keskiviikko 12. elokuun 2015

Vierasmökin muutos

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAHEISSULIVEI VAAN,

mikälie vanhuuden tai arjen aloittamisen aiheuttama väsymys vaivannut tänään…haha, mä ajattelinkin että vähän liian helpolla vuodet vaihtuivat ;D Ei vaiskaan, pitäisi ymmärtää mennä aiemmin nukkumaan. Mutta kun ei malta. Puolille öin tulee luettua. Aloin lukemaan Christianin kertomana tuota Fifty shades of Greyta ja on kyllä hyvä! Parempi kuin aiemmat. Tosin, nyt luen kirjan englanniksi. Jotenkin kieli on monivivahteisempaa ja mielenkiintoisempaa.

Kuvissa vierasmökin uutta ilmettä. Maalasimme viikonloppuna seinät Paneelipro Seinämaalilla valkoiseksi. Kaksi kerrosta ja avot. Ennen kuin maali kuivui kunnolla ajattelin, että ehkä tarvitsee vetää vielä kolmas kerros, mutta seuraavana päivänä oli kuivunut kauniin peittäväksi. Kuten päämökissäkin, niin lattia, katto ja ikkunan/ovenpielet saavat olla vielä puulla. Kaivoin ja kaivoin, mutta en sitten tähän hätään löytänyt ennen kuvia. Kuvitelkaa tuonne tuskan keltaiset hirsiseinät. Muutos on ihan valtava! Ilta-auringon paistaessa mökkiin tunnelma on jokseenkin satumainen. Väritys vaihtelee punaisesta kellertävään. Vierasmökki ei ole vielä suinkaan valmis. Kuvien ulkopuolelle jäävän kerrossängyn ajattelin maalata niin ikään valkoiseksi. Lisäksi parisängyn yläpuolelle on tulossa pari isoa mustavalkoista taulua mökkimaisemista. Niistä kuvia myöhemmin.

Valkoinen pöytä ja peili ovat edellisten mökkiläisten jäämistöä, samoin lipasto ja sängyt sekä nuo yhdessä kuvassa vilahtavat kehykset valokuvineen. Päiväpeitteenkin kaivoin sängynaluslaatikosta. Kuten myös Avotakkoja vuodelta 2002. Ei olisi lainkaan hassumpi idea ottaa tuolla pienet päivälevot viikonloppuna kera vanhojen sisustuslehtien!

Meidän oli tarkoitus lähteä tänä iltana mökille saunomaan, mutta nyt ei vain jaksa! Pyörälenkki, kotisauna ja aikaisin nukkumaan. Eiköhän siinä ole tarpeeksi ohjelmaa pikkulauantaille 🙂

AURINKOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle


7 Responses to “Vierasmökin muutos”

  1. Hanna sanoo:

    Oi kuinka kivalta nuo vaaleat seinät näyttää! Mun vanhemmilla on aivan sama vierasmökki, mutta sisäseinät ovat ne ”tuskankeltaiset”, kuten varsin osuvasti ilmaisit

    Ennen kesälomaa selailin sun ruokapostauksia ja printtasin muutaman reseptin. Niitä on ahkerasti testattu kesän aikana eli kiitos inspiraatiosta!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Hanna,

      rakastan puun väriä, mutta tuo tuskankeltainen puu ei iske ;D Ei muuta kuin maalaushommiin!

      Voi kun ihana kuulla, että reseptit tulevat teillä lukijiolla käyttöön 🙂

      Aurinkoisia elokuun päiviä <3

  2. Minttu sanoo:

    Aivan ihanan ja kutsuvan näköinen vierasmökki!! Saako tulla kylään!? 😀

    Meillä on muuten Karkin ja Peetun huoneessa tytöillä sama päiväpeitto. (Äärimmäisen tärkeä huomio.. :D)

    • Maria sanoo:

      Hei kiitos Minttu,
      tervetuloa kylään 😀

      Ihanaa, tuo päiväpeite on todella kaunis!

      Aurinkoisia torstaiterkkuja sinne <3

  3. MV sanoo:

    Ihana muutos! Raikas huone nyt todella.
    Ihan mielenkiinnosta kysyn, oletko nähnyt (tai onko teillä Colorialla sattumalta) muutoskuvia ”pyöröpanelin” (siis vaakaan ladottu pyöreäksi höylätty paneli, ei tuollainen sileäpintainen kuin teillä) muutoksesta männyn värisestä valkoiseksi. Mökkimme on sisältä pelkkää mäntyä ja tekisi mieli maalata seinät. Kuitenkin tuo valkoinen vähän arveluttaa pyöreään paneeliin. Olen etsinyt muutoskuvia vaikka mistä, mutta tuloksetta.

    • MV sanoo:

      Tarkennan, että yhden muutoskuvan kuultovalkeaksi olen löytänyt, mutta en muuta. Mutta siis jos et sinäkään ole näihin törmännyt, eikä teillä Colorialla ole, ei voi mitään. Kaipa se pitäisi vain uskaltaa maalata.

      Kiitos todella mukavasta ja oikeasta hyväntuulen blogista !

      • Maria sanoo:

        Kiitos MV 🙂

        Juu, pyöröpaneliseiniä maalataan siinä, missä paneli- ja hirsiseiniäkin! Meillä on tehty yhden tuotteen mallitaulut juurikin pyöröpanelista ja tuossa kyselin maalaajalta, että miten maalaus onnistui. Sanoi, että on vielä helpompi käsitellä kuin tavalliset paneliseinät, sillä syvät pontit puuttuvat.

        Siitä vain, rohkeasti maalailemaan 🙂

        Aurinkoista elokuuta <3

Kommentoi