lauantai 17. lokakuun 2020

It’s not goodbye. It’s see you later ♥

ILTAA IHANAT!

Varpaat on vieläkin jäässä ja posket kuumottaa punaisena koko päivän ulkoilun jälkeen. Mökkikausi on tältä erää taputeltu. Muutamaa hassua päivää vaille puoli vuotta on pitkä aika. Se meni näin jälkikäteen ajateltuna silmänräpäyksessä. Tähän mökkikauteen, niin kuin kaikkiin mökkikausiin, mahtui aivan mielettömiä muistoja. Päällimmäisenä ehkä helteinen ja kertakaikkisen ihana juhannus. Mutta myös terassiprojektit ja etätyöt mökiltä

Mökkikausi startattiin huhtikuun 22.päivä, kun ajettiin miehen kanssa veneellä lahden perukoille pakkautuneiden jäiden läpi saareen. Perjantaina 24.4. mentiin mökille ekaa kertaa viikonlopuksi ja tuo ensimmäinen mökkiviikonloppu on kyllä aina yhtä tunteellinen. Mökkikausi aloitettiin näissä kuvatunnelmissa:

Kesä oli vasta alussa ja saari kaipasi vehreyttä. Alkukesä on mökkeilyssä mun suosikkiaikaa. Kaikki on vasta edessä.

Näin lokakuun puolivälissä saari on tunnelmaltaan erilainen. Kylmä ja kalseakin tavallaan. Mutta eipä sitä taaskaan säästytty haikeudelta. Pakattiin peitot ja tyynyt talvehtimaan ilmatiiviisiin laatikoihin, tyhjättiin jää- ja kuivakaappi. Siivottiin muruset pois, ettei hiiret koe houkutuksia tulla sisälle. Laskettiin verhot peittämään ikkunoita. Viimeisen kerran lämmitettiin sauna ja otettiin saunomisen jälkeen saunan pumppu talvisäilöön. Alla kuvia tältä lokakuiselta lauantailta, kun viima iskostui luihin ja ytimiin.

Keitettiin viimeisen kerran kahvit ja istuttiin tuijottelemassa ulos. Pipot päässä ja visusti kevyttoppaan kietoutuneina. Sammutettiin kynttilät, laitettiin ovi säppiin ja pakattiin vene ääriään myöden täyteen.

Vielä on moottori kiinni veneessä, sillä meillä on yksi projekti laituriin liittyen, johon tarvitaan venettä. Kunhan saadaan se tehtyä, niin moottori joutaa myös talviteloille ja vene telakalle. Siitä se kuulkaa alkaa mökkihöperön jokavuotinen odotus 😀 Joko joko joko. Ei aikaakaan, että päästään taas tekemään murikkatestejä.

Mutta sitä ennen nautitaan kotona olosta, perjantai-illoista kellarin sohvalla, lauantaiaamuista kotisängyssä heräten,  lähestyvästä joulusta ja siitä, että on taas jotain mitä odottaa

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


4 Responses to “It’s not goodbye. It’s see you later ♥”

  1. Stictly sanoo:

    En tiedä onko muut sanonut, mutta tuo ihanaa sanan liikakäyttö on ÄR-SYT-TÄ-VÄÄ, siis miksi hoet iltaa ihanaa, ihanaa ja ihanaa. Sana on kääntynyt itseään vastaan. Sorry.

    • Maria sanoo:

      Hei ”Stictly”,

      tiedätkö, että ei kantsi lukea mun blogia, jos ihanaa-sana ärsyttää 🙂 Ja jos taas viittasit ig:n puolelle, niin sama juttu siellä – mun mielestä on ajanhukkaa seurata tilejä, jotka ärsyttävät (toki olisit tämänkin kommentin voinut jättää ig:n puolelle omalla nimelläsi, jos näin on).

      Suloista ja hurjan ihanaa sunnuntaita! ❤️

  2. Anna sanoo:

    Täälläkin oli haikeutta ilmassa, kun viikonloppuna laitettiin vene talviteloille. Erikoisen kevään jälkeen odotin kesää enemmän kuin koskaan ja kesä olikin mahtava. Varsinkin kesäkuun helteiset päivät, juhannus sekä elokuun veneretket ovat hetkiä, joita voi muistella talven kylmyydessä.

    Oli taas kiva seurata teidän mökkielämää. Kuvista sekä videoista välittyi ihana tunnelma ja se, miten tärkeä tuo paikka teille on.

    Ihanaa viikkoa! ♥️

    • Maria sanoo:

      Hei Anna

      ja tämä syksy on kyllä tavallaan luopumisen aikaa – mutta toisaalta on taas sitten mitä odottaa ensi vuodelle 🙂

      Kiitos Anna, ihana kuulla ❤️

      Ja kiitos samoin, myös sinne ihanaa viikkoa ❤️

Kommentoi