lauantai 01. syyskuun 2012

Syksyn ensimmäisenä aamuna (+puurohimotus)

Aurinkoista syksyn ensimmäistä huomenta!
Liekö aivoistani vapautunut työstressin laukeamisen jälkeistä kapasiteettiä vai mitä, mutta nyt blogipostauksia tulee näemmä kuin sarjatuotantoa. Toivotaan, että jatkuu koko syksyn tätä rataa. Kertokaa sitten, kun liika alkaa olemaan liikaa postauksien määrän suhteen 😉
En voi tarpeeksi hehkuttaa sitä, kuinka tärkeitä hiljaiset aamut mulle on. Se tunne, kun muu perhe nukkuu ja saa itse nauttia aamiaisen rauhassa. Tänä aamuna mies lähti jo kukonlaulun aikaan golfkentälle (terkkuja vaan :), joten itsekin heräsin jo hyvissä ajoin ennen seitsemää. Lapsilla onneksi uni riitti kahdeksaan, joten omaa aikaa kahvikupin juomiseen ja lehdenlukemisen riitti yllinkyllin.
Puuro. Kaurapuuro. Siihen on tullut ihan hirmuinen himo. Silloin puolitoistavuotta takaperin, kun aloin vhh-dieetin korvasin aamupuuroni turkkilaisella ja maustamattomalla jugurtilla. Mutta nyt niitä tulee jo korvista. Ollakin että niiden kanssa nauttimani lisukkeet vaihtelivat päivittäin. Nyt olen parina aamuna syönyt kaurapuuroa. Ei pikahiutaleita vaan ihan kunnon Elovenasta pitkään hauduttamalla keitettyä puuroa. Ihan parasta itsetehdyn omppuhillon ja maitotilkan kanssa. Jostain syystä mulle ei uppoa aamuisin leipä. Se tuntuu liian kuivalta ja rouhealta. Ja lämmin puuro rauhoittaa näin kylmentyvinä syysaamuina mukavasti.
Muistan jo lapsuudestani, kuinka sunnuntai-illat olivat puuroiltoja. Sunnuntaisaunan jälkeen yleensä nautittiin mannapuuroa. Ja jos oikein onni suosi niin suklaamannapuuroa. Nam. Näin aikuisiällä kaurapuuron lisäksi lempipuuroni on ehdottomasti ruispuolukkapuuro. Helmipuuroa tulee harvoin tehtyä, mutta huomen aamulle suunnittelin  sitä aamiaiseksi. 
Tein omppuhilloja pari viikkoa takaperin ja viimeistä purkkia viedään. Ennen kuin loput omenat tippuvat maahan pitää tehdä lisää hilloa talven varalle. Omenahillon tekemiseen käytin hillomarmeladisokeria – hillosta tulee vähän tuhdimpaa tavaraa. Jostain luin, että kaneli sopisi hyvin omppuhilloon. Taidan valmistaa erän myös kanelilla maustettua hilloa.
Syksyn tulon huomaa myös siitä, että alkaa kaipaamaan täydennystä takkapuihin. Ja haaveilee niistä illoista, kun takassa rätisee tuli ja ulkona sade piiskaa ikkunoihin. Tänään lähdemmekin täydentämään halkovarastomme maalta. Toiveissa on, että löytäisimme hyvän kätkön valmiiksi pilkottua ja tarpeeksi kuivaa koivuklapia. Jos ei löydy niin en pistä puutöitä (varsinkaan klapikoneen käyttöä) pahakseni. Saa olla ulkona ja samalla hyötyliikuntaa. Voi olla, että jokunen sienikin löytyy klapien hakumatkalla 🙂
Lauantaiterkuin 
(blogikärpäsen piston saanut ;),
PS. parit tunnustukset on vielä noutamatta ja pariin haasteeseen 
(sähköposteista puhumattakaan) vastaamatta, mutta kaikki ajallaan 🙂

10 Responses to “Syksyn ensimmäisenä aamuna (+puurohimotus)”

  1. Irmastiina sanoo:

    Minulla päivät alkavat ruispuuron voimalla…mikrossa valmistetun kolmen minuutin puurolla.
    Tuntuu, että jos aamulla syö pelkän leivän on kohta nälkä…. ennen menin leivällä puoleenpäivään…:)

    • Maria sanoo:

      Nuo mikropuurot on kyllä kätsyjä, itsekin teen niitä kiireisinä aamuina. Mulla kyllä tulee puurostakin nälkä parin tunnin päästä. Tosin mulla onkin pohjaton vatsa 🙂

  2. Eija sanoo:

    Minä taas rakastan loikoilla pitkään sängyssä viikonloppuaamuisin ja heräillä todella hitaaaaasti 😀
    Mukava, kun saadaan sinun postauksia enemmän JIPPII!

    • Maria sanoo:

      Mä oon niin tottunut näihin aikaisiin aamuihin, että en edes enää muista millaista on nukkua pitkään ;D Ei vaiskaan, kyllä lapset jo nyt nukkuvat viikonloppuisin välillä liki yhdeksään, että saishan sitä nukkua, jos haluaisi. Oi, kiva että postaukset kelpaa 😀

  3. johanna sanoo:

    Puuro on poikaa! Arkiaamuina kylläkin joutuu turvautumaan mikroversioon. Viikonloppuina haudutettu hiutalepuuro, ah niin ihanaa! Kiva blogi sinulla, löysin sen vastattain. Mukavia muistoja tulee mieleen 6 vuoden takaa, kun jäin itsekin vuorotteluvapaalle lapsen lähtiessä kouluun. Se huoletonta aikaa se!
    t. Johanna

    • Maria sanoo:

      Puuro on parasta 🙂 Kiva, että löysit blogini! Ensimmäinen ”lomapäivä” takana ja siitä vietin neljä tuntia töissä (yrittäjyys on tätä), mutta silti oli ihanaa hakea esikoinen yhden jälkeen koulusta ja tulla touhuamaan kaksin kotiin. Huomenna ajattelin kuluttaa tuon koulussaoloajan sohvalla kirjaa lukien. Luksusta 🙂

  4. Sara sanoo:

    Puuro on ihan parasta aamupalaa! Kaikki muut puurot on ihania paitsi hirssi- ja tattaripuuro 🙂 Mitä on helmipuuro?

    • Maria sanoo:

      Mäkään en tykkää hirssi- ja tattaripuurosta. Helmipuuro on perunasuurimopuuroa, jota löytyy ihan valmiina (siis toki lisätään maito ja kiehutetaan 🙂 puurohyllystä. Suosittelen 🙂

  5. sanna sanoo:

    Kauniita tunnelma kuvia. Täällä pitäisi alkaa myäs omenahillotalkoisiin 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sanna 🙂 Meidän omppuhillotalkoot jatkuivat tänään…ja laajenivat mansikkahillotalkoisiin, kun tuli äkillinen tarve sulattaa toinen pakastin (josta kuin sattuman kaupalla löytyi vuoden takaisia mansikoita :)!

Kommentoi