torstai 20. helmikuun 2020

Lapset kasvaa, lomailu muuttuu

HYVÄÄ TORSTAIHUOMENTA IHANAT!

Vielä painetaan menemään puoli päivää töitä ja sitten alkaa virallisesti loma. Tällä kertaa en tunnista olevani loman tarpeessa, mutta tokihan pieni ripaus aurinkoa, suolavettä hiuksissa ja hiekkaa varpaiden välissä hyvää tulevat tekemään 🙂

Reissuun lähtee mukaan 11-, 12-, 13- ja 14-vuotiaat äärimmäisen hienot nuoret naiset, joten seuraavan reilun viikon ajan luvassa on paljon manikyyrejä, pedikyyrejä, TikTokkeja ja jätskiannoksia. Kikatusta, uimahyppyjä, snorklausta, päikkäreitä ja äänikirjoja. Aikaisia aamuja trooppisia ääniä parvekkeella kuunnellen. Ylämäkivetoja hikisissä oloissa. Itsestään huolehtimista ja itsensä kuulostelemista.

Luvassa on myös laatuaikaa miehen kanssa kaksin, sillä serkukset yöpyvät samassa huoneessa ja me omassamme. Matkailu on todellakin muuttunut. Ei siitä tunnu olevan kuin silmänräpäys, kun hotellilta varattiin pinnasänky huoneeseen. Kun aamulla ekana puettiin uv-uikkari, rasvattiin päästä varpaisiin, laitettiin hellehattu päähän ja kellukkeet käsiin. Ja nyt toiset pärjäävät jo viereisessä huoneessa ilman meitä vanhempia.

Napanuora venyy ja se on hyväksyttävä. Kuulunee asiaan. Jo viime vuonna tuo tyttönelikko yöpyi samassa huoneessa, hoitelivat aamulla aurinkorasvaukset omatoimisesti ja kävivät aamupalalla keskenään. Tekivät lounastilaukset ja small talkkasivat pyyhepojan kanssa. Yksi matkailun ehdottomista plussapuolista konkretioisoituu monien reissujen jälkeen; se, että lapset saavat suunsa auki vieraassa maassa vieraalla kielellä kertoo siitä, että jotain näiden reissujen myötä on tullut opittua.

No mutta hei, vielä muutama työjuttu ja sitten pitäisi vissiin pakata. Olen mä vaatteet jo valmiiksi katsonut, mutta matkalaukkuun asti ne eivät ole päässeet. Meillä tulee ensimmäistä kertaa anoppi ja appiukko koiravahdeiksi. Tobylle siis myös tiedossa pikkuisen luksuslomaa. Nuo mummut kun on yleensä aina kovia hemmottelemaan ei vain lapsia, vaan myös koiria 🙂

LOMATUNNELMISSA,

PS. kamera jää kotiin, mutta kannettava tulee mukaan. Katsotaan millä tahdilla blogi päivittyy. Insta ja IG Story (atmarias) päivittynevät useammin kuin blogi, joten jos reissukuulumiset kuulostaa, niin tervetuloa sinne.

 


9 Responses to “Lapset kasvaa, lomailu muuttuu”

  1. Elina.P sanoo:

    Ihanaa lomaa teille! Meille just niin tuttua tällä hetkellä UV-asut päälle ja aurinkovoiteet päästä varpaisiin 😀 Aurinkotuoleissa ei todellakaan levätä vaan altaalla juostaan lasten perässä 😀 Mutta loma on silti ihanaa!!!!

  2. Anna sanoo:

    Rentouttavaa lomaa teille joka tapauksessa ☺️ Kyllähän nuo karvaiset lapset ovat ihania 😍

    • Maria sanoo:

      Kiitos Anna ❤️

      No hei äläs muuta sano, niin hirmuinen ikävä Tobya, että oksat pois. Puhelinlinjat käy kuumina 😉

      Ihanaa viikonloppua ❤️

  3. Sanna sanoo:

    Kuulostaa täydelliseltä,ihanaa lomaa!!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sanna! ❤️

      Ja ihanaa viikonloppua sinne! ❤️
      PS. mä täällä just tsuumailin säätiedotuksista, että olisko mitään mahkuja, että mökkijärvi sulaisi tämän loman aikana ja voisi alkaa mökkikauden ;D

  4. Meri sanoo:

    Ihanalta kuulostaa teidän lomasuunnitelmat <3 Minä olen myös lähdössä lomalle 10v poikani kanssa huhtikuussa, en malta odottaa! Reissu on meidän molempien ensimmäinen ulkomaille lämpimään. Mitä vinkkejä antaisit ensikertaa lomaileville? Lentokentällä toimimisessa, matkatavaroiden pakkamisessa ym. Kaikki reissuvinkit ovat tervetulleita 🙂
    Ihanaa lomaa teille <3

    • Maria sanoo:

      Heippa Meri

      ja kiitos ❤️

      Oi, kuinka ihanaa, että pääsette lomailemaan. Mun paras vinkkini on se, että ei aseta liian suuria odotuksia, vaan tekee just niin kuin hyvältä tuntuu.
      Ei myöskään pakkaa liikaa (sorrun tähän itse aina) ja nauttii joka hetkestä. Ei yritä nähdä kaikkia nähtävyyksiä kerralla, vaan varaa kalenteriin myös luppoaikaa. Ja hei, paikallista ruokaa on hyvä ainakin kerran maistaa.

      Lentokentällä tykkäsin joskus viettää aikaa paljonkin, niin mentiin hurjan ajoissa. Nykyään ei enää ihan niin ajoissa. Osa lomatunnelmaa tulee kentältä 🙂 Kannattaa varata aikaa turvatarkastuksiin yms, sillä kiireessä ei ole kiva lähteä reissuun. Lentokoneeseen puristamattomat housut ja kengät on must. Mulla ainakin jalat ja vatsa turpoaa varsinkin yli parin tunnin lennoilla, niin mukavat vaatteet ovat ehdottomat. Lennon tilaa kannattaa tsekata isoista valotauluista ennen lentoa, joskus lähtöportti voi muuttua siitä, mikä se on boarding pass:ssa tai sitten koneen lähtöaika voi muuttua.

      Ihanaa lomanodotusta teille ❤️

Kommentoi