perjantai 22. toukokuun 2020

Hetki, johon ei juuri sanoja kaivata ♥

Laskeva, mutta vielä lämmittävä aurinko. Joutsenen laulu ja ohi kiitävän kalastusveneen moottorin putputus. Pläkityyni järvi. Ulkotulen rätisevät puut. Puusaunan tuoksu, joka kantautui saaren toiselta puolen. Saaressa on saunapäivä joka päivä.

Pikkuisen iltapalaa ja uusin juorulehti. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna ulkosohvalla. Villasukat jaloissa vierekkäin. Maailmassa kaikki niin hyvin. Ainakin täällä mökkikuplassa.

Yksi tontiltaan karannut egoltaan iso, mutta kooltaan pieni karvainen kaveri. Räksytys kymmenen kertaa isommalle viilipyttykoiralle tuloksetta. Häntä koipien välissä varvikkoa pitkin omalle tontille kieli pitkällä juokseva kesäillan ilo. Nyt jaloissa umpiväsyneenä jo yöunillaan pian sänkyyn kannettava kaveri.

Kesän ensimmäinen ilta ei sanoja enempää kaipaa. Saatiin lupaus tulevista lämpimistä illoista, kun aurinko kultaa maiseman. Kun illalla meikit pestessään huomaa auringon saaneen pisamat esiin. Kun huomaa, ettei ole muistanut katsoa peilistä koko päivänä. Kun hymähtää sille mörökölliminälleen peilissä ja päättää, että näitä tällaisia iltoja tulee vielä paljon lisää

IHANAA KESÄN EKAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

 


10 Responses to “Hetki, johon ei juuri sanoja kaivata ♥”

  1. H sanoo:

    Voi miten ihana tunnelma ja upeita kuvia, olen niin odottanut näitä mökkipostauksia! Ja tuo piirakka, mitä olet laittanut siihen?

    Ihan pakko vielä kysyä tuosta juorulehdestä, kun ei sitten yhtään kuulostanut sinulta… Tarkoititko siis ihan todellakin juorulehteä vai naistenlehteä? Eikä nyt tarkoituksena ole tuomita, mutta hämmästyin todella ja siksi en pystynyt olemaan kysymättä 🙂

    Ihanaa viikonloppua, tämä on ihan parasta aikaa, kun kaikki on vielä edessä <3

    • Maria sanoo:

      Heipsan H

      ja kiitos kaunis ❤️

      Tuo piirakka on ihanan Emilian ohjeella tehty. Ohje löytyy täältä https://uusikuu.indiedays.com/2018/05/20/helppo-feta-oliivipiirakka/ Suosittelen, se on niin hyvää. Viime vuonna teimme sitä noin 17 kertaa 😄

      Hei juu, minussa on salattuja puolia 🙈 Yksi niistä on juorulehtien lukeminen kampaajalla. Ja nyt kun tytöt ovat innostuneet julkkisten asioista (tietävät, ettei ne ole välttämättä faktoja), löytyy mökkikauppakassista heidän toimestaan poikkeuksetta liki aina yksi tuollainen lehti. Täytyy myöntää, että itsekin niitä selailen. Jopa vanhoja lehtiä (vanhojen kenties epätosien juorujen kanssa). Toki enemmän tulee luettua naistenlehtiä.

      Ei mitään hätää, aina saa kysyä 😍

      Ihanaa viikonloppua sinnekin – kesä on tullut ❤️

  2. Maija sanoo:

    Ihanan näköistä, ihana mökkipaikka <3

    • Maria sanoo:

      Heippa Maija

      ja voi kiitos ❤️ Tämä on kyllä sellainen happy place – täällä sielu lepää 🙏🏼

      Aurinkoista viikonloppua! 😍

  3. Anna sanoo:

    Tänään oli sellainen olo, että kyllä se kesä sieltä tulee. ♥️ Kolmen tunnin ulkoilun jälkeen kävin heittämässä talviturkinkin pois. Pakko tunnustaa, että itsekin luen välillä juorulehtiä. Teidän mökki 😍

    • Maria sanoo:

      Moikkis Anna

      ja hei kyllä! 😍 Oli niiiin ihanan kesäistä, lisää tuollaisia päiviä!

      Hih, mäkin kävin siinä laiturin rappusilla kastamassa jalkani, mutta en rohjennut talviturkin kastamiseen…ehkä sitten heinäkuussa 🙈

      Kiitos paljon ja suloista sunnuntaita ❤️

  4. Ihanat maisemat ja niin seesteinen hetki <3

    • Maria sanoo:

      Heippa Satu

      ja kiitos 😍

      Nuo kesäillat ovat vertaansa vailla. Tuntui ihan keskikesältä. Vaikkei saaressa ollutkaan vielä edes lehti puussa!

      Ihanaa sunnuntaita ❤️

Kommentoi