maanantai 28. syyskuun 2015

En tykkää sitten yhtään…

IMG_4402 IMG_4403 (1)…jos purkkitonnikala maistuu liikaa tonnikalalle 🙂
…kun mulla on koko ajan varpaat ja sormet ihan jääkalikat.
…tai vastaavasti ihan hirveä tuskanhiki päällä (siis mitä ihmettä, voiko tuo ikä vaikuttaa? ;D)
…kun täkki valuu pussilakanan toiseen päähän.
…joidenkin ihmisten negatiivisuudesta. Syö hirmuisesti omaakin energiaa olla tällaisten ihmisten lähellä.
…siitä, kun en muista tai saa aikaiseksi venytellä. Nimim. ankkakävelyä jo toista päivää peräkkäin.
…jos saan vastaukseksi ”katotaan” ehdottaessani jotain (terkkuja miehelle ;).
…autoilijoista, jotka 100 km/h alueella ajavat 83 km/h, mutta ohituskaistalla vetävät 110 km/h lasissa niin, ettet varmasti pääse ohi ilman hirmuista ylinopeutta.
…että kun uppoudun lukemaan, niin uppoudun siihen niin täysin, että kotityöt sun muut (blogijutut 😉 jäävät tekemättä.
…kun roskapussissa on ollut reikä ja jotain ”nestettä” on valunut jäteämpäriin.
…ostaa ruusuja, jotka eivät aukea lainkaan vaan kuivuvat nuppuasentoon parissa päivässä.
…herätä aamulla ja huomata kahvin olevan loppu.
…kuoria perunoita. Keittämättömiä tai keitettyjä. Sen takia meillä on todella harvoin keitettyjä perunoita ruoaksi 🙂
…kun ihmiset alkavat autolla hidastelemaan 100 metriä ennen liikennevaloja punaisen valon palaessa. Ja silleen hiljaa hissuttelevat kohti liikennevaloja. Argh.
…no siitä partiomerkkien ompelemisesta, mutta mitä sitä ei tekisi lastensa eteen <3
…itse aiheutetusta kiireestä ja sen aikaansaamasta tuskaisesta olotilasta.
…edelliseen viitaten; siitä kun en ehdi lenkille. Pää hajoaa, ellei pääse liikkumaan vähintään 3-4 krt viikkoon.
…jos joutuu tappelemaan lasten kanssa siitä, kuuluuko ulos lähtiessään laittaa kylmällä kelillä ulkkarit/pipo/hanskat.
…siitä, kun toin taannoin mökiltä pinon pokkareita kotiin ja piilotin ne niin hyvään paikkaan, etten löydä niitä enää.
…että alan viikonloppuaamuisin katselemaan kelloa jo kuuden maissa, vaikka saisi vielä nukkua.
…siitä, että olen laiska tankkaamaan autoa. Sitten sitä ajetaan ”pyhällä hengellä” eikä olla varmoja päästäänkö määränpäähän.
…ja sitten kun tankille jaksan/muistan ajaa, niin tankkaan yleensä kiireessä/nuukuuttani vain 20 eurolla (eli bensavalo alkaa palamaan taas pian).
…jos tietokone ei toimi niin kuin pitäisi. Tälläkin hetkellä se on aivan liian täysi ja kuvat pitäisi siirtää ulkoiselle kovalevylle.
…siitä, että mulla on tiettyjen asoiden suhteen selkäranka kuin ameeballa. Esim. eilisiltaiset tobleronen syömingit miehen kanssa 😉
…kun suunnittelemani ”syvällisempi” blogipostaus syrjäytyy tällaisen höpöhöpö-postauksen takia 😀

*******************************************************

Niin, että hyvää maanantaita hei sinnekin 🙂 Välillä multa aina kysytään, että onko joitain asioita, jotka sapettaa. Kun tavallisestihan täällä blogissa (+ elämässäni yleensä) vallitsee kovin positiivinen ilmapiiri. Ajattelin nyt listata näin maanantain kunniaksi muutaman asian, jotka saavat mun vereni pikkuisen kiehumaan. Liikenteessä huomaan muuten heitteleväni ärräpäitä tämän tästä. Kuten myös rikkinäisten/samaa kieltä puhumattomien laitteiden ja vempaimien kanssa. Näin alas kirjoitettuna (vai onko se ylös listattuna ?) ei hirmuisen kamalalta näytä tuo mun lista niistä asioista, joista en tykkää. Ja pääasiahan on se, että se lista niistä kivoista asioista olisi hurrrrjan paljon pidempi!

No josko huomenna sitä vähän taas pintaa syvempää postausta. Tai senhän näkee sitten. Fiiliksen mukaan mennään, joten voipi olla, että syvällisempien turinoiden sijaan pukkaa ruokajuttua. Mun uusin himotukseni on kukkakaali. Massukin näyttää kivasti siltä, kun olisi vähintään kuudennella kuulla raskaana, kun tuota popsii ;D Hei, kivaa alkanutta viikkoa! Nautitaanhan kauniista syyspäivistä ♥ 

MAANANTAITERKUIN,

allePS. Enkä tykkää muuten sitten yhtään siitäkään, että mökkikausi päättyy pian. Kuvat viikonlopulta. Syksyinen saari oli kovin kaunis ja seesteinen.


26 Responses to “En tykkää sitten yhtään…”

  1. MV sanoo:

    Haha. Hyvin olit negatiivisia asioita listannut tähän. Oikein nauratti, kun yleensä olet niin superpositiivinen. Tuntui suorastaan hauskalta vaihtelulta !
    Mukavaa (ja positiivisempaa) viikon jatkoa !

    • Maria sanoo:

      Hih,

      juu kyllä täälläkin päässä hymyilytti, kun tein tätä postausta 😀

      Mutta ei musta ole näihin negatiivisiin juttuihin, joten jatketaan positiivisilla asioilla 😉

      Kiitos samoin sinne, iloa viikkoosi <3

  2. Tuija sanoo:

    Lähestulkoon kuin omasta kynästäni 😀

    Iloista viikon jatkoa!

    • Maria sanoo:

      Moikka Tuija,

      ihanaa, että ollaan ”ei tykätä” -samiksia 😀

      Ja hei kiitos samoin sinne, jatketaan iloisissa merkeissä viikkoa <3

  3. LPP sanoo:

    Hauska lista ja löysin itseasiassa paljon samoja 😀

    • Maria sanoo:

      Kiitti ihana 🙂

      Mua vähän nauratti, kun tein tätä listaa…eihän nämä nyt mitään maailmanluokan ongelmia ole, mutta omalla kohdallani just nämä tökkii (varsinkin näin maanantaisin) ihan hirmuisen paljon 😀

      Iloista viikon jatkoa <3

  4. Mari sanoo:

    Hahaa..voi tää maanantai on ollut just tälläinen en tykkää päivä…mutta siis tiistaihan on yleensä niin syvältä… En tykkää yhtään tiistai päivistä. Mutta keskiviikkona… Silloin jo elämä hymyilee:)!
    Mukavaa viikonjatkoa!
    Mari 🙂

    • Maria sanoo:

      Moi Mari,

      tiedätkö, mullakin yleensä ne tiistait (varsinkin aamut) tökkii enemmän kuin maanantait, mutta jostain syystä tänään on ollut oikea maanantaifiilis 🙂 Nyt jo kyllä voi vähän naureskella tälle päivälle 😉

      Keskiviikko on ihan paras päivä, siitä leijuu sit viikonloppuun!

      Ihanaa viikkoa sinne, keskiviikkoa odotellessa <3

  5. 😀 😀 siis mää en kestä! Mulla on toi perunajuttu ihan sama, ja kaikki autoon/liikenteeseen liityvä!! Olen ajanut kolarinkin sen takia, kun liikennevalot olivat vaihtumassa punaiseksi, siis vaih-tu-mas-sa, niin edellä oleva jarrutti ja minä tietenkin painoin kaasua, tottakai oletin hänenkin kaasuttavan!! Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja pienillä lommoilla. Olin tuolloin 19v ja opastin vielä keski-ikäistä herraa, että tuolloin painetaan kaasua, ei jarrua. Onneksi hän oli huumorimiehiä, ja nauroi vain.
    Ja siis tuo tankkaus!! Pyhällä hengellä mennään täälläkin, eikä mies voi mitenkään ymmärtää, että kun hän joskus lainaa autoani, että kuinka se bensavalo palaa aina, että kuinka ihmeessä aina tankkaan sillä 20€ summalla, enkä KOKO tankkia täyteen!! Hih 🙂 en tiedä

    Hali <3

    • Maria sanoo:

      Moikka ihana!

      Hihii, ollaan samiksia tässäkin suhteessa 😀 No hei hyvä, että ei käynyt pahemmin tuossa kolarissa :p

      Meillä on muuten myös tuo mies, joka jostain syystä näkee punaista mun tankkausmetodista 😉

      Ihanaa perjantain aattoa sinne <3

  6. Nanna sanoo:

    Ai saakeli, tänään jo valmistelin lapsia, että ensi yöstä on_tulossa_kylmä_ja_aamulla_saattaa_joutua_laittamaan_jopa_takin.. Ja aamulla me kiistellään eteisessä mitä puetaan ja mä tiedän, että ne pipot ja hanskat menee reppuun, kun meidän ikkunoita ei enää näy.

    Ja mikäköhän siinä on, että ihminen tosiaan tankkaa 2 kertaa viikossa 20€:lla, sen sijaan, että vetäisi sillä neljällä kympillä kerralla sen tankin täyteen. Teen sitä ihan samaa ja olen aina kiireessä/myöhässä, kun saan alvariinsa ravata siellä tankilla.
    Mun äiti kysyykin jo aina, että ”paljonko meillä on bensaa?”, kun lähdetään yhdessä johonkin 😉

    Mä ostin just pussillisen kynttilöitä enkä löydä niitä mistään. Kerro mistä pokkarit löytyy, niin katson jos mun kynttilät on vastaavassa paikassa!

    Muutenkin, sun lista kuulostaa ihan mun listalta 😀

    • Maria sanoo:

      Moikka Nanna!

      Hei, ne pokkarit löytyi läppärilaukusta! Jep, en edes muista laittaneeni niitä sinne 😀 Joten jos sulla on joku laukku, jota et usein käytä, niin katso sinne – kynttilät saattaa löytyä sieltä.

      Joo, mäkin olen jo suvun kesken kuuluisa siitä, että aina kannattaa kysyä bensatilanne, jos kyytiin tulee 😉

      Ihanaa torstaita <3

  7. Kristiina H. sanoo:

    Kylläpä löytyi monta samaa asiaa, joita olisi myös minun ”en tykkää” -listalla.

    Ihanaa syksyista viikkoa!

    Hui, auton mittari näytti hetken aikaa tänä aamuna (klo 8.00) -1

    • Maria sanoo:

      Moi Kristiina!

      Hei, toden totta, musta tuntuu että meillä naisilla lista on varmastikin aika yhtenevä 🙂

      Apua, meillä on ollut plussan puolella auton mittarin lukemat, mutta yksi yö oli kyllä selvästikin ollut pakkasta!

      Ihanaa perjantain aattoa <3

  8. Riitta sanoo:

    Heips:)
    Hih hii…naureskelin tuolle listalle! 😀 Miten moni niistä kuulostaa tutulle:)
    Onneksi niitä positiivisia ilon aiheita ja positiivisia ihmisiä on ympärillä enemmän, että pysyy oma ajatus kirkkaampana ja elämän myönteisyys kohdillaan <3!
    Hyvää syksyistä viikkoa sinulle!
    Ps. ulkona ihana ilma <3
    Terkuin Riitta

    • Maria sanoo:

      Moikkelis Riitta,

      hih, onneksi ei ole tämän vakavampia ”en tykkää” -asioita 😀

      Kyllä, ruska alkaa olemaan kohdillaan, nautitaan!

      Ihanaa torstaita sinnekin <3

  9. Partiolainen sanoo:

    Liimaa ne! Siis partiomerkkien ompelun välttämiseksi. Amerikan poikapartiolaisten nettikauppa myy merkkiliimaa. 🙂
    Nimimerkki: kohta 30 vuotta partiossa

    • Maria sanoo:

      Kiitti vinkistä 🙂

      Joku tuon ottikin esiin aiemmin, mutta mitäs sitten kun kasvaa ja pitää siirtää ne toiseen paitaan? Ostetaanko sitten uudet merkit? Helpottais kyllä hommaa todella paljon 🙂

      Kivaa viikonlopun odotusta <3

  10. annari sanoo:

    Tuota hissuttelua punaisiin valoihin sanotaan ennakoivaksi, taloudelliseksi ajotavaksi, joa aiheuttaa vähemmän päästöjä ja on turvallisempaa 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka!

      Auts, mä olen muutenkin varmasti maailman epätaloudellisin kuski – kaasuttelen miten sattuu ja liiraan kytkimellä 😀

      Ihanaa viikonlopun odotusta <3

  11. Liina sanoo:

    Voi että mua nauratti tuo tankkausjuttu. 🙂
    Luulin, että mun mies on maailmankaikkeuden ainoa ihminen joka ”säästää” tankatessaan, eikä laita tankkia täyteen.

    Mukavaa syksyistä viikkoa!

    • Maria sanoo:

      Moi Liina!

      Voi jumpe, olin luullut että vain me naiset harrastetaan tuota ”säästävää” tankkausta 😀 Ihana!

      Hei, ihanaa viikonlopun odotusta <3

  12. Satu sanoo:

    Hih, hauska listaus 😉 Moniin asioihin pystyn samaistumaan täysin. Viilipytty luonteena menetän kyllä hermoni yleensä vain ja ainoastaan liikenteessä. Ajan todella paljon, koska pelkkää työmatkaakin kertyy päivittäin lähes 120 km edes-takaisin. En ihan rattiraivottareksi tunnustaudu, mutta juuri nämä jurnuttajat sekä hidastus-kaasutus -kuskit saavat minulle lähes päivittäin jalkapallon kokoisen herneen nenään. Tankkauksen suhteen menenkin taas tankki täyteen -meiningillä eli jos kilometrit alkaa näyttää että autolla ajaa enää 400 km tai alle niin minä painelen tankille. Isäntä palauttaa auton pihaan yleensä viimeisillä hoyryillä :))) Kaikesta huolimatta on kivaa kun ollaan kaikki erilaisia, vaikka se välillä vähän ärsyttäisikin. Positiivista viikkoa!

    • Maria sanoo:

      Moikka Satu,

      voi että, tuo 120 km kuulostaa päivittäin hirmuiselle, mutta just sellaiselle, että sille matkalle mahtuu monta hidastelijaa 😀

      Ja hei tuollaisella matkalla onkin syytä varautua bensan määrässä, kun ei noista bensavaloistakaan aina tiedä!

      Ihanaa viikonlopun odotusta sinne <3

  13. Malux sanoo:

    No eikö se oo just hyvä että liikenteessä ennakoi eikä aja täysiä punasia päin? Ja aika usein ohituskaistan alkaessa nopeus nousee myös 80km/h 100km/h mikä selittää nopeuden nousun siinä alkaessa. Paljon enemmän harmia tuottaa ne takana ihan perässä kiinni ajajat, se ärsyttää mua 😀

    • Maria sanoo:

      Moikka!

      No juu, ilman muuta! Mutta ylipäätään hiukkasen pitäisi olla pelisilmää, että hidastaa sillain että ehtii pysähtymään punaisten tullessa…ei 100 metriä ennen tarvitse vielä alkaa hissuttelemaan 10km/h 😉

      Ne takaa-ajajat muuten jäi mun listasta pois, ei tykkää niistäkään 😀

      Ihanaa viikonlopun odotusta <3

Kommentoi