tiistai 16. elokuun 2016

Koirakuulumisia

Toby (1 of 3)Toby (2 of 3) Toby (3 of 3)HELLUREI IHANAT!

Pikaisesti tulin kertomaan teille, että hän on kotona. Toby nimittäin. Eilen haettiin koiruli töiden jälkeen. Kuinka paljon iloa ja rakkautta voi yksi luonnonihme tuoda vajaassa vuorokaudessa? Voi kuulkaa, paljon ♥  Tässä ollaan nyt tutustuttu vuorokauden verran ja tuntuu, että molemminpuolinen rakkaus ja luottamus senkus vahvistuu. Sitä ei käy kieltäminen, etteikö olo olisi tänään yhtä pökki kuin vauvan kanssa sairaalasta kotiuduttua. Äidilliset vaistot heräsivät ja nukuin kirjaimellisesti koiran unta alkuyön, kun kuuntelin koko ajan, että vikiseekö toinen. Puoli kahden maissa vikisi ja kävin silittelemässä. En laittanut valoja, enkä puhunut. Hiljaa tosin kirosin, kun tajusin astuneeni pissaan ;D Rauhoittui samantien, mutta hetken päästä alkoi vikisemään uudelleen. Raijasin peittoni ja tyynyni takkahuoneen sohvalle ja niin me nukkua posotettiin aamuun. Toisen ilme oli ratkiriemukas, kun huomasi minun heränneen. Suukkoja sateli ja häntä viuhui 🙂

Heti heräämisen jälkeen mentiin takapihalle pisulle, syötiin ja jälleen takapihalle isolle hädälle.  Hienosti toimii. Takkahuoneesta otettiin matto pois, mutta olkkariin matto jätettiin. Meillähän ei ole aiempaa kokemusta koirasta, mutta yllättävästi ainakin tästä meidän yksilöstä näkee, milloin on hätä. Ehtii viemään ulos ajoissa. Paitsi tänään töissä kävi pienen pieni vahinko kahvihuoneen lattialle. Jep, hän oli kanssani aamupäivän töissä. Ei raaskinut jättää yksin lasten koulun ajaksi. Vähän ulkoiltiin ja nukuttiin parit päikkärit. Toiset tuossa kantolaatikossa (tai mikä autoboksi lie) ja toiset mun sylissä. Sylissä viihtyy, vähän liiankin hyvin. Mutta voiko koiralle antaa liikaa syliä? Jos en nyt rupea kantelemaan pitkin poikin, niin tuskin on haittaa?

Nyt kone säppiin ja kohti kotia. Lapset ovat Tobya siellä hoitaneet iltapäivän ja hyvin ovatkin hoitaneet. Facetime-puhelun perusteella toinen on yhtä hymyä 🙂

TIISTAITERKUIN,

alle


18 Responses to “Koirakuulumisia”

  1. Riittale sanoo:

    Voi ihanuus, kun hän on söpö <3

  2. Aurinkoinen sanoo:

    Veljeni koira kuoli 2007, isä sanoo positiivisesti, että hauta on kauniimpi kuin monella ihmisellä. Sietää ollakin, koska tuo koira tarjosi minulle 11 vuotta ja välittämistä enemmän kuin moni ihminen, kiitos siitä. Olen ehkä jäävi sanomaan, mutta oli fiksuin koira, jonka olen tuntenut.
    Matot kannattaa ottaa pois vielä tässä vaiheessa ja yksin oloon pitää pikimmiten totuttaa pienin annoksin.
    Mukavia, ikimuistoisia hetkiä 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Aurinkoinen,

      ihania hetkiä on nyt jo tullut roppakaupalla 🙂

      Koira on kyllä uskollinen ja ihana ystävä <3 Olkkarin matto meillä on vielä paikallaan eikä (kopkop) vielä ole siihen tullut vahinkoja. Yksinoloa harjoiteltiin eilen parin minuutin ajan päivällä ja illalla mentiin saunaan ja toinen oli sen ajan "yksin" 🙂

  3. Sanna sanoo:

    Voi ettäTuommoinen pieni tuo niin paljon iloa elämään.Ei voi antaa syliä koskaan liikaa!Eläimet kasvatetaan rakkaudella,aivan kuin lapsetkin.Pissakin varmaan niin pieni,että jos vahingossa matolle lipsahtaa,niin siihen ei maailma kaadu.Itsellä kolmen koiran kokemus,mutta paaaaaljon isompien:)ihan kamala koiravauvakuume tulee Tobya katsellessa.Omamme nukutettiin kotona ikiuneen parisen vuotta sitten,oli vakavasti sairas vanha koira:(itkin ja surin niin paljon,että päätin,ettei uutta tule.Sielläpä takapihan omenapuun alla nukkuvat kaikki karvaiset rakkaamme❤️

    • Maria sanoo:

      Heippa Sanna

      ja kiitos, toinen on kyllä hurmaava <3

      Pisut on todella pieniä liruja 😀 Voih, nuo elämän loppumiset ovat surullisia <3

  4. Susa sanoo:

    OMG!!! Mä en kestä! Voi Maria, minkä teit, kun otit tollasen suloisuuden 😉 Ihan kuin meidän mussukka 5 vuotta sitten <3 Kiljuen näytin heti kuvia miehelle ja ensimmäinen kysymys oli: "Joko otetaan toinen?" Argh! Yritä tässä sitten ajatella järjellä. Ehkä nyt kuitenkin sytytän kynttilät, nappaan ton oman karvapalleron kainaloon ja siirryn sohvalle lukemaan kirjaa ja nauttimaan "syysmyrskystä"... Nauttikaa pentuajasta, se on NIIN ihanaa 🙂

    • Maria sanoo:

      Hihii, kiitos Susa <3

      Toby on niin älyttömän ihana, että emme ikinä olisi uskoneet 🙂 Psst. mulla siintää nyt jo mielessä, että mitäs jos otettais Tobylle joskus kaveri. Ei kerrota tuolle miehelle ;D

      Nautitaan, kiitos ja ihania hetkiä sinne <3

  5. Pia sanoo:

    Voi eeei!! Mäkään en kestä! Voiko söpömpää olla kun tuo teidän Toby..Itsellä 7-vuotias coton-neiti ja hänen kanssaan myös oli rakkautta ensi silmäyksellä.Nauttikaa nyt täysillä pentuajasta,se vilahtaa niin nopeaa ohi.Mutta kyllä nämä suoloisuudet niin ihania on pentuajan jälkeenkin <3 <3

    • Maria sanoo:

      Kiitos Pia <3

      Mä olen ihan rakastunut Cotoneihin <3 <3 <3 Siis tuo luonnekin on jo jotain, mistä en uskonut edes haaveilevani 🙂 Nyt ollaan Topsukan kanssa käymässä töissä ja hän nukkuu mun jaloissa. Ehtii vastaamaan blogikommentteihin hyvin 😀

  6. Sally sanoo:

    Voi ihanuus! ♥ En kestä! Meilläkin on samanmoinen ajatus vilahdellut puheessa, josko sitten kun talo on valmis.. Saa nähdä!

    Ihanaa hauvasyksyä!

    • Maria sanoo:

      Moikka ihana
      ja kiitos <3 En kestä mäkään...tää rakkaus koiraa kohtaan on jotain ihan tajunnanräjäyttävää 😀 Äitihormonit hyrrää ja olo on auvoisasa. Suosittelen! 🙂

      Kiitos ja ihanaista viikkistä sinne <3

  7. Hennu sanoo:

    Nyt en kyllä kestä <3 <3 <3 <3

  8. Päivi sanoo:

    Mun mielestä juuri noin, kun kirjoitit, ei liikaa syliä voi antaa. Tosiaan, kun laitat pienen kuitenkinitse kävelemään paikasta toiseen. Kotiin jättäisin kans mahdollisimman pian, pieniksi ajoiksi kerrallaan. Yksi parhaista vinkeistä, jonka itse aikanaan sain oli, että pidä pentua mahdollisimman paljon vapaana turvallisissa paikoissa ulkonakin. Pieni pentu seuraa teitä luonnosta, niin on helppo opettaa olemaan vapaana. Ihanaa pentuaikaa teidän perheelle!

    • Maria sanoo:

      Moikka Päivi
      ja kiitos <3

      Mä olen nyt tsempannut tuossa sylittelyssä ja laitan poitsun kävelemään...sylitellään sitten kun olen istumassa 🙂

      Vapaana ollaan oltu takapihalla ihan huolella, talutushinaan totuteltu kadulla!

  9. Salla sanoo:

    Ihana <3 Edustaako hän ihan jotain rotua (olet ehkä kertonutkin jo)?

Kommentoi