torstai 24. syyskuun 2015

Parasta just nyt!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
MOIKKAMOI!

Voi vitsit, että mulla oli kuulkaas suuria suunnitelmia tälle päivälle; vapaapäivänähän kun ehtii tekemään vaikka mitä ;D Piti jo bloggailla heti päiväseltään, mutta niin se vain aika meni. Ihan parasta just nyt on se, että päivä on ollut osaltaan aikatauluton. Mitä sitten vaikka postaus ei olisikaan silloin eetterissä, kun sen on suunnitellut tekevänsä? Mitä sitten, jos on unohtanut aamulla pyörimään laittamansa lakanat pesukoneeseen? Mitä sitten vaikka iltaruoaksi on tarjolla kalapuikkoja, vaikka koko päivän kotosalla ollessani olisin ehkä ehtinyt tekemään kunnon kotiruokaa tarjolle? Mitä sitten vaikka kuvissa sohvatyynyt vähän repsottavat sinne sun tänne? Mitä sitten, vaikken jaksanut tänään juuri tälläytyä ja yhdestä kuvasta on leikattu pää pois? 😉 Ei aina voi olla täydellinen. Eikä siihen tarvitse pyrkiäkään. Pääasia, että on onnellinen. Jutun pointtihan on siinä, että elämässä on oikeasti niin paljon sellaisia asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Niiden negatiivisten juttujen sijaan. Iloisia ja positiivisia asioita. Jälleen kerran niitä elämän kultareunoja. Ihan parasta just nyt on…

…aamuinen lenkki, jonka jäljiltä on vieläkin fressi olo. Vaikken edes juossut.
…syksyn ja omenan tuoksu ulkona. Vaikka omenat ovatkin tänä vuonna ihan rupisia.
…se, että laitoin buddhan pään sivupöydälle odottelemaan seinälle pääsyä ja sehän sopii tuohonkin. Vaikkei sen paikka oikeasti siinä ehkä olekaan.
…se, että mies tulee jo huomenna kotiin reissusta. Vaikka tulee niin myöhään, ettei ennätetä mökille ennen lauantaiaamua.
…muhkeisiin villatakkeihin kietoutuminen. Vaikka hetken päästä tulisikin tuskis ja joutuisi sen riisumaan.
…joogavideot, joita tein jo aamulla yhden ja illalla ajattelin tehdä toisen harjoituksen. Vaikka kaikki liikkeet eivät tunnukaan mielekkäiltä, kiitos kankeuteni.
…pikkuisen kummipojan kanssa yhdessä syöty omena. Vaikka toiselle jäi ne karaosat 😉
…kuopuksen kädet kaulan ympärillä. Vaikka puristaakin niin julmetun kovaa.
…kavereidensa kanssa innoissaan leikkivä esikoinen. Vaikka onkin mitä luultavammin illalla ihan rättipoikkipuhkiväsynyt.
…pystyyn kauniisti kuollut calluna. Vaikka variseekin ikävästi heti, kun siihen koskee.
…jo yli kuukauden elävänä pysynyt myrtti. Vaikka en ole edes juuri kastellut sitä.
…”terveyskakku” jääkaapissa, jota käyn lusikalla syömässä tämän tästä. Vaikken malttanut antaa sen hyytyä tarpeeksi.
…torstai, perjantain aatto. Vaikka se tarkoittaakin sitä, että viikot hurahtavat aivan liian nopsaa ohi.

Jep, näin se vaan kuulkaas menee. Viime aikoina on ollut sellainen kiire, ettei ole oikein ehtinyt pysähtyä alas ja miettiä niitä mukavia juttuja elämässä. Ihan niitä pieniä kultakimpaleita. Kahvikupin kanssa istuin juuri hetkeksi alas ja listasin nämä tähän. Toivottavasti teillekin on tänään tapahtunut kivoja juttuja. Huomenna sitten ohjetta tuohon ”terveyskakkuun”. Vaikka se tosiaan jäi keskeltä vähän löllöksi. Maku ratkaisee 😀

TORSTAITERKUIN,

alle


torstai 17. syyskuun 2015

Syksyn sävyjä

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

MOIKKAMOI,

huh härdelliä meinaa pukata tälleen just ennen minilomaa ja Tallinnan reissua. Olipas juuri meidän säkää, että huomiselle on jotain lakkojuttuja. Ei auta kuin kävellä hotellista Länsiterminaaliin. Ukkosmyrsky ja mahdolliset mielenosoitukset vain tuovat lisämausteen matkalle 😉 Yhtä kaikki – ihana lähteä reissuun! En muistakaan koska viimeksi olisin ollut kolme yötä pois kotoa. Miettikääs, pitää huoli vain omasta itsestään (ja toki matkakamuista). Syödä silloin kun on nälkä, nukkua oman aikataulunsa mukaan ja shoppailla, jos siltä tuntuu. Ah, autuus!

Syysvärejä, niitä on kuulkaas pienesti olohuoneen puolella ja sitten allekirjoittaneen hiuskuontalossa vähän enemmän 😀 Hiuspostausta on tulossa, sillä mulla on maan mahtavimmat kuvausassarit mukana reissussa…joten eiköhän me joku hiuspostaus saada tässä tehtyä. Instagramiin eilen laitoin pienen sneak peekin. Tuo kampaaja-Krista teki taas ihmeitä!

Muistatte varmaan, että yhteen aikaan meillä vaihtuivat sohvalla olevat tyynyt tämän tästä? Mitä sitä suotta hyviä uusimaan, tuumaan tätä nykyä. Pitkän aikaa on menty samoilla tyynyillä, kunnes tiistai-illan kaupunkikierroksella en voinut ohittaa noita kahta harmaata tyynyä. Olin jo Indiskan kassalla maksamassa kympin teeppariani, kun jouduin sanomaan kassahenkilölle, että odotas hetkinen. Otin tyynyt kotisovitukseen, mutta tiesin kyllä jo kaupassa, että näitä ei palauteta. Sopivat mielestäni hyvin olkkarin värimaailmaan. Tuo tämän syksyn ensimmäinen  calluna sopii tyynyjen kanssa yhteen loistavasti!

Nyt vielä pari tuntia töitä ja sitten junalla kohti Helsinkiä. Treffaankin toisen matkakamun jo junassa. Kivaa! Ja sitten Helsingissä suuntaamme hotelliin yöksi ja huomenna aamulaivalla yli. Tilasimme taksin huomen aamuksi, mutta taksikeskus soitti, että Helsingin keskusta on suljettu autoilta huomenna. Great, toivotaan, että se ukkosmyrsky ei ihan osu kohdilleen. Otan kameran ja kannettavan mukaan reissuun, joten voipi tosiaan olla, että tässä vielä kuullaan ennen ensi viikkoa. Ainakin hiuspäivitysten osalta. Muitakin tunnelmia on varmastikin luvassa. Pahoittelen jo etukäteen, jos kommentteihin laahaaminen kestää normaalia kauemmin, vastailen niihin viimeistään sitten kotoota käsin ensi viikolla 🙂

IHANAA VIIKONLOPUN ODOTUSTA,

alle

PS. Instagram varmastikin päivittyy tiuhaan, sieltä löydätte minut atmarias -nimellä. Kuten myös snapchatistakin, mutta sitä en osaa vielä käyttää. Ehkä matkakamut opastaa 😀


torstai 10. syyskuun 2015

Arvontamuistutus!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

HIPSHEI

ja los härdellos 😀 Pikaisesti ennen myyntikokouksen alkua tulin huikkaisemaan teille, että muistakaahan käydä osallistumassa tuohon kivaan kuva-arvontaan täällä.  Aikaa osallistua on vielä iltapäivä klo 16.00 asti!

Tuntuu, että tämä viikko on ollut sarjassamme säntäilyä paikasta a paikkaan b. Eilen illalla kävimme mökillä saunomassa ja voi, miten tuntuu taas olleensa pikkulomalla. Mökkisaunalla on maaginen vaikutus. Jopa niin maaginen, että eilen nukkumatti heitti hiekat ennen kymmentä. Tänä aamuna tuntuikin siltä, että on pitkästä aikaa nukkunut. Aika hyvä fiilis 🙂

Palataan paremmalla ajalla illalla/huomenna. Musta tuntuu, että mulla on teille yksi hyvä ravintolasuositus Tampereelta jaettavaksi. Illalla katsokaas katkaistaan arkea ja mennään ystäväpariskunnan kanssa syömään. En edes muista koska viimeksi näin ollaan tehty keskellä viikkoa. Irtiottoja arkeen pitäisi muistaa ottaa useammin. Vaikka kuten puhuttu, niin arki itsessään on ihana. Kun sen niinä hektisinäkin päivinä näin muistaisi ajatella 😉

TORSTAITERKKUJA IHANAT!

alle


keskiviikko 09. syyskuun 2015

Pirskahtelevat rapujuhlat

Kommentit pois päältä artikkelissa Pirskahtelevat rapujuhlat

*yhteistyössä Indiedays ja J.P. Chenet

MOIMOI!

Niin se on vain tämänkin vuoden rapujuhlat nyt juhlittu! Ja mikäs tuossa juhliessa; saimme Indiedaysin ja J.P. Chenet’n yhteistyökampanjan myötä maisteltavaksi pirskahtelevia juhlajuomia. Juhlajuomina toimivat J.P. Chenet Sparkling Rosé Ice Edition sekä tyylikäs J.P. Chenet Ice Edition Demi Sec -kuohuviini. Heti rapujuhlien alkuun joimme alkumaljat, istuimme hieman ulkosalla ennen syömistä ja nautimme aurinkoisesta illasta. Viimeistelin hieman kattausta ja tarjoiluja, niin kuin tapanani on. Usein muu perhe istuu jo pöydässä, kun muistan viime tingassa hakea osan tarjottavista pöytään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA J.P. Chenet 2OLYMPUS DIGITAL CAMERAJ.P. Chenet 3 OLYMPUS DIGITAL CAMERA J.P. Chenet21-sidePirskahtelevien alkumaljojen jälkeen nälkä oli kasvanut siihen mittapuuhun saakka, että aloimme syömään. Yleensä meillä on rapujuhlissa ollut tarjolla alkukeitto; varsinkin jos on kova nälkä, niin keitto on hyvä vaihtoehto. Tällä kertaa kuitenkin päädyimme tekemään ruokaisan savulohisalaatin rapujen kanssa. Ravut olimme ostaneet kauppahallista ja keittäneet ne edellisiltana. Jokaista syöjää kohden kymmenen rapua riittää, mikäli ravut ovat pääruoka. Parin kymmenen ravun keittämiseen tarvitset kolme litraa vettä, desin merisuolaa sekä kolme sokeripalaa. Mitä enemmän tilliä, niin sen parempi.

Rapujen makuhan pitkälti riippuu juurikin tuosta keitinliemestä. Tällä kertaa liemi osui nappiin ja ravuista tuli herkullisia. Meidän perheessä myös lapset syövät rapuja, ainakin kokeilumielessä, jos ei pitkän kaavan mukaan 🙂 Lapset kyllä viihtyvät rapujuhlapöydässä hyvin, sillä ravun kuoret päätyvät heidän lautasilleen jatkojalostusta varten. Rapujen kanssa tarjolla oli paahdettua leipää, merisuolalla maustettua voita, tilliä ja sitruunaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juhlajuomana nautimme pinkkiä pirskahtelevaa J.P. Chenet Sparkling Rosé Ice Edition -kuohuviiniä. Se sopii myös ruoan kanssa loistavasti! Aiemmin olemme nauttineet sitä vain seurustelujuomana tai mansikkapavlovan kera, mutta veikkaanpa että se näkyy jatkossakin meillä juhlajuomana ruokapöydässä. Kuohuviini tarjoillaan runsaiden jääpalojen kanssa ja hei, kuka on sanonut että kuohuviini kuuluu tarjota nimenomaan kuohuviinilaseista? Mitä isompi lasi, sitä enemmän sinne mahtuu jäitä. Enpäs olisi heti uskonut, että saamme näin syyskuulla lasia hikoilemaan 🙂 Maun lisäksi antaisin täydet pisteet molempien kuohuviinipullojen ulkonäöstä!  Pinkki pullo eli J.P. Chenet Sparkling Rosé Ice Edition on Alkon tilausvalikoiman viini, mutta monet Alkon myymälät pitävät näitä tilausviinejäkin hyllyssään. Lisätietoja saat Alkon verkkosivuilta.OLYMPUS DIGITAL CAMERA J.P. Chenet 1 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka rapujuhlapäivän aamu valkeni sateisena ja sumuisena, niin ilta oli kaunis. Aurinko paistoi ja lämmitti mökin kesähuoneen. Varvikko oli alkanut jo muuttua ruskan väreihin ja oranssit lehdet tippuivat puista. Täydellinen syysilta! Alunperin meillä oli tarkoitus alkaa syömään vasta, kun ulkona on hämärää. Mutta onneksi aloimme syömään ajoissa, sillä muuten emme olisi ehtineet auringonlaskua ihastelemaan kalliorannalle. Nämä ovat niitä muistoja, joita muistellaan talven pimeillä pakkasilla. Hetkiä, jotka ovat piirtyneet verkkokalvoille muistuttamaan kesästä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käykäähän muuten kurkkaamassa J.P. Chenet’n verkkosivuilla vinkkejäni rapujuhlien koristeluihin ja kattaukseen!

KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle

PS. Alkoholilakiin vedoten kommentointimahdollisuus on poistettu tästä postauksesta!


Maria Nurmi 09:01


TUNNISTEET: ,
Kommentit pois päältä artikkelissa Pirskahtelevat rapujuhlat

torstai 03. syyskuun 2015

Ihanan haikea syksy

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ILTAA IHANAT!

Hauska nähdä jälleen (päivän eka postaus tuossa alempana ;). Tunnustan, että vaikka sitä onkin kuinka positiivinen ihminen, niin joku tässä syksyssä on, mikä saa mielen hieman melankoliseksi. Herkäksi ja pohtivaksi. Vuosi toisensa jälkeen. Siinä missä vielä kesällä hymyilin pikkuisille pilttiposkille lastenrattaissa on vaihtunut pieneen haikeuteen siitä, että omat lapset on jo niin isoja. Juoksulenkillä kesällä nauttii täysin rinnoin luonnosta ja nyt alkoi suorastaan ketuttamaan se, kun oranssi lehti lensi päin pläsiä. Sumutinpullosade tuntui kerrankin pahalta kasvoilla. Kotiin, tyhjään sellaiseen, lenkiltä tullessani oli pakko sytytellä heti valot ja laittaa kynttilät palamaan.

Sitten avasin puhelimesta facebookin ja huomasin ihanan Rillan postauslinkityksen. Tippa tuli linssiin. Ensin ajattelin, että eihän näin nyt voi käydä. Mun ihan suosikkibloggaaja ei voi lopettaa blogiaan. Miten mä nyt pärjään, minne menen katsomaan kauniita kuvia, saamaan inspiraatiota niin pukeutumisen kuin ruoanlaitonkin suhteen. Saamaan kenties puutarhakärpäsen pureman. Näin itsekkäästi ajateltuna. Kunnes toinen tippa tuli linssiin siitä, kun aloin pohtimaan, kuinka rohkea ja epäitsekäs päätös tuo on. Ei varmastikaan päätös helpoimmasta päästä. Haleja sinne ihana, hymyillään kun tavataan ♥ 

Sitten mä aloin miettimään, että mitä ihmettä mä oikein synkistelen. Minä, joka oikeasti olen aina olen ollut se, joka nostaa alamaissa olevat ihmiset hölmöillä jutuillaan takaisin maan pinnalle. Mutta kai se on meillä suomalaisissa vähän sisäänrakennettu juttu tämä melankolisuus. Apua, onko tämä joku ominaisuus, joka tulee kun täyttää 40 v ja te ette kertoneet mulle? 😉 Tästä ei kuulkaas enää puutu kuin lasi punaviiniä ja maailmaa parannettaisiin oikein kunnolla. Sikarituoli ja se sikari. Heh, ei ehkä tuota viimeistä kuitenkaan. Ai niin ja mainitsinko jo, että tilannetta ei ainakaan helpota se, että ei olla laitettu lämpöjä päälle ja villasukat on hukassa?

Kaikessa haikeudessaan syksy on ihanaa aikaa! Kevään ja kesän sitä posottaa menemään pää kolmantena jalkana, joten on ihan kiva, että meille duracell-pupuillekin on suotu tilaisuus hidastaa tahtia. Näin mä sen näen. Synkistelläänkö siellä syksyä? Mä en kyllä tiedä mistä tämä yhtäkkinen synkistely voi johtua, sillä mä rakastan syksyä kaikkine sävyineen. Sateineen, kasvoihin lentävine lehtineen kaikkineen. Ehkä tämän iltainen oli sellainen ”syksy tuli takavasemmalta, enkä ollut varautunut siihen” -synkistely. Se kyllä loppui kovin lyhyeen, kun muu perhe palasi harrastuksista kotiin ja otettiin räväytysmatsi.

Kiitos ja anteeksi, pieni purkautuminen täällä helpotti suuresti. Ei se elämä ole aina täällä ruudun toisella puolellakaan siirappia ja hunajaa. Onneksi elämään mahtuu koko tunteiden kirjo. Nauttii taas enemmän elämän pikkujutuista, kuten tuosta Unelmien Poikamiehestä, joka just alkoi telkusta! Palataan huomenna taas vähän positiivisimmilla jutuilla. Siihen asti, käperrytään sinne peiton alle ja fiilistellään. Nopsaa tämä syksy vaihtuu joulun odotukseksi…ai niin, tuo j-sana tais olla kiellettyjen listalla vielä pari kuukautta 😉

KIVAA ILTAA TOIVOTELLEN,

alle