämäärä tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen on näinä poikkeusaikoina aivan sivuseikka. Yrittäjänä mun pitäisi olla tällä hetkellä huolissani talouden pysähtymisestä. Mutta mun mielestä sen aika tulee, jos tulee, myöhemmin. Ensiksi pitää tulla ihmisten hyvinvointi ja sen jälkeen vasta muut asiat. Toki pitkällä tähtäimellä talouden pysähtyminen tulee osaltaan myös vaikuttamaan monien hyvinvointiin.

Jotain hyvää, niin musta tuntuu, että ihmiset lähenevät ns. kriisiaikoina ja alkavat puhaltamaan yhteen hiileen. Ollaan samassa sopassa kaikki ja se lähentää. Inhimillisyys ja yhteenkuuluvuus korostuu ♥ 

TOIVEIKKAIN TORSTAITERKUIN,