tiistai 22. marraskuun 2016

(kevyemmät) Jouluiset suklaaruudut

HEI HELLUREI,

täällä on hautauduttu sohvannurkkaan kera kutimien. Lisäksi otin projektikseni saada kesällä aloittamani kirjan loppuun ennen joululahjakirjoja. Heh, yleensä luen ihan hirmuisella tahdilla, mutta en tiedä mikä tuossa Mimmit 3:sessa oli, että se takkusi ja mitä enemmän aikaa lukemisen välillä kului, niin sitä enemmän lukeminen takkusi. Mutta nyt olen valmis joululahjakirjoihin, joten bring them on 🙂

Mitä syvemmälle olen kaivautunut sohvannurkkaan, niin sitä enemmän on ollut aikaa ajatella kaikkia jouluisia herkkuja. Eilen alkoi tekemään ihan mielettömän paljon mieli jotain suklaista. Laskin hetkeksi kutimet sohvalle ja kiiruhdin katsomaan mitä keittiöstä löytyy. Intoa ja aikaa mihinkään suureellisiin leipomuksiin ei ollut. Kaksi pientä palaa raakasuklaata sai suun hetkeksi vääntymään alaspäin, kunnes huomasin, että raakakaakaojauhepussi huuteli nimeäni hyllyltä. Bongasin myös neljä erittäin ylikypsää banaania ja päätin kerrankin käyttää ne johonkin muuhun kuin siihen iänikuiseen banaanileipään. Resepti syntyi jälleen sitä mukaa, kun kaappeja kävin läpi, joten tarkkailkaahan määriä ja maistelkaa. Sehän se ruoanlaiton ja leipomisen suola onkin, eikö niin? 😉

jouluherkku-5-of-9jouluherkku-6-of-9 jouluherkku-3-of-9jouluherkku-9-of-9untitled

Pohja
2 kypsää banaania
1,5 dl pähkinöitä
1 muna
n. 1 dl mantelijauhoja
1 rkl psylliumia
ripaus merisuolaa
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
-sekoita aineet blenderissä (pähkinät voi jättää halutessaan vähän rouheammiksi!)
-kaada leivinpaperilla vuoratun uunivuoan pohjalle ja levitä noin 1 cm paksuiseksi levyksi
-paista 200 asteessa 15 minuuttia

Täyte
1 dl raakakaakaojauhetta
0,5 dl kookosöljyä
2 ylikypsää banaania
1 rkl piparkakkumaustetta
-sekoita ainekset keskenään blenderissä niin kauan, kunnes massa on ilmava ja kiiltävä
-levitä jäähtyneellä pohjalle
-laita tekeytymään pakkaseen noin puoleksi tunniksi ja leikkaa neliöiksi

Koristeluun
raastettua raakasuklaata

jouluherkku-7-of-9 jouluherkku-4-of-9 jouluherkku-8-of-9

Jättäkää te sitten pohjan pähkinät rouheaksi, itse silautin ne liian sileäksi.  Nämä suklaaruudut kantsii säilyttää jääkaapissa ja aina ohi kulkiessasi ne huutavat sieltä nimeäsi 🙂 Hei, palatakseni viime sunnuntaihin; meillä meni asunnonnäyttö ihan nappiin, kiitos tsempeistä. Täällä oli 13 eri porukkaa eli talo täynnä ihmisiä. Tälle viikolle on vielä sovittu kaksi yksityisnäyttöä, mikä on ihan ymmärrettävää – eihän sitä näe koko kotia, jos se on täynnä ihmisiä. Positiivisin mielin siis ollaan. Ja hei, jälleen siivouskannalla. Pakkaskelejä takaisin odotellessa…meillä tuo pikkuinen salakuljettaja mahakarvoissaan jos jonkinlaisia neulasia, lehtiä ja roskia ulkoa tullessaan.

TIISTAITERKKUSIN,

alle


2 Responses to “(kevyemmät) Jouluiset suklaaruudut”

  1. Viivi sanoo:

    Hyasintti-istutuksesi näyttävät kivoilta. Kerropa kuinka saat kukinnan onnistumaan. Kun olen itse puhdistanut sipulit tavallasi mullasta, on hyasintin kukinto tavallisesti aina kuivunut olemattomaksi. Eihän purkissa ole vettä vai onko? Maljakkosi ovat täydelliset sipuleille. Ovatko jotain suomalaista tuotantoa vai jokin tuntematon? Pakko ostaa muutama sintti adventiksi jouluntuoksua tuomaan.

    • Maria sanoo:

      Moikka Viivi
      ja kiitos! Mulla on käynyt joidenkin hyasinttien kanssa samalla tavalla. Viime vuonna hyasintit kukkivat oikein nätisti. Tässä tarkkailen tämän vuoden yksilöitä, että lähtevätkö tuosta aukeamaan. Jos ei, niin ehkä annan niille kylpyjä silloin tällöin 🙂

      Ei ole vettä maljakoissa lainkaan. Sekin oli vaihtoehtona, mutta sitten mietin, että taitavat sintit kasvaa liikaa pituutta.

      Valitettavasti nuo eivät ole suomalaista tuotantoa vaan House Doctorin hyasinttimaljakot.

      Hyasintin tuoksu on kyllä ihan parasta <3

Kommentoi