keskiviikko 01. toukokuun 2019

Mökkikauden avaustunnelmia ♥

HEIPSAN IHANAT

ja oikein ihanaa vappupäivää ja samalla toukokuun ekaa! Sateista sellaista, ainakin täällä Tampereen suunnalla. Mutta hei, tekee niin hyvää luonnolle ja toivotaan, että siitepölyallergiatkin hieman helpottavat sateen ansiosta.

Eilen kurvasimme mökkirantaan auto täyteen umpattuna. Mökkitiellä iski ekan kerran epäilys, että mitäs, jos ne jäät ovat pakkautuneet pahasti rantaan niin, että emme saa edes venettä laskettua. Kuitenkin sitä jäätä siinä määrin vielä venerannan lahdella oli edellisenä päivänä ollut.

Venerantaan päästyämme huomasimme, että kaikki jäät olivat sulaneet. Mikä onni! Laskimme veneen, purimme autolastillisen tykötarpeita sinne ja soudimme saareen. Sitä aina jännittää oven avatessaan, että onko hiiriarmeija tehnyt tuhojaan. Onko piipun kautta tullut sisään epätoivottuja lintu- tai oravavieraita (unohdimme peittää piiput syksyllä). Kurkistin sisään ruokatilasta ja käännyin katsomaan takanani jännittäviä lapsia.

Kaikki hyvin. Hymyni ulottui korviin. Papanan papanaa ei näkynyt ja mökki oli oikein hyvin talvehtinut. Napsautin jääkaapin kylmenemään ja kannoimme elintarvikkeet keittiöön. Lakana- ja vaatekassit vaatehuoneisiin. Mies lähti samantien laittamaan vesipumppuja kiinni. En ymmärrä, miten meillä voi olla niin hyvä säkä, mutta pumput lähtivät kertalaakista pumppaamaan vettä. Joinain vuosina noidenkin kanssa on tapeltu tovi jos toinenkin. Vaihdettu suodattimia järven päässä olevaan letkuihin tai koputeltu takaiskuventtiileitä.

Tällä välin imuroin ja pyyhin pölyt. Vaihdoin sänkyihin lakanat ja sijasin ne kauniisti. Täytimme jääkaapin ja laitoin lapsille ensi hätään ruokaa. Uunikin toimi, mikä oli sekin positiivista. Kannoimme miehen kanssa tsiljoona kiloa painavan perämoottorin veneeseen. Joka ikinen kerta mietimme, että miten sen saamme nostettua kiinni veneen takaosaan. Mutta joka ikinen kerta keksimme keinon. Moottoriin vaihdoimme onneksi akun viime keväänä, joten sekin lähti kertapainalluksesta käyntiin.

Kävimme kunniakierroksella saaren ympäri ja huomasimme, että kaikkien muiden mökit olivat vielä tyhjillään. Me taidamme olla saaren innokkaimmat mökkeilijät, aika usein saamme olla aivan omalla porukalla 🙂

Risua on tippunut talven aikana puista kamalan paljon. Viikonlopulle siis luvassa risupuhdetta. Kevään ekat löylyt mökkisaunassa houkuttelivat ihan koko perheen saunomaan. Jopa sen karvaisen kaverin. Esikoinen meni ennen saunaa heittämään talviturkin. Itse tuppaan kastamaan talviturkin vasta heinä-elokuussa, jos silloinkaan 😉

Monesti mietin, että mikä tuossa mökissä on se, mikä saa kaipaamaan sitä. Ikävöimään paikkaa talven pimeinä iltoina. Eilen illalla klo 22.17 sen tajusin; istuimme keittiön pöydän äärellä aloittelemassa kesän ekaa räväytysturnausta. Puhelimet olivat jossain käden ulottumattomissa ja suupielissä kimmelsi sokerikiteet vappumunkeista. Posket saunan jäljiltä punoittaen ja hiukset vielä märkinä. Koira jaloissa nukkuen. Noihin pieniin neliöihin mahtuu niin paljon rakkautta. Jotenkin sitä haluaa kynsin hampain pitää kiinni perheen yhteisestä ajasta. Tuolla saaressa se on kovin helppoa 

IHANAA VAPPUPÄIVÄN ILTAA,

 


6 Responses to “Mökkikauden avaustunnelmia ♥”

  1. Tarja sanoo:

    Voi miten iloiseksi aina tulen mökkipostauksistasi! Täällä toinen innokas mökkeilijä – meidän rakas mökkimme tosin odottaa vielä asukkaitaan… Siinä on aina vain jotain niin ihmeellistä, kun saapuu omalle mökille, omaan rauhaan. Sielu lepää ja mieli tuulettuu. Ja miten ihanaa onkaan köllähtää illalla saunan jälkeen puhtaisiin lakanoihin <3

    Oikein ihanaa ja rentouttavaa vappua teille!

    • Maria sanoo:

      Moikka Tarja

      ja voi kuinka ihana kuulla – kiitos ♥

      Se on juurikin näin, että sielu lepää ja mieli tuulettuu välittömästi mökille päästessä. Toivottavasti tekin pääsette mökkeilemään pian! 🙂

      Ihanaa torstaita! ♥

  2. Sanna sanoo:

    En kyllä yhtään ihmettele,että kaipaatte mökille.Teidän mökki on aivan ihana!Niin kaunis ja kodikas.itse myös haaveilen samanlaisesta ympäristöstä.Kunttaa ilman ruohonleikkuuta.Ja nuo puupolut on ihanat.Minkä helmen löysittekään!

    • Maria sanoo:

      Moi Sanna

      ja hei kiitos kaunis ♥

      Meillä yhtenä kriteerinä oli juurikin se, että mökki ei ole työmaa (eli ei juurikaan nurmikkoa :D). Kävi kyllä ihan mieletön mäihä tuon mökkeröisen kanssa. Onneksi pääsee parin yön päästä takaisin!

      Kivaa torstaita! ♥

  3. Ulla sanoo:

    Tunnelma välittyi lukijalle asti. Kaunis mökki,kauniilla paikalla. Toivottavasti saadaan lisää mökkipostauksia.

    Tykkään myös ruokaohjeistasi.

    • Maria sanoo:

      Heippa Ulla,

      ihana kuulla, kiitos ♥ Mökkipostauksia tulossa rutkasti seuraavien kuukausien aikana 🙂

      Ihanaa lauantaita!

Kommentoi