sunnuntai 06. syyskuun 2015

Viimeisiä viedään!

MOIKKAMOI IHANAT!

Mökiltä on kotiuduttu ja väistämättä alkaa nyt jo haikailemaan mökkikauden perään. On sellainen mötti tuossa rinnan seutuvilla. Jännä fiilis. Ei haluaisi mökkikauden vielä päättyvän. Onhan tässä vielä viikonloppuja ennen mökin talviteloille laittamista, mutta ne ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Minne tuo kesä oikein hujahti? Kiireiset syys- ja lokakuu edessä, jolloin mökillä käydään vain silloin tällöin. Ja hei toisaalta ihan hirmuisen hyvä, että on kiireitä. Ei ehdi murehtimaan mökkikauden päättymistä.

Eilen illalla luonto laittoi taas parastaan; taivas muuttui oranssista punaiseksi ja tuuli tyyntyi. Koko ilma oli värjäytynyt liilaksi. Pimeän tultua menimme koko porukka paljuttelemaan. Tähtiä ei näkynyt, mutta vastarannalla näkyi olevan mökkiläisiä. Väistämättä tulee mieleen viime lokakuun viimeiset viikonloput, kun olimme ainoina saaressa eikä vastarannallakaan näkynyt valonpilkahdustakaan. Se on aika jännä tunne olla säkkipimeässä 😀

Mökki01 Mökki02 Mökki04 Mökki05 Mökki06 Mökki07 Mökki08 Mökki09 Mökki10

Ei tuo luonto tänä aamunakaan kovin paljoa hävinnyt eilisiltaiselle taideteokselle; herättyäni ei mökin ikkunoista nähnyt edes laiturille saakka. Sen verran oli kuulkaas sumuista. Hämähäkinseitit näkyivät sumun hälvettyä hyvin ja tuntui kuin spiderman olisi ollut kylässä 😉 Nopsaa se aurinko alkoi paistamaan ja sumu hälveni sen siliän tien. Jännä juttu, että aurinko paistaa näin kuumasti vielä syyskuussa. En valita, ihanaa että paistaa.

Mökki11 Mökki20 Mökki15 Mökki18 Mökki19Mökki16 Mökki17 Mökki12 Mökki13 Mökki14

Meillä mies askarteli eilen saunan pumpun päälle jostain levystä (ei ollut styroksia) suojakuoren. Josko se vähän auttaisi yllättäviä yöpakkasia vastaan. Viime vuonnahan meillä oli pumpun kansi korkannut lokakuun yöpakkasten aikana, kun sinne oli jäänyt pieni vesihelmi. Mites muuten te muut mökkiläiset, joka laitatte mökin talviteloille; milloin sen teette? Edellisvuonna laitoimme mökin talviteloille lokakuun alussa ja viime vuonna marraskuun alussa. Joku sellainen kultainen keskitie olisi varmastikin hyvä juttu jäätymisten sun muiden kannalta!

No ei auta vielä synkistellä mökkikauden loppua! Itse asiassa sanoin juurikin tänään miehelle, että täytyy blogista katsoa, että mitä me ollaan tehty pari viime talvea viikonloppuisin. Ai miten niin huono muisti 😉 No se eka talvi meni vähän siinä surutyössä iskän kuoleman jälkeen ja viime vuonna heti mökin talviteloille laittamisen jälkeen miehellä vaihdettiin lonkat, josta toivuttiinkin sitten seuraavat pari kuukautta. Joten tuleva talvi on siinä mielessä ihan uudenlainen, että ei ole (toivottavasti) mitään säätöä. Pitää keksiä viikonlopuille jotain ohjelmaa. Leffoja, ravintoloita, urheilua. Kaikkea sellaista, mitä saaressa ei tule tehtyä 🙂

Nyt yhden projektin pariin, palataan illalla tuolla kommenttiboksissa! Kiitos ihan hurjan paljon vinkeistä Tallinnaan – myös matkakamujen puolesta 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle


16 Responses to “Viimeisiä viedään!”

  1. Mirja sanoo:

    Olipas ihania ja mystisen kauniita mökkikuvia! Tiedän niin tuon haikean tunteen, kun mökille pitää jättää talveksi hyvästit. Tosin meille valmistui ihan just vasta oma mökki ja tuntuu, että heti pitää jättää talven mittaiset (pitkät!) hyvästit! Enhän edes päässyt kunnolla vielä toiseen tutustumaan. Mutta mukava on, kun on jotain mitä sitten pimeän talven odottaa. On teillä kyllä ihana mökkipaikka ja mökki, ennenkin olen ihastellut, nyt vaan sain sen tänne kerrottua .

    • Maria sanoo:

      Kiitos Mirja!

      Voi ihanaa, onnea uudelle mökille 🙂 Sepäs se, kun mökkiin kiintyy niin totaalisesti. Ja kuten totesit, on ainakin jotain mitä odottaa pimeinä talvi-iltoina!

      Mukavaa alkanutta viikkoa <3

  2. Aivan upeita kuvia <3 <3 Ihana tunnelma ja jännittäviä nuo sumukuvat!

    • Maria sanoo:

      Kiitos ihana!

      Tuo sumuinen aamu oli kyllä niin kaunis, se sumu oli sellaista sumutinpullosadesumua 😀

      Ihanaa alkanutta viikkoa <3

  3. Anu sanoo:

    Aivan älyttömän ihania kuvia:)sulla on kyllä hyvä kamera ja taito hyppysissä,kun saat kuvattua näin upeasti!

    Voi kuule,tiedän tunteen..sama mötti oli munkin rinnassa tänään,kun oltiin mökillä..
    Vaikka sinne nyt pääseekin vielä useamman kuukauden ja se on talviasuttava niin kyllähän pimeät illat ja aamut rajoittaa.eikä räntäsade houkuta veneilyyn;)

    Kesä ei ollu edes kummoinen,mutta yllättävän paljon niitä ihania lämpimiä hetkiä siellä vietettiin.
    Ja viime viikon venetsialaiset kyllä kruunas koko kesän,mekin istuttiin paljussa kynttilänvalossa<3
    Kesästä luopuminen tuntuu tosi haikealle.tuntuu ettei missään pääse rentoutumaan niin hyvin kuin oman mökkisaunan lauteilla!
    Pakko saada pihasauna ja palju tänne kotiin;)

    • Maria sanoo:

      Moikka Anu ja kiitos kaunis 🙂

      Nämä on kuule niitä kuvia, mitä tuijotellaan piiiitkä talvi ja haaveillaan mökille pääsystä 😀

      Voi ei, eiks olekin vähän haikeaa :/ Ja toden totta, kesämuistoissa on ne ihanat aurinkoiset illat ja toki myös ne sadepäivät sisällä. Mökillä kun kaikki säät menee siinä missä kaupungissa sitä helposti tuskastelisi!

      Ihanalta kuulostaa teidän venetsialaise <3
      Ei muuta kuin kotiin mökkiolosuhteet, niin kait se siitä 😀

      Ihanaa alkanutta viikkoa sinne <3

  4. Sari Riekkola sanoo:

    Upeita kuvia ja jännän näkösiä nuo hämähäkin seitit ja kauhistus, kun niitä oliki paljon! Mekin mökkeiltiin ystävien luona nyt viikonloppuna, kyllä nuo järvimaisemat vaan on kauniita ja niin mieltä rauhoittavia paikkoja!

    Mukavaa, pian alkavaa uutta viikkoa sulle Maria <3

    • Maria sanoo:

      Moikkelis Sari
      ja kiitos! Mäkin olin aluks, että hui noista seiteistä, mutta onneki hämähäkkejä ei näkynyt missään 😀

      Mieli lepää, kun katselee järvelle <3

      Kiitos ja ihanaa alkanutta viikkoa sinnekin <3

  5. Laura sanoo:

    Kauniita kuvia Sinulla!

    Olen lukenut blogiasi ja tykkään siitä. Teidän elämä lapsiperheenä vaikuttaa mielestäni niin ihanan rauhalliselta.

    Onko lapsillanne minkälaisia harrastuksia? Meillä kolmen lapsen perheessä ala-asteella olevat poikamme (kaksi) molemmat harrastavat jääkiekkoa ja lähes kaikki arki-illat ja viikonloput menevät kyydityksissä. Viikonloppuisin vielä niinkin, että mies on leireillä/pelireissuissa mukana joten perhe erillään usein viikonloppuisin. Harkat myös alkavat kukonlaulun aikaan, joten viikonloppuisinkin aamut tosi aikaisia. Harrastus molemmille pojille kuitenkin niin tärkeä, että näin nyt mennään 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Laura!

      Meillä on elämä aika seesteistä, vaikka paljon touhutaankin 🙂

      Juu, pienemmällä on tällä hetkellä kahtena iltana harrastus (partio & tanssi). Esikoisella ei ole nyt mitään harrastusta, kun ei halunnut sellaista ottaa. Enkä laita vastaan 😉

      Meillä mies veljensä kera on pelannut koko pienen ikänsä jääkiekkoa ja usein vieläkin muistelee, kuinka kokonaisvaltaisesti se sitoi koko perheen. Onni on teidän kaltaiset vanhemmat, jotka jaksavat olla harrastuksissa mukana 🙂 Samoilla linjoilla ollaan, että ikinä harrastaminen ei jää kyydityksistä sun muista kiinni. Jos lapsi haluaa harrastaa, niin ilman muuta sitä karsii omistakin harrastuksistaan sen edessä!

      Ihanaa alkanutta viikkoa ja tsemppiä arkeen <3

  6. Sanna sanoo:

    Ihania tunnelmakuvia!pelottaako teitä koskaan mökillä,kun pimeää näin syksyisin?tosin saareen ei onneksi niin vain tullakaan:)

    • Maria sanoo:

      Moi Sanna ja kiitos!

      Helposti voisi kuvitella, että pelottaisi, mutta ihme ja kumma – ei pelota 🙂 Sepäs se varmaan onkin, että eihän tuolla näe edes veneellä kukaan rantautua ;D

      Ihanaa tiistaita <3

  7. Ulla sanoo:

    Stop, stop, Maria. Miksi viikonlopuille pitäisi keksimällä keksiä jotain ohjelmaa? Eikö vapaapäivien tarkoituksena ole saada rentoutua ja ladata akkuja? Niinhän te siellä saaressakin koko kesän teette 🙂 Vitsi vitsinä, mutta mukana puoli totuuttakin. Tottakai pelkkään olemiseenkin kyllästyy.

    • Maria sanoo:

      Moikka Ulla,

      hih, näinhän se on, että ei viikonlopulle tarvitse keksiä ohjelmaa. Me ei vain osata levätä laakereillaankaan ja kun ohjelma on sellaista mukavaa mökin ylläpitoa, niin ei laiteta pahaksemme 😀

      Ihanaista tiistaita <3

  8. Sanna sanoo:

    Nyt on ihan pakko kommentoida; aivan mielettömän upeita kuvia sinulla!!

Kommentoi