maanantai 18. toukokuun 2020

(poikkeusajan) Rippijuhlasuunnitelmia

HIPSHEIPPARALLAA!

Instagramin puolella olenkin päivitellyt kuulumisia tuon meidän pienen rippilapsen kesän kohokohdasta. Alunperin rippileirille piti lähteä Espanjaan, mikä luonnollisesti vaihtui kotimaan rippileiriin ja hyvä niin. Konfirmaatio juhannussunnuntailta siirtyi viikolla myöhemmäksi. Aluksi jossain sisimmässäni taistelin tätä ajatusta vastaan, sillä ehdottomasti haluamme pitää rippijuhlat konfirmaatiopäivänä. Mutta kovin arastelin juhlien järjestämistä reilun kuukauden päästä…

Niin kuin kaikkien asioiden kanssa, niin myös tämän asian kanssa vaihtoehtojen pohtiminen ja realiteettien kartoittaminen auttoi asiaa. Konfirmaatio suoritetaan pienellä porukalla (tästä saamme ohjeet myöhemmin) ja rippijuhlatkin tulevat olemaan poikkeukselliset. Syvästi kiitollinen olen siitä, että rippileiri ylipäätään järjestetään ja että nuo nuoret saavat arvoisensa juhlat. Itse muistan rippikouluajan yhtenä elämäni parhaimmista. Tuntuu, että se on osaltaan ollut nuoruusiän vedenjakaja. On aika ennen rippileiriä ja aika jälkeen rippileirin. Sitä jotenkin kasvoi tuon viikon aikana yhtäkkiä aikuisemmaksi. Parasta antia rippileiriltä oli ystävyyssuhteiden syventyminen ja uusien ystävien saaminen.

Meillä ei ole vielä tiedossa konfirmaatioaikaa, aikaisintaan se on klo 10 ja viimeistään klo 14. Mutta kunhan saadaan selville konfirmaatioaika, niin lähetetään kutsut sukulaisille ja ystäville. Vieraslistaa hahmottelimme eilen ja kutsuvieraita on tulossa reilu 60. Mitä kaikkea poikkeusajan rippijuhlissa tulee ottaa huomioon? Itselleni tuli mieleen alla olevia kohtia:

💕 vieraat kutsutaan porrastetusti, kolmessa eri erässä parin tunnin välein
💕 ei kättelyitä, ei halauksia
💕 juhlat pidetään ulkona, satoi tai paistoi
💕 jokaiselle vieraalle pieni käsidesipullo tai vaihtoehtoisesti käsidesipisteitä sinne sun tänne
💕 pöytäryhmiä pihalle laitamme kuusi-seitsemän, jotta saamme tarpeeksi väljyyttä
💕 tarjoilut…pystyyköhän buffett-tyyppistä tarjoilua järjestämään vai pitääkö ruoka olla valmiiksi annosteltuna?

Meillä tulee rippijuhliin pitopalvelu. Haluamme tukea paikallista ja lisäksi haluan ostaa minulle ja miehelle rauhan jutustella vieraiden kanssa ja nauttia päivästä rippikoululaisen kanssa. Omissa rippijuhlissani äiskä vietti aikaa keittiössä. Sen jälkeen meillä oli joka juhlassa ainakin ylimääräisiä käsiä auttamassa :)

Suomen suvi on arvaamaton, joten osan pöydistä laitamme autokatokseen ja loput terassille/nurmikolle. Meillä on yksi kontakti telttoja toimittavaan yritykseen, joten pitää kysyä hintaa, josko varmuuden varalta varautuisi myös teltalla terassin/nurmikon päällä.

Haaveissa olisi koristella pöydät valkoisin pöytäliinoin ja luonnonkukkasilla. Vielä en ole perehtynyt siihen, mitä kukkia tuolloin kukkii, mutta aika näyttää. Esikoisen toiveena värimaailmasta oli valkoinen-pinkki. Niillä mennään. Pöydille pieniä tuikkukippoja tuomaan lepattavan kynttilän myötä tunnelmaa. Lippukin kelpaa laittaa salkoon nyt, kun saimme ruostuneen lipputangonkin uusittua.

Kollaasien kuvat linkkeineen löytyvät Pinterest -kansiostani. ”Äiti, meillä ei vieraat sitten istu tyynyillä maassa!” parahti esikoinen kuvia esitellessäni :D  Teillekin tiedoksi, että nämä ovat vain inspiraatiokuvia.  Nyt kuuden kauppakassilaatikon purkuproggikseen…ihanaa, uusi viikko on täällä!

ILOISIN MAANANTAITERKUIN,


21 Responses to “(poikkeusajan) Rippijuhlasuunnitelmia”

  1. Avatar Nina sanoo:

    No höh, juuri, kun mietin, että miten huikee olisi ollut tuo ensimmäinen kuva: lavoista tehdyt pöydät, valkoiset lakanat nurmikolla, kauniita tyynyjä istuimiksi, upea kukkakoriste keskellä ja värikin olisi osunut ihan nappiin 😀

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Nina

      no hei kuule, jos se olisi ollut musta kiinni, meillä olisi just ollut tuollaisia lavasta tehtyjä pöytiä ja tyynyjä nurtsilla :D Pitääkin markkinoida idea uudelleen esikoiselle niin, että lasten pöytä voisi olla tuollainen. Meillä on puolet vieraista lapsia. Tuohon mahtuis vähän pienemmätkin lapset eikä olisi vaaraa, että tuoli keikkaa tai muuta :)

      Ihanaa tiistaita! ❤️

  2. Avatar Ritu sanoo:

    Kuulostaa ihanalta suunnitelmalta,kaikki otettu huomioon ja tuo vieraiden porrastettu tulo hyvä,pystyy seurustelemaankin paremmin kaikkien kanssa.Tuohon aikaan varmaan esim.koiranputket kukkii valkoisenaan,ovat kuin harsokukkia ja vaaleanpunaisia lupiineja luulisi löytyvän,jos eivät ole niittäneet niitä ,minusta kauniita luonnonkukkia,juhannuksena yleensä pakko saada niitä mökille sinkkiämpäreihin.

    • Maria Maria sanoo:

      Hei Ritu
      ja kiitos :)

      Sepäs se onkin, että ehtii seurustelemaan paremmin ja välimatkat saadaan pidettyä kurissa paremmin!

      Oih, kiitos vinkistä – lupiinit ja koiranputket pistetty korvan taakse :)

      Kivaa tiistaita! ❤️

  3. Avatar Viivi sanoo:

    Itse yhdistelin pöytäkukkasiin kaupan ruusuja ja luonnosta löytyi puna-ja valkoapilaa, siankärsämöä valkoisena ja vaaleanpunaisena(mikä lie mutaatio tämä vaaleanpunainen siankärsämö) sekä heinäkasveja. Aivan ihastuttavia kimppuja tuli ja niin sopivia keskikesän ja nuoren juhlaan. Mukavia juhlasuunniteluhetkiä sinulle ja rippinuorelle.

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Viivi

      ja hei lämmin kiitos sinullekin vinkeistä – kuulostaa niin ihanilta kimpuilta nuo sinun kimppusi :)

      Kiitos paljon ja ihanaa tiistaita! ❤️

  4. Avatar H sanoo:

    Meillä on rippikoululaisen konfirmaatiopäivä vaihtunut jo kolmesti :) Alun perin ripille piti päästä juhannuksena.
    Ei voi mitään. Onneksi leiriä ei tarvinnut siirtää syksyyn, niin kuin aluksi vaikutti.
    Kova hommahan näitä leirin järjestäjän on suunnitella uusiksi aina ohjeistusten vaihtuessa, kun henkilökunnalla on varmasti kesälomatkin pidettävänä.
    Olimme ehtineet varata juhlapaikan jo kahteen ekaan juhlapäivään.
    Nyt pitäisi taas polkaista projekti uusiksi käyntiin…
    Arveluttaa kyllä nämä sukujen vanhukset. Olis ihan kamalaa tartuttaa. Toki he itse tekevät päätöksen, tulevatko.
    Olemme kutistaneet juhlat nyt muutenkin kummeihin ja isovanhempiin, osaan lähisuvusta. Kolmisenkymmentä maksimissaan kutsutaan. Luulen, etteivät kaikki heistäkään tule. Meillä kun suvut ja kummit asuvat ympäri Suomea, niin on hankalampaa poiketa hetkeksi.
    Kahdet suvun ylppärit sitten juhlitaan toivon mukaan elokuulla. Kirjoitukset olivat reaalin aikaistamisesta huolimatta menneet nuorilla hienosti. Pääsykokeidenkin järjestelyjä ovat saaneet jännittää viimehetkeen saakka.
    Jää ainakin mieleen tämä. Nuorilta vaatii sopetumista.
    Mukavia juhlajärjestelyitä teille. Meillä on juhlavaatteiden hankinta vielä vaiheessa… :) Kyllä ne juhlat saadaan pidettyä silti, jossain ja jollain tapaa :) :)

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka H

      ja voi ei, toivotaan että päivä nyt on lukittu :D Meillähän oli myös alunperin tuo juhannus ja siitä siirrettiin viikolla konfista.
      Poikkeustilanne, niin aivan ymmärrettävää.

      Meillä vanhimmat on 70-vuotiaita ja kyllä myös vähän arvelluttaa heidän puolesta. Mutta toivotaan, että ulkojuhlat ja välimatka tekevät tehtävänsä. Meillä on tulossa ihan lähisukua vain ja sitte iso liuta ystäväperheitä, jotka ovat olleet esikoisen elämässä vahvasti mukana. Vimpan vierasporukan kattaa esikoisen kaverit :)

      Hienoa kuulla, että siellä saadaan juhlia myös ylppäreitä – onnea ❤️

      Kiitos, samoin sinne ihania juhlavalmisteluita ❤️
      PS. juu, jotenkin sitä on omat kriteeritkin juhlien suhteen löyhentyneet. Aika on mikä on ja sillä mennään :)

  5. Avatar Miina sanoo:

    Moikka Maria,

    Meillä samat kuviot heinäkuun lopussa ja kaikki melko epäselvää vielä. Kunhan konfirmaation ajankohta varmistuu (pienissä erissä täälläkin konfirmoidaan) niin sitten pitää päättää että pidetäänkö juhlat kyseisenä päivänä vai viikon päästä. Meillä suurin osa vieraista tulee matkan päästä niin jos konfirmaatio on kovin myöhään niin voi olla järkevämpi siirtää juhlia. Voihan korona sentään miten mutkistat asioita…Eilen tilasin kakut, ja menua sekä käytännönjärjestelyjä ollaan kans jo mietitty. Ajattelisin että buffet olisi helpoin ja näyttävin; täytyy vaan pitää käsidesiä saatavilla, vaihtaa ottimia yms.

    Mielenkiinnolla seuraan sun rippijuhla-postauksia siis! Tsempit sinne suunnitteluihin! :)

    • Maria Maria sanoo:

      Moikkis Miina

      ja tuota mietin itsekin, että jos konfis on esim. klo 14, niin aikas vähän jää aikaa kolmelle eri porukalle juhlia. Ekassa porukassa meilläkin on parin tunnin päästä tulevia, mutta muuten kaikki on tästä läheltä.

      Tuo oli hyvä pointti, että vaihtaa ottimia buffassa! Jotenkin se buffett kun on helpoin tapa. Kaikki saa ottaa niitä ruokia mitä haluaa ja just sen verran kun haluaa. Vähentänee hävikkiäkin :)

      Kiitos ja hei ihania suunniteluita sinnekin! ❤️ On tää vaan niin jotenkin ihanaa ja sangen herkkää aikaa ❤️❤️❤️

  6. Avatar Anna sanoo:

    Kummilapsellani on myös konfirmaatio kesällä, ja lahjankin olen jo päättänyt. Itse kävin iltarippikoulun, koska en halunnut mennä leirille.

    Teille tulee varmasti ihanat juhlat.

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Anna,

      ihanaa, että sielläkin päästään rippijuhliin :) Mun mielestä tuo iltaripari on ihan hyvä vaihtoehto; ei kaikki halua mennä leirille. Mä olin leirillä, mutta valtavirrasta poiketen hiihtolomaleirillä.

      Kiitos Anna ja ihanaista tiistaita sinne ❤️

  7. Avatar R sanoo:

    Aikamoinen vierasmäärä teillä! Höh, hyvä kun meillä päästään 15 hengen vierasporukkaan. Lähinnä ne tulevat, jos tulevat, ketkä ovat olleet läsnä lapsen elämässä.
    Minua ei olisi haitannut, vaikka juhlat olisivat siirtyneet syksyyn tai ensi vuoden puolelle. Nyt meillä on elokuulle kuitenkin tulossa nämä juhlat. Mitään ei ole asian eteen tehty (Hämeessä oppii hitaaksi ;)), ainoastaan varattu juhlatila. Itse en ole edes rippikoulua käynyt, ja yritin teinille vihjaista ettei sinne ole pakko mennä. Huutoahan se sai aikaseksi :)

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka R

      ja hei mäkin kuvittelin, että vieraita on ehkä noin 20…kunnes kirjoitettiin vieraat paperille. Karsintaakin tehtiin jo :)

      Meillä tulee ekaan porukkaan miehen vanhemmat + meidän (siis minun ja miehen) sisarukset perheineen (joista osa on rippulapsen kummeja). Sekä toivottavasti myös miehen ja minun kummitädit. Näistä tulee noin parikymmentä vierasta. Oltaisiin voitu pitää kutsutut siinä, mutta koska haluttiin mukaan myös ystäviä, jotka ovat olleet rippilapsen elämässä mukana, niin toisen ryhmän muodostavat rakkaat ystävät. Heitä onkin sitten lapsineen noin 30. Vimppaan porukkaan lukeutuu esikoisen ystäväporukka.

      Aluksi oli tarkoitus kutsua kaikki sellaiset sukulaiset, jotka tuossa samassa pihassa aikoinaan osallistuivat esikoisen ristiäisiin, mutta sitten oltaisiin kolkuteltu jo liki 100 vierasta. Tosin aika monesta heistä on jo aika jättänyt…

      Hei tässä on aikaa olla hämäläinen :D Mä ajattelin, että antaa mennä painollaan. Nyt on suunniteltu kukat ja mekko vielä käydään ostamassa. Tamperelaisittain teemalla ”ei ressiä” mennään ;)

      Ihania juhlavalmisteluita sinne ❤️

  8. Avatar Tuuli sanoo:

    Näin kummina minua surettaa kun en pääse kirkkoon seuraamaan konfirmaatiota, joka on heinäkuun alussa. Rippilapsen perhe päätti pitää juhlat vasta syksymmällä ja se on ihan järkevä päätös. Eihän sillä juhlien päivämäärällä loppujen lopuksi ole niin väliä, kun vierailta jää joka tapauksessa kirkko väliin. Kovasti me toivottiin että konfirmaatiot olisi siirretty syksyyn…

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Tuuli

      ihan varmasti surettaa :( Meillä ei ole vielä tullut konfiksen suhteen mitään ohjetta, mutta veikkaan, että kummit jäävät myös ulkopuolelle. Se on suuri harmistus!

      Näinhän se on, että ei juhlien päivämäärällä niin väliä, parasta ettei korona-aikana riskeeraa. Me vain tulimme yhdessä rippilapsen kanssa siihen päätökseen, että pidetään samana päivänä. Tuntuu kuulemma juhlallisemmalta hänelle noin :)

      Levollista helatorstaita ❤️

  9. Avatar Susa sanoo:

    Meillä myös painitaan kertaalleen peruttujen lakkiaisten kanssa. Seuraava mahdollisuus juhlille on elokuussa, mutta toteutuuko se, riippuu täysin koronatilanteesta. Sitä seuraava vaihtoehto on sitten joulukuu, kun syksyllä kirjoittavat valmistuvat. Tässä nyt arvotaan perutaanko paikkavaraus kokonaan ja saadaan varausmaksu takaisin vai siirretäänkö elokuulle ja jos vielä joudutaan perumaan, ei ehkä saada rahoja takaisin. Kaikki hankinnat lakista vaatteisiin tekemättä, oma piha osittain rempan kourissa eli pihajuhlat ei onnistu kuin korkeintaan hyvin pienelle porukalle. Ja kun vielä lähes koko lähipiiri koostuu riskiryhmään kuuluvista, aiheuttaa juhlien järjestäminen tämän vuoden puolella sekä stressiä että pelkoa. Tosi kurjaa tämä säätö.. sääliksi käy nuoria, jotka olisivat juhlansa ansainneet. Itse olisin toivonut, että juhlat olisi siirretty suosiolla ensi keväälle. Ei olisi tarvinnut stressata koko kesää ja mahdollisesti vielä syksyäkin näiden asioiden kanssa..

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Susa

      ja voi ei, siellä kuulostaa tilanne tosi turhauttavalta! Olisi hyvä, jos joku osaisi antaa varman päivämäärän lakkiaisillekin, mutta toisaalta ymmärrän, että tässä tilanteessa kenelläkään ei ole kristallipalloa :(

      Sepäs se, eniten harmittaa nuorten puolesta. Niin rippijuhlat kuin lakkiaisetkin ovat nuorille tärkeitä tapahtumia ❤️

      Toivottavasti siellä selviää pian aikataulut – levollista helatorstaita ❤️

  10. Avatar Juhannusruusu sanoo:

    Meillä konfirmaatio siirtyi elokuun alusta lokakuun alkuun. Ulkona olon voi siis unohtaa. Pääasia kuitenkin, että Lapissa vaelluksena tapahtuva rippikoulu järjestyy.
    Juhlasuunnittelua ja -kuvia odotettelen.

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa

      ja hei mun mielestä erittäin fiksua että siirtyi elokuulta lokakuulle. Mä nimittäin vähän ihmettelin (ja vieläkin ihmettelen), että miksi meillä konfikset pidetään liki alkuperäisen aikataulun mukaan.

      Oi, tuo vaellusripari kuulostaa ihanalle! :)

      Levollista helatorstaita! ❤️

  11. […] varma ;) Onneksi tähän mennessä aikataulu konfirmaatiopäivältä on selkiintynyt sitten viime postauksen. Konfirmaatio on meillä heti klo 10.00. Konfirmoivat nuo nuoret kolmessa eri erässä ja neljä […]

Kommentoi