MOIKKULI!
Mitenkäs siellä sujuu suloinen sunnuntai? 🙂 Täällä sujuu oikein kivasti! Vaikka eilen vähäsen harmitti, että jouduin jättämään Indiedays Blog Awardsit väliin, niin jotenkin sitä oli onnellinen tänä aamuna herätessään omasta sängystä. Hotelliaamiaisen sijaan söin terveellistä mustikkavaahtopuuroa ja kotimatkan sijaan kulutin pari tuntia reippaalla kävelylenkillä hurmurikummipojan kanssa. Pojat on poikii; siinä missä tyttöjen kanssa aikoinaan lenkillä ollessani ihasteltiin kukkia ja lintuja, ihastelimme nyt tuon hurmuripojan kanssa autoja. Aika hyvin tulee tuollaiselta kaksivuotiaalta automerkit!
Mutta vitsit, että meillä oli kiva päivä eilen! Puolivuosittain järjestettävä Bloggers’ Inspiration Day järjestettiin tänä vuonna rouheassa miljöössä Kattilahallissa. Joka olikin tuttu parin vuoden takaisista muotikuvauksista. Monta tuttua ja monta uutta tuttavuutta tuli nähtyä. Paljon naurua ja iloa. Kierreltiin ihanan Emilia -ystäväni kanssa näytteilleasettajien standeja ja välillä istahdettiin alas kuplivalle.
Olympuksen superhienolla pisteellä opittiin Flat Lay -kuvaamisen saloja itse alan ammattilaiselta Lars Johnsonilta. Säädettiin myös siinä samalla kameroidemme valkotasapainot kuntoon ja opittiin muutenkin valokuvaamisen saloja. Se on jännä juttu, että mitä enemmän valokuvaa, niin sitä riippuvaisemmaksi siitä touhusta tulee. Halu oppia uutta on ihan suunnattoman suuri. Sitä asettaa itselleen tietyt tavoitteet ja näkee tietyn vision kuvan lopputulemasta. Olen löytänyt itsestäni myös sen periksi antamattoman puolen. Esimerkkinä tämän illan texmex-projekti. Tiedän tasan tarkkaan, millaisia kuvia haluan ja niin kauan kuvataan, että sellaiset saan. Oli se ruoka sitten kylmää siinä vaiheessa tai ei 😉 Santa Marian pisteeltä saimme mukaamme näytekassit täynnä meksikolaisia makuja. No more boring meals -slogan sopii muhun ja ruoanlaittoon kuin nenä päähän. Mies palaa illalla työreissulta ja yllätämme hänet kera texmex feastin. Värikkäitä kuvia siis luvassa!
Kodin1 pisteellä ihastelimme kauniita kevätvärejä! Nyt kun meilläkin on siirytty kohti värikkäämpää sisustusta sen yhden vaalean liilan tyynyn kera, niin ehkä uskaltaudun kokeilemaan myös utuisen vaaleansinistä ja puuteriroosaa. Instrumentariumin standilla tutustuimme ihan huikean hienoihin Fuzion -malliston laseihin. Värikkäitä ja särmikkäitä. Huh ja jos on kamerakuume katala tauti, niin sitä on myös silmälasikuumekin. Nuo mun kolmet olemassa olevat pokat ovat niin tappavan turvallisia (lue: näihin Fuzion pokiin verrattuna tylsiä ;D), että seuraavaksi ostan kyllä särmemmät kehykset. Niissä saa olla muotoa ja väriä! Lisäksi maistelimme Cloettan suklaata, Nespresson kahveja, katsastimme Vilan muotia ja nautimme kansainvälisestä atmosfääristä. Joukossamme olikin monta kansainvälistä bloggaajaa!
Ihan huikean ihana päivä!
Kiitos Indiedays, Blogirinki, yhteistyökumppanit ja maan parhaimmat bloggaajakollegat ♥
SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,
Ihania kuvia! Tuo yhden kuvan sohva on aivan huippuihana, sellainen mökkisohva… Aurinkoista sunnuntain jatkoa sinne!
Moikka Anu ja kiitos 🙂
Toi sohva on niiin ihana <3 Kuten muutenkin tuo värimaailma sohvalla iski muhun täysin!
Ihanaista tiistaita <3
Olipa siellä kaikkea kivaa! Meidän ketjukin kivasti edustettuna 🙂
Syksyllä on kyllä pakko sitten päästä!
Moikka Tiia,
no oli tosi kivoja yhteistyökumppaneita…teidän etunenässä ;D
Kyllä, syksyllä nähdään <3
Tää ei nyt mitenkään liity tähän postaukseen, mutta kun tuli mieleen juuri nyt… Onko joku tietty oliiviöljymerkki, jota suosit? Niitä on valtavasti tarjolla ja laaduissa on isot erot. Itse olen yrittänyt metsästää sitä ”täydellistä”, mutta vielä ei ole löytynyt 🙂
Muutkin voivat mielellään antaa mielipiteensä 🙂
Moikka Hertta 🙂
Mä olen käyttänyt viime ajat sitä sitruunaoliiviöljyä…oliskohan Casa Rinaldi merkkinen. Sitten käytän aika paljon Bertolleja. Myös sellaista Rypsi- ja oliiviöljyn sekoitusta tulee käytettyä 🙂
Ihanaa tiistaita <3