keskiviikko 12. joulukuun 2012

Keep it simple sisters!

Moikkamoi murut,

jälleen kerran totesin, että less is more ja asiat kannattaa oikeesti pitää mahdollisimman yksinkertaisena. Silleen, että hommat kuitenkin toimii. Turhia stressaamatta. Jep eli kyseessä on se tuskastelemani joulukorttien askarteluprojekti. Se, mistä sain päähäni huovuttaa kortteihin alunperin tontut kolmella eri värisellä villalla on mysteeri. Se, miksi tuhlasin omaisuuden (no ainakin yhden RM:n lasihurrikaanin verran) joulukorttimateriaaleihin, sillä kaapeissa oli niitäkin riittämiin, on myös mysteeri. Se, miksi nuo huovutusvillat ja neulat makaavat tällä hetkellä siististi yläkaapissa liki käyttämättöminä ei ole lainkaan mysteeri. Musta ei vain ollut huovuttajaksi. Kokeile ja erehdy. Niitä tulee harrasteltua elämässä välillä muutenkin 🙂 
Kuten myös tuota asioiden turhaa monimutkaistamista; esimerkiksi nyt tulevan sunnuntain sukulaisjoulukahvitteluihin olen ajatellut tarjota jos jonkinlaista suolaista ja makeaa. Vähempikin riittäisi. Mutta jotenkin en vain osaa antaa periksi ja päätyä pariin suolaiseen ja pariin makeaan tarjottavaan. Tällä hetkellä suolaisia olisi tulossa neljää eri sorttia (ja ihmiset ovat juuri syöneet lounaan kotonaan!) ja makeita kolme kakkua + neljää eri namia. Ja hei, edellisenä iltana on yhdet bibbalot, joista ei varmastikaan kotiuduta ihan heti. Sunnuntaiaamun energiataso on siis vielä mysteeri 🙂 Joten nyt yritän saada sen k.i.s.s.-metodin pätemään myös näihin tarjottaviin.
Mutta siis niihin joulukortteihin palatakseni. Seuraavana päätin, että tulostan viimevuotisen joulukorttikuvan ja liimaan sen kartongille. En kuitenkaan eilen jaksanut odottaa, että pääsen töihin tulostuspuuhiin vaan otin ne edellisvuosilta jääneet askartelumateriaalit esiin ja aloin funtsailla…
Pikkuhiljaa prototyyppejä alkoi olemaan monenmoisia. Ja kahvihammasta kolottaa toden teolla. Päivin ihanassa monday TO sunday HOME -blogissa olin aiemmin päivällä ihaillut suklaakakkua ja se ei jättänyt mua rauhaan. Aineita Päivin leipomaan suklaakakkuun ei ollut, joten pitäydyin tuossa vanhassa tutussa ja yksinkertaisessa reseptissä. Oon muuten nykyään tosi laiska ostamaan niitä ihania pitsireunaisia kakunalusia. Joten leivinpaperi sai jälleen toimittaa kakunalusen virkaa. Sen kun laittaa tuohon irtopohjavuokaan ei tarvitse voiteluita ja korppujauhotteluita. 
Energiatasot täytettyäni sain ahaa-elämyksen; korttien ei tarvitse kaikkien olla samanlaisia. Joten materiaalien mukaan niitä tuli loppujen lopuksi aika monta erilaista. Ja vielä viimeisimpiin kaivoin kaapin perukoilta punaisia ja valkoisia korttipohjia. 27 yksinkertaista korttia tuli askarreltua reiluun tuntiin. (10 kaukaisimmalle sukulaiselle ostetaan kaupan tätien kortit 🙂 Nyt on valmista! Vielä tietysti mustalla ohuella tussilla meidän lähettäjien nimet. Ja sitten kirjekuoriin ja matkaan! Ihan hyvin ne ehtivät, eikös! 🙂
Joko teillä on kortit askarreltu?
Ei stressiä, mutta it’s about time 🙂

Pikkuisen huolettaa, että kuinka nuo massasta tehdyt sydämet kestävät postissa. Tai sit nämä ihan lähisukulaiset ja ystävät saavat ne kortit, jotka eivät postitusta kestä 🙂 Huh, onneksi menin siitä, missä aita on matalin (tai ei aitaa ollenkaan). Tämä postaus muistuttakoon täällä mulle ensi vuonna siitä, että ei stressiä. Asiat kyllä hoituvat, kun ei tee niistä liian monimutkaisia.
Keskiviikkoterkuin 
 pitkästä aikaa töistä,
PS. kiitos ihanat kommenteistanne ed. postaukseen palaan 
niihin illemmalla, jahka olen taas kotona. Nyt takaisin töiden pariin 🙂

maanantai 10. joulukuun 2012

Joululahja lasipurkissa

Moikkamoi,

havahduin juurikin tänään asiaan, että torstaina pitäisi postittaa joulukortit. Jaiks. Nyt on 37 joulukorttiin ostettu aineet (vaikka sieltä kaapistakin löytyi vielä hyvin vanhoja askartelumateriaaleja…). Tietää huovuttamista yötä päivää. Voipi olla, että kaukaisimmat sukulaiset saavat ihan kaupan tätien kortit 😉
Lilian päiväkotitädeistä yksi on huomenna viimeistä päivää tänä vuonna töissä, joten täällä on tänään aloiteltu DIY-joululahjapajaa. Ja levitelty leivonta-aineet pitkin lasipurkkeja. Piparkakkumuffinssiaineet. Kaikki alkoi tuosta ihanasta ohjekortista, jonka löysin Pinterestin kautta. Täältä (klikklik) löytyy printattava versio tuosta ohjeesta. Kortin sisäaukeamalle printtasin kuitenkin hiukan erilaisen suomenkielisen ohjeen, käyttäen aineita, joita meidän kaupoista täällä koti-Suomessa löytyy. Hiukkasen jänskättää, miten tuo fariinisokeri tuolla purkissa säilyy pehmeänä. Onneksi on tiivistetty purkki 🙂
Hieman on siinä rajoilla oliko tuo purkki tarpeeksi iso. Ja siinä rajoilla, että onko tuohon nyt ympätty liikaa erilaisia nauhoja ja elementtejä. Mutta meinasin kuulkaas heittää tuohon sydämen viereen vielä kanelitangonkin 😉 Noita sydämiä tehtailtiin yksi ilta oikein urakalla. Ajattelin koristaa niillä lahjapaketit. Tuon valkoisen Hyvää Joulua-pakettinauhan löysin tänään Tiimarista. Vink vink 🙂
No mutta ne joulukortteihin tulevat tontut eivät huovutu itsekseen, joten nyt tietokone kiinni ja huovutushommiin. Tai oikeastaan muistin juuri, että heitin uuniin eilen illalla puhdistusaineet, jotka odottavat pois pesua. Yhtä innokkaasti kuin lapset iltaruoakseen Ikean lihapullia (uunissa paistettavia) ja perunamuusia 🙂 Joten uuniin pesun ja ruoanlaiton kautta huovutuspuuhiin. Mä taidan muuten olla hitusen allerginen tuolle huovutusvillalle, kun alkaa aina huovuttaessa aivastuttamaan ja nenää kutittamaan 🙂
Joten so long, nauttikaahan tästä joulunodotuksesta 
täysin rinnoin (se on pian ohi!) ♡

Maanantaiterkuin,


sunnuntai 09. joulukuun 2012

Julmys ✩

Heipsankeikkaa,

suloinen sunnuntai on jo kääntymässä iltapuoleen ja meillä alkaa pian siivoustalkoot. Tulin tulokseen,että tuo meidän eteisen matto on ihan ylilikainen ja sitä ei siitä puhtaaksi enää saa. Roskiin jouti. Joten vihdosta viimein sain aikaiseksi ostettua siihen uuden maton. Ja mihin päädyinkään? No tuohon samaan Ikean Gåser-mattoon, joka meillä on takkahuoneessa. Eteiseen tuli vain pienempi versio. Mutta ennen kuin on imuroitu ja lattiat pesty niin mattoa ei siihen laiteta. Joten pikaisesti postaus tähän väliin.
Eilen inventoin joulukorttimatskut ja joulupaperit. Ja meillähän on tänä vuonna kiitettävästi joulupapereita 🙂 Tosin lapsille pitää vielä ostaa ”lapsenomaisia” joulupapereita sillä ihmettelevät jo nyt, että miksi meillä on noita papereita noin paljon…lähettääkö äiti ne joulupukille, että joulupukki paketoi lahjat niillä ? ♡


Aika perinteisillä väreillä mennään; harmaata, hopeaa, pellavaa, punaista ja valkoista. Keep it simple on tänä vuonnakin joulun teema. Tosin hiukka blingblingiä pitää olla. Myös noissa papereissa 🙂 
Palaan ihaniin kommenteihinne joulutoripostaukseen illalla;
 nyt imurinvarteen…
en malta odottaa, että saan tuon maton lattialle 🙂
Suloisin sunnuntaiterkuin,

lauantai 08. joulukuun 2012

Tunnelmia joulutorilta ♡

Hei huomenta ihanat!

Eilinen 3,5 tunnin pulkkaretki tainnutti mut eilen illaksi sohvan perukoille, joten blogissakin ja facebookissa on ollut ihan hiljaiseloa. Sen verran mies ja lapset saivat mut sieltä ylös, että käväistiin pikaisesti joulutorilla. Ai että, mikä tunnelma. Tuonne täytyy päästä uudelleen tutkimaan kojujen sisältöä tarkemmin. Joten jos liikut Tampereella päin tai asut täällä ja sinulta puuttuu joulumieli, niin käy ihmeessä tuolla joulutorilla. Siellä ei joulumieltä voi välttää ♡

Kovin oli kylmä ja kurja keli; tuuli vihmoi ja lunta satoi urakalla. Ensi kerran ajoitan käynnin niin, että on kuulas ilma niin saa parempia kuviakin. Ja ehkä miehen kanssa menemme kaksin niin voi nauttia shoppailun lomassa parit glühweinit 😉 
Joulutoreista tulee aina mieleeni Tallinnan joulutori parin vuoden takaa; maisema oli kuin joulukortista ja lunta tuli taivaan täydeltä. Sinnekin pitää päästä vielä uudemman kerran.
Tervetuloa uusille lukijoille, jättäkäähän puumerkkiä itsestänne ♡
Ja kiitos kommenteistanne eiliseen postaukseen ihanat, palaan niihin pian autosta ♡

Nyt katsomaan miltä Suomen Turun joulunodotustunnelmat näyttävät!
Leppoisaa lauantaita toivotellen,

torstai 06. joulukuun 2012

Yhtenä iltana… (& viinisuositus)

…tai oikeastaan palataan eiliseen iltaan. Mutta mulla on koko päivän soinut tuo Hectorin Yhtenä iltana-biisi. Joka onkin kyllä aikas ihana ♡
Tässä kuvasatoa eiliseltä; se raclette-grilli ei loppujen lopuksi pilannutkaan kattausta tai pöytää. Lapsetkin jaksoivat istua pari tuntia paikoillaan, kun saivat vapaat kädet tehdä meille raclette-annoksia. Racletessa parasta on se soveltaminen; meillä eilen oli tarjolla raclette-juuston lisäksi salamia, ilmakuivattua nautaa, hillosipuleita, kokonaisia herkkusieniä öljyssä, valkosipuleita, artisokan sydämiä, minisuolakurkkuja ja mustapippuria. Tarjolla oli myös keitettyjä perunoita, kukkakaalia ja parsakaalia. Sekä ciabattaa. Mulla raclette tökkää melko helposti, jos syö sen seurana pelkkää perunaa tai leipää. Joten joka toinen racletteannos meni kukka/parsakaalin kanssa.
Yhtenä iltana lausuttais’ ei sanaakaan.
Yhtenä iltana ois lupa koskettaa vaan,

Koskettaa toista ja toinen ois tuntematon.

Vierasta koskettaa loimutessa auringon.

Yhtenä iltana kuunnella tuulia vaan.
Yhtenä iltana ääniä lapsuudestaan.
Kuunnella tähtien sinfoniaa taivaalla.
Delfiinialtaissa laulua ilman ja maan.
Loppujen lopuksi meillä ei tarjoiltu alkukeittoa, joten noi syvät lautaset siirtyivät kattauskuvien jälkeen nätisti kaappiin 🙂 Niin ja tuo viini. Parasta mitä ikinä olen juonut. Muistaakseni saimme sen joskus naapurin A&V:ltä. Joten kiitos vaan 🙂 Viini on Châteauneuf-du-Pape 2003 enkä tiedä saako sitä Alkosta vai mistä. Mutta pakko sitä on jostain lisää saada, sillä siitä tuli ehdoton lemppari! Niin lemppari, että harvemmin sitä kokonaista pulloa kerralla saadaan tuhottua. Nyt saatiin 🙂

Yhtenä iltana paljon jos viiniä jois.

Yhtenä iltana unohtaa pelkonsa vois.
Yhtenä iltana kuoleman pyörteestä pois…

Yhtenä iltana vannoisi rakkauttaan.

Yhtenä iltana maailma ois kohdallaan.
Yhtenä iltana aikuiset lapsia ois.
Laulaa ja leikkiä maailma vieläkin vois…

Yhtenä iltana ihmiset jäis tanssimaan.

Yhtenä iltana kauniita liikkeitä vaan…
Yhtenä iltana mentäisi ei nukkumaan.
Mutta nyt sytyttämään kaksi kynttilää ikkunalle.
Yksi niille, jotka eivät koskaan palanneet kotiin ♡
Toinen niille, jotka onnellisesti palasivat kotiin ♡

Itsenäisyyspäivän iltaterkuin,