sunnuntai 30. elokuun 2015

Sunnuntaiaamu ♥

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAHURLUMHEI JA HUOMENTA 🙂

Täällä ollaan heräilty anivarhain (onhan klo 08.00 anivarhain?) ja lähetetty mies ja meillä yötä viettänyt lasten serkkupoika golfkisoihin. Tytöt kysyivät aamiaisen jälkeen, että saako mennä takaisin pötköttelemään. Hei, taisivat lukea ajatukseni, sillä mä salaa haaveilin myös siitä, että pääsisin vielä vähäksi aikaa peiton alle lukemaan. Jep, jotenkin olen tyssänyt tuon Greyn puoliväliin, mutta periksi en anna. Tekisi kyllä mieli siirtyä seuraavaan kirjaan, sillä onhan tuo jo aika tuttu tarina 😉

Eilinen päivä kului Helsingissä superkivassa seurassa. Vähän kokoustettiin Indiedaysin porukan kanssa, käytiin maistelemassa sakea ja taivaallista ruokaa Gaijingissa, yritettiin päästä tunnissa ulos lukitusta huoneesta ja illalla suuntasin Lintsille muun perheen luokse. Ihana, mutta raskas päivä! Nyt on ihan töttöröö ja tuntuu, että aikatauluton sunnuntai tulee tarpeeseen. On muuten laskettavissa yhden käden sormilla ne sunnuntait, kun ollaan kotona herätty huhtikuun lopun jälkeen. Mökkisunnuntait on ihania, mutta eihän nämä kotona herätytkään sunnuntait hassummin ala!

Nyt tietokone pois sängystä ja tuon kirjan pariin. Yritin houkutella tyttöjä pyörälenkille, joten sellaista ehkä luvassa myöhemmin. Myös enkun sanakokeisiin luetaan esikoisen kanssa jossain välissä. Ai niin ja aamupuuron jämille pitää keksiä käyttökohde. Tuli keitettyä puuroa vähän reippaamalla kädellä. Josko keksisi sen iänikuisen rieskan tilalle jotain muuta…

SULOISTA SUNNUNTAITA,
NAUTITAAN ♥

alle

PS. jotkut teistä taitavat muistaa, kun kesäkuussa istutin tuonne ”puutarhaan” pioneja ja yhden ruusupuskan taimen? En olisi ikinä uskonut, että pioni kukkii heti tänä vuonna enkä varsinkaan sitä, että tuo ruusupuska pukkaa ihan hirmuisesti kukkaa. Enkä ole lannoittanut sitä tänä kesänä, saatikka edes kastellut 😀 Lisäksi se on kasvanut ihan silmissä. Luulin ostaneeni valkoisen ruusun, mutta eipä nämä vaaleanpunaisetkaan hassumpia ole. Mutta hei, miten mun kuuluu nyt hoitaa tuota ruusua, että se elää vielä ensi kesänäkin? Kuuluuko sitä trimmata jotenkin syksyllä? Lisäksi osaan kukista on tullut mustia pieniä kirvoja tms….millä ne saisi pois? Kiitti jo etukäteen vastauksista ihanat 🙂

 


15 Responses to “Sunnuntaiaamu ♥”

  1. Sari Riekkola sanoo:

    Ihanan kuuloinen ja näkönen sunnuntai aamu siellä!!!
    Täällä vasta aamukahvilla;)

    • Maria sanoo:

      Moikka Sari
      ja hei kiitos 🙂 Se siitä rauhallisesta sunnuntaiaamusta – nyt jo hurisee sekä astianpesukone että pyykkikone ja pyörremyrskyn tavoin yritän saada nurkkia puhdistettua. Musta ei taida olla pitkäaikaiseksi lorvailijaksi, pieni hetki vällyjen alla kirjan parissa riitti ;D

      Ihanaa sunnuntaita sinne, nautitaanhan ♥

  2. Sanna sanoo:

    Tosi harmonisen näköinen näkkäri Saako kysyä, että mistä yöpöydän lamppu on löytynyt? Itsellä hakusassa tuon tyylinen

  3. Jenni sanoo:

    Jokaisessa blogissa nyt nuo balmuirin lakanat. Niiden pr-osasto taitaa olla varsin mielikuvitukseton

    • Maria sanoo:

      Moikka Jenni,

      jokaisessa? Se tietää kuules monille sitten hyviä yöunia, sen verran ihanat nuo lakanat ovat 🙂

      Suloista sunnuntaita <3

  4. TInkeri sanoo:

    Hih, mä bongasin sut eilen Bulevardilla!

    • Maria sanoo:

      Eikä?! Etkä tullut nykäsemään hihasta!!! Seuraavan kerran sitten 🙂

      Mä oon varmaan painanut pää kolmantena jalkana kohti Lintsiä 😀

      Suloista sunnuntaita sinne <3

      • TInkeri sanoo:

        Eikä kun olit isommassa bloggaajaporukassa ja itse painelin korkokengät vinossa Erottajan suuntaan. Nykäsen hihasta sitten rauhallisemmassa tilanteessa 🙂

  5. House no 13 sanoo:

    Ihanat lakanat!
    Meille on siunaantunut tuo alle metrinen sellaisena aikaisten aamujen versiona, viimeistään kuudelta ylös oli arki tai sunnuntai. Puuh. 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikkelis,

      nuo on kyllä ihanat…ja pesu pesulta paranee 🙂

      Voih, just juttelin veljen vaimon kanssa lasten yöunista, kun heilläkin on samanlainen palosammuttimen kokoinen, jonka mielestä aamut alkaa siinä 05.00-05.30 😀 Voimia sinne, se aika hujahtaa nopsaa ohi!

      Suloisia sunnuntaiterkkuja <3

  6. -kata- sanoo:

    Ruusuista kannattaa napsia kaikki nuupahtaneet kukinnot pois ennen kuin ne muodostavat sellaisen vihreän, soikean palluran – näin kukintaan riittää voimaa 🙂

    • Maria sanoo:

      Oi, kiitos Kata!

      Menenkin heti illalla vähän saksimaan tuota puskaa 🙂

      Mukavaa alkanutta viikkoa <3

Kommentoi