MOIKKAMOI!
Perjantai on saapunut 🙂 Hassua, miten sitä kangistuu tiettyihin kaavoihin; perjantaisin tulee aika usein tehtyä postaus näin ruokiksella. Toki jutun juuri on suurimmalta osalta jo pään sisällä, joten sen kuin suoltaa ulos näppiksen kautta. Tällä kertaa ei ole mikään kevyt aihe perjantaihin, mutta pakko saada se ulos. Olen katsokaas taas vähän alkanut miettimään tätä suurta vastuuta nimeltä äitiys. Tai vanhemmuus. Ja sitä, että kuinka himpuran vaikea tehtävä se oikeasti on. Sitä varten ei käydä mitään kouluja eikä päntätä tentteihin. Siihen ei ole tutkintoa. Siihen synnytään ihan yhdessä yössä, silmänräpäyksessä. Osaltaan se on kuin elämänpituinen TET-jakso. Työelämään tutustumista ja sitä kautta oppimista. Syvästi äidinvaistoihin luottamista.
”Äiti, älä ragee” -sanonta kuuluu meillä aika usein jommankumman lapsen suusta. Ei nyt päivittäin, mutta melkein. Eikä tämä tarkoita sitä, että huutaisin pää punaisena ja lapset siihen kommentoisivat. Vaan kehottavat olemaan rageematta ihan kun muistutan ystävällisesti tietyistä jutuista. Nyt olenkin alkanut miettimään, että onkohan meillä vähän liian tiukassa nämä tietyt lastenkasvatukseen liittyvät mielipiteet…olen pitänyt itseäni ns. leppoisana äitinä, mutta tarkemmin ajateltuna, en taida ihan sitä ollakaan 😀 Mutta toisaalta, onko se huono asia, että pidetään kuria? Mediassahan on viime aikoina ollut paljon vastakkainasettelua vapaa vs. kurinalainen kasvatus. Omat vanhempani pitivät kiinni tietyistä säännöistä ja kuri oli tiukka. Enkä ole kyllä yhtään kärsinyt tuosta kurista vaan päinvastoin; ylpeänä ottanut kiitoksen vastaan hyvistä käytöstavoista ja ollut onnellinen, että osaan käyttäytyä ruokapöydässä 😉 On tiettyjä asioita, joidenka suhteen olen melko ehdoton:
Käytöstavat. En tiedä miksi, mutta näissä olen ehdoton. Aika hyvin olemme onnistuneetkin, lapsilta tulee ”kiitos” automaattisesti, jos on aihetta kiittämiseen. Tosin huomaan itse sanovani aina välillä ”mitä kuuluu sanoa?”, jos ei kiitosta kuulu 🙂 Katso silmiin, kun puhut. Siinä toinen, jota olemme koittaneet opettaa lapsille. Itseäni ei ärsytä mikään muu niin paljon kuin se, että jos vastapuolen katse harhailee jossain ihan muualla keskustelun aikana tai huomaa, että hän välttelee katsettani. Anteeksi. Se on ehkä sellainen kaunis sana, jonka eteen pitää tehdä vielä töitä. Lapsethan tappelevat keskenään, siitä ei pääse minnekään. Sen kun saisi opetettua, että riidan päätteeksi tulee pyytää anteeksi.
Ruokapöytätavat. Liittyy edelliseen kohtaan. Ei mussutusta suu auki. Ruoalla leikkiminen saa mut myös näkemään punaista. Kuten myös sanonta, ”yök, en syö”. En pakota syömään ruokaa, josta ei tykkää. Mutta kaikkea pitää maistaa. Ei voi vaatia, että on kaikkiruokainen. En itsekään ole. Tosin ainoa ruoka tähän asti, josta en ole pitänyt oli Budapestissa Karlan kanssa syömämme tapaslautasella esiintyvä ruskea mousse. En muista mitä se oli, mutta yksi haarukallinen riitti 🙂 iPadin käyttö on välillä ok iltapalalla/aamupalalla, mutta perheen yhteisillä ruokailuilla puhelimet ja tabletit loistavat poissaolollaan.
Hammaspesu. Aamuin illoin, eikä auta sanoa, että on niin väsynyt ettei jaksa. Välillä olen kantanut puolinukkuvan lapsen veskiin hammaspesulle. Tyly minä 😉 Meillä on vain yhdet hampaat, joten niistä pitää huolehtia. Lapsille on vielä suht’ turha selittää, mitä kaikkia haittavaikutuksia ja sairauksia huonosti hoidetuista hampaista voi tulla. Mutta olen yrittänyt selittää. Näyttää googlesta kuvia reikäisistä hampaista. Itselläni on taipumus reikiin hampaissa ja muistan ne tuskaiset hammaslääkärikäynnit nuorempana. Miehellä taitaa olla yksi reikä hampaissa ja sekin aikuisiällä tullut.
Kotiintuloaika. Arki-iltoina tullaan kotiin viimeistään klo 19.30, jotta ehditään rauhoittumaan ja hoitelemaan iltahommelit pois alta ennen nukkumaanmenoa. Joskus tästä lipsutaan, mutta kyllä se vaikuttaa ihan hirmuisesti sitten taas nukkumaanmenoaikaan, jos kukutaan pidempään kavereilla/ulkona. Toki koulun diskot yms, synttärit ovat sitten asia erikseen. Silloin tämäkin äiti löysää nutturaansa 😉
Nukkumaanmenoaika. Tiedän, että kyllä jotkut luokkakaverit saavat valvoa viikolla pidempään kuin meidän lapset. Kuulen siitä ainakin kerran viikkoon. Mutta tästä en anna periksi. Meillä mennään viikolla nukkumaan 20.30-21.00 ja that’s it. Oikeastaan tuo ysikin on meidän lapsille liian myöhään. Kostautuu seuraavana aamuna ihan pomminvarmasti. Tuntuu, että esikoisella ei ihan aina ole uniaika vielä noin aikaisin (silloin saa valvoa vielä hetken), mutta pienempihän nukahtaa usein jo heti kahdeksan jälkeen. Viikonloppuna meillä ei ole nukkumaanmenoaikoja, mutta silti lapset nukahtavat ennen kymmentä.
Pipo- ja käsinepakko. Syksystä kevääseen 🙂 Niin tylsää kuin se onkin näillä keleillä pitää pipoa, niin tämäkin on asia, josta olen ehdoton. Siellä on oikeasti kylmä ja tuuli käy korviin. ”Mut mun yläponnari ei mahdu pipoon.” Se on voivoi, sitten otetaan yläponnari pois. Muistan itse lapsena kapinoineeni pipoa vastaan ja näköjään ei ole kauas omena puusta pudonnut 😀
Koulutyöt. Läksyt ja kokeisiin luvut. Tämä juontaa kyllä juurensa myös tuolta lapsuudestani. Läksyt tehtiin heti koulun jälkeen ja sama tapa on omienkin lapsien kanssa käytössä. Läksyt tarkistetaan ja kokeisiin luetaan osaltaan myös yhdessä. Haluan olla kartalla, mitä koulussa käydään milloinkin läpi ja mitä opetellaan. Toki jossain vaiheessa varmasti jää tuo kokeisiin yhdessä treenaaminen pois, mutta niin kauan kuin lapset siihen mukisematta suostuvat, niin meillä vanhemmat osallistuu ja auttaa koulutöissä.
Listaan olisi vielä voinut lisätä puhtaat vaatteet. Tässä olin aiemmin ehdottomampi; joka päivä kouluun/päikkyyn tuli valittua uudet, puhtaat vaatteet. Nyt ihan pieni tahra ei haittaa, mutta jos rinnuksilla on koko ruokalista, niin kyllä vaadin vaihtamaan paidan ennen ovesta ulos astumista. Voi kamala, nyt saan kyllä itseni kuulostamaan ihan tiukkapipoiselta 😀 Toki näistä lipsutaan tarpeen tullen ja ehdottomista muodostuu ei niin ehdottomia. Onko siellä muita tiukkapipoja? Toki on paljon asioita, joissa meillä on löysempi kuri kuin esim. lasten ystävillä. Esimerkkinä yhteinen iltaruokailu. Tähän pyritään, mutta aikataulutusongelmien takia tämä toteutuu ehkä parina kolmena iltana viikossa. Viikonloppuisin kyllä melkein aina.
Oli miten oli, mielestäni on hyvä, että lapset oppivat jo kotona sen, että on tiettyjä sääntöjä, joita kuuluu noudattaa. Ei voi elää ihan pellossa ja mennä oman päänsä mukaan itsekkäästi. Myös muut ihmiset pitää ottaa huomioon. Uskon sanontaan, että rajat ovat rakkautta ♥
IHANAA PERJANTAITA!
PS. illalla perinteinen myyssipostaus, tosin se voi mennä vähän myöhäiselle, mutta eipä tuo varmaan haittaa 🙂
