keskiviikko 01. huhtikuun 2020

Helppoa ja herkullista: Mehukas uunibroileri & panzanella-salaatti

MOIKATSUMOI VAAN HEI!

Tänä aamuna lumisateen keskellä hytistessäni (jep, laitettiin kunnon talvitakit säilöön viikonloppuna) koiraa ulkoiluttaessani tulin miettineeksi, että tätähän me haluttiin. Lunta ja talvea. Nostin kasvot ylös ja onnistuin metsästämään kielen päälle lumihiutaleita. Olen elossa, ajattelin. Onko tämä nyt ilmaston kiitos siitä, että lentokone- ja autoliikenne on hiljentynyt hetkeksi? Meille annettiin talvi nyt, kun alettiin kunnioittamaan luontoa enemmän? Otan lumen ilolla vastaan, mutta kieltämättä se olisi voinut tulla vähän aikaisemmin 😉

Muutenkin tänään on ollut taas tosi positiiviset fiilikset. Ollakin, että jouduin jalkautumaan ihan maitokauppaan ja olin vähän aikaa pasmat sekaisin, että mites siellä käyttäydyttiinkään. Kyllä. Lapsilta tuli töihin kauppalistaa leivontatarvikkeista. Ex tempore -elämä on ollut vähän holdilla, mutta nyt annoin periksi kaupassa käynnille hetken mielijohteesta. Pientä krediittiä tytöillekin siitä, että ovat mukisematta olleet kotona. Esikoinen näki eilen pikaisesti yhtä ystäväänsä 10 metrin välimatkalla parin sadan metrin matkan. Pikkuisempi ei ole edes pyytänyt nähdä ystäviään. Yllättävän hyvin ovat tilanteeseen sopeutuneet.

Mutta hei, piti tulla jakamaan teille ältsin helppo ja herkullinen resepti, mutta tapani mukaan taas ajauduin jaarittelemaan. Veikkaanpa tosin, että tekin ihmettelisitte jos menisin kerrankin suoraan asiaan 😀 Joten nyt luvassa reseptiä meidän yhden päivän jämäruokaan. Sellaiseen, kun leipä oli kovaa känttyrää ja broitsut olivat menossa vanhaksi. Kun siellä jääkaapissa ei oikein ollut mitään mistä rakentaa ateriaa. Terttutomaatitkin olivat niin löllöjä, että en olisi niitä salaattiin kelpuuttanut. Lopputulos yllätti kuitenkin maukkaudellaan koko perheen.

Mehukas uunibroileri

2 maustamatonta broilerin rintafileetä
2 rkl pestoa
terttutomaatteja
fetaa murusteltuna
loraus öljyä

-paista öljyssä broilerien pinta ruskeaksi
-valele broitsut pestolla ja aseta ne uunivuokaan
-lisää terttutomaatit ja murusteltu feta, lisää pikkuisen öljyä
-paista 200 asteessa noin puolisen tuntia

Panzanella-salaatti

kuivahtanutta leipää kuutioina
voita
1 valkosipulin kynsi pienisteltynä
mustapippuria
salaattia
ananassäilykepurkki
fetaa

-paista valkosipulia pannulla voissa, lisää leivän palat, kierros mustapippuria myllystä ja paista kunnes leivät ovat rapsakoita
-aseta salaatti tarjoiluastialle, lisää ananakset, pienistelty feta ja leipäkuutiot
-halutessasi lisää esimerkiksi persiljaa
-kastikkeen sekoitin öljystä, valkoviinietikasta ja mustapippurista

Siitä on jo vuosia aikaa, kun olen viimeksi tehnyt panzanellaa. Muistaakseni silloin siihen laitoin oliiveja ja punasipulia, ja tein sen ilman ananasta. Pitääkin koklata tehdä uudelleen seuraavan kerran, kun leipä on kävelemässä pussista vastaan. Leivoin tuona samaisena iltana, kun ruokavarastot olivat yllättävän tyhjät, perheelle sämpylöitä ja sain kuulla ehkä maailman parhaimman kohteliaisuuden: ”Äiti, nää maistuu ihan kaupan sämpylöille!” 😀

IHANAA KESKIVIIKKOILTAA,


2 Responses to “Helppoa ja herkullista: Mehukas uunibroileri & panzanella-salaatti”

  1. Rita sanoo:

    Broileri näyttää ihanalta 🙂 Tuollaiset ex-tempore ruoat on yleensä parhaita, kun vaan heittää vuokaan mitä jääkaapissa sattuu olemaan. Yksi parhaimpia uunivuoka-raaka-aineita ovat mun mielestäni keitetyt perunat. Ne jotenkin vain paranevat, kun ne käyttää vuokaruokaan.

    • Maria sanoo:

      Moikka Rita

      ja hei kiitos 🙂

      Mä olen aivan samaa mieltä, sitä yltää kulinaristisiin nautintoihin juuri silloin kun sitä vähiten osaa odottaa 😀
      Oiii, kiitti muistutuksesta – keitetyt perunat on niin hyviä jatkojalostettunakin!

      Torstaiterkkuja sinne ♥️♥️♥️

Kommentoi