sunnuntai 26. huhtikuun 2020

Mökkeilyn ihanuuden takana

HEIPSUN IHANAT

ja suloista sunnuntain alkuiltaa! Heräsin juuri aivan pökissä päikkäreiltä järjettömään banaanileipähimoon. Nyt on banskuleipä uunissa ja kahvi tippunut. Yritetään, josko sitä saisi itsensä hereille noilla konsteilla.  Mä olen tänä viikonloppuna nukkunut enemmän kuin laki sallii ja tuntuu, että mitä enemmän nukun, sitä väsyneempi olen. Meillä olisi tälle illalle vielä luvassa esikoisen koulutyön merkeissä jääkauden merkkien kuvailua. Täytyy topata itsensä lämpimästi, täällä nimittäin sataa lunta!

Vuorossa vuoden ekoja mökkiviikonloppukuulumisia. Tiedän, että siellä on paljon lukijoita, jotka eivät niinkään perusta näistä mökkijutuista, joten pyritään pitämään kohtuus kaikessa. Viikolle luvassa taas niitä normijuttuja sitten 🙂
Eilen IG:n puolella kerroinkin, että meille mökkeilyssä yksi ihanuus on se, että jotta mökkeilystä nauttii, joutuu sen eteen tekemään vähän töitä. Meillä ei todellakaan ole mikään erämökki, mutta kotioloihin verrattuna vähän askeettisempi. Jotta mökkiin saadaan vedet, tulee pumput asentaa näin keväisin. Mies on opetellut pääosin youtuben avulla, miten tuo homma tehdään. Osannut ostaa tarvittaessa kaiken maailman helmiä ja putkiteippiä, jotta pumppu saadana ilmatiiviiksi. Muutenhan tuo ei vettä nosta, kun ei paineistu tarpeeksi. On ollut keväitä, että ollaan oltu pimeässä taskulampun kanssa veneilemässä kevätmyrskyssä asentamassa järveen letkun toiseen päähän takaiskuventtiiliä, jotta pumppu alkaisi toimimaan ja saataisiin saunaan vettä.

Palattu hytisevänä saareen ja päästy kevään ekoihin löylyihin saunaan, jonne ollaan saatu vesi vihdosta viimein tulemaan. Kotona sitä helposti tulee tuskasteltua tällaisia hommeleita (en puhu itsestäni ;D), mutta mökillä pienten vastoinkäymisten ja toimimattomien laitteiden korjauksen myötä sitä on oppinut arvostamaan kädentaitoja. Kaiken lisäksi hermothan tuossa touhussa ovat vahvistuneet. Meillä on päämökissä edellisten omistajien superhyvä ja tehokas induktioliesi, joka ei aina pelitä kunnolla. Lyö itse lapsilukon päälle ja olen guuglettanut sata kertaa, miten tuon lapsilukon saa purettua. Ja vaikka ohjeissa lukee, että ekaa ja kolmatta keittolevyn säätöpyörää pidetään äärivasemmassa asennossa noin kymmenen sekuntia, niin harvemmin tuo on auttanut.

Se tunne, kun sä vihdoin saat kikkailtua lapsilukon pois päältä ja saat perunat kiehumaan, on aikas kiva!

Saareen puhaltaa tuuli aika navakasti ja aurinko porottaa rakennusten eteläpäädyt. Eilen paljuttelemassa ollessamme puhuimme, että nyt täytyy alkaa fiksaamaan mökkien puuosiakin. Lahot listat täytyy vaihtaa uusiin ja maalata, isommat pinnat päämökistä ja saunamökistä maalata. Mulla ei ole tiedossa tuota tarkkaa kelon sävyä, jolla päämökki on käsitelty, mutta täytynee tehdä pieniä testejä huomenna töissä. Haluamme ehdottomasti pitää päämökin kelon värisenä. Saunamökki  on käsitelty liuotinohenteiselle kuultavalla ja siihen on tullut pientä harmitonta pintahometta paikka paikoin. Pintahometta en saanut lähtemään homepesulla, mutta kuultavan kalvon sain rikottua. Tuohon pitänee laittaa astetta tummempi kuultava puunsuoja, niin nuo pikkuiset pisteet jäävät piiloon. Vierasmökin ja leikkimökin olemme viitisen vuotta sitten käsitelleet vähän tummemmaksi. Ehkä saunarakennus saa tuon saman tumman sävyn yllensä.

Ja sitten se saaren laituri. Jäät tekivät niin paljon tuhojaan, että voi olla, että emme saa sitä fiksattua. Se on aivan korkkiruuvilla. Kehikko ja kansilaudat ovat onneksi ehjät, vain betonirenkaat ovat antaneet periksi. Tarkoituksena on yrittää vinssin avulla sitä suoristaa. Menee syteen tai saveen. Meillä on mökillä viisi ponttoonia, joten ne ujutamme myös laiturin alle. Mikäli laituri tuon siirtämisyrityksen kestää…tai sitten laitamme ponttoonit ennen siirtämisyritystä. En tiennytkään, että on olemassa kikka millä ne saa laiturin alle laiturin ollessa vedessä; ne laitetaan täyteen vettä ja sitten ponttoonin venttiilistä imetään vedet pois porakoneeseen asennettavalla lisäosalla, jolloin ponttooni alkaa kellumaan!

Kaikkea sitä kuulkaa on mökkiläisenä oppinut! Mutta on oppinut rakastamaan myös asioita, joita ei olisi ikinä kuvitellut rakastavansa. Kuten klapikoneen ääntä, hyttysten ininää, jääkylmää ja virkistävää suihkua sekä purevaa pohjoistuulta. Niitä sellaisia asioita, jotka tekevät mökkiläisestä mökkihöperön ♥ Ainakin meidän tapauksessa. Kukin mökkeilee tavallaan, ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa. Mökki ei ole meille työleiri, vaan siellä rentoudutaan. Meille osa rentoutumista on se, että puuhastellaan kaikkia välttämättömiä ja ei niin välttämättömiä juttuja. Ja sitten taas on niitäkin päiviä, kun heinäkuun helteillä ollaan viikko tekemättä mitään ja lillutaan uimapatjoilla 🙂

Eli ei se mökkeily ole pelkästään niitä oransseja auringonlaskuja, kuplivia lasissa tai sadepäivien hyggeilyä. Se on niin paljon muutakin. Se on kokonaisuus, josta en suostuisi vaihtamaan yhtäkään palasta. ”In order to enjoy the rainbow, you must be able to deal with the rain first.”

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,


16 Responses to “Mökkeilyn ihanuuden takana”

  1. Emilia sanoo:

    Ihania mökkikuulumisia! Meidän on tarkoitus suunnata ekaa kertaa mökille vappuna ja todennäköisesti samanlaisia hommia luvassa.

  2. Marita sanoo:

    Minä kyllä tykkään lukea näitä mökkijuttuja ja jos hyvin käy, pääsen itsekin mökkeilemään rakkaalle vuokramökilleni jo toukokuussa…alunperin minun piti lähteä Casa Mimiin Torreviejaan, mutta sattuneesta syystä lomasuunnitelmat muuttuivat.

    • Maria sanoo:

      Heippa Marita

      ja kiva kuulla 🙂

      Juu, nyt nautimme Suomen maisemista! Ihanaa, toivotaan, että pääset pian mökille – se näyttää myös ihanalle paikalle ♥️♥️♥️

  3. Riina sanoo:

    Kivaa pohdintaa ja juuri hieno homma, kun teillä ei ole mökillä kaikki ”niin justiinsa” eikä pidäkään olla. Mökki on mökki ja koti on koti 🙂

    • Maria sanoo:

      Moi Riina

      ja kiitos 🙂

      Se on just näin, mökki mökkinä ja koti kotina!

      Kivaa alkanutta viikkoa ♥️♥️♥️

  4. Sanna sanoo:

    Ja minähän rakastan mökkipostauksia.Mökkeily on ihan parasta:)

    • Maria sanoo:

      Heissun Sanna

      ja kiitos, me ollaan tälläisia mökkihöperöitä molemmat 😀

      Aurinkoista alkanutta viikkoa ♥️♥️♥️

  5. Karoliina sanoo:

    Minäkin tykkään näistä sinun mökkijutuista! Teidän mökkinne on ihanan kotoisa. Meillä on minun isovanhempieni rapia 40vuotta sitten rakentama kesämökki, mutta se on tällä hetkellä meidän tuleva työleiri.. Minua kiinnostaisi teidän mökin pohjakuva ja tarkempi juttu laajennusosista esim tuosta lasikuististakin. Katsoin, että teillä on sisäseinät eri materiaaleja, mutta silti kivan näköiset!

    • Maria sanoo:

      Moikka Karoliina

      ja kiitos, kiva kuulla 🙂

      Voisin etsiä pohjakuvaa. Tuo vanhin osa mökistä (pyöröhirsinen) on rakennettu -63 ja sitten on rakennettu olohuoneosa. Sen jälkeen makuuhuoneet sisältävä osa. Ja jossain vaiheessa tuo kesähuone!

      Aluksi mietin, että pitänee nuo ulkoseinät vetää valkoisiksi (siis ne sisällä olevat), mutta nehän tuovat vain särmää tuollaisina 🙂

      Kivaa alkanutta viikkoa ♥️♥️♥️

  6. Meri sanoo:

    Myös minä rakastan näitä mökkipostauksia <3 Meillä ei ole omaa mökkiä, kovasti omasta mökistä haaveillaan ja toivottavasti vielä joskus semmoinen saadaan. Mukava seurata teidän mökkitouhuja ja saada ihan käytännön vinkkejä mökkeilyyn. Inspiroidun postauksistasi viihtymään kotona ja nauttimaan kotona grillailusta ym. Tuleva kesä piristää mieltä ja onkin mukava alkaa laittamaan terassia kesäkuntoon.

    • Maria sanoo:

      Moi Meri

      ja voi kiitos, kiva kuulla 🙂

      Ja hei ihana kuulla, että inspiroidut viihtymään kotona postauksistani – se jos mikä on nyt tärkeää, kun emme tiedä, kauanko tämä poikkeustilanne kestää.

      Aurinkoista alkanutta viikkoa ♥️♥️♥️

  7. Tiina sanoo:

    Näinhän se on. Ensin työ, sitten huvit 🙂 Meidän pienessä kesäpaikassa ei ole edes sähköjä ja vesi kulkee kantamalla sisälle ja saunaan. Joskus aina mietimme mukavuussähköä esim aurinkopaneeleilla, mutta tällaisessa askeettisuudessakin on oma viehätyksensä!

    • Maria sanoo:

      Moikkis Tiina

      ja just näin, tuo sanonta pätee muussakin elämässä 🙂

      Kuulostaa ihanalle teidän mökki ♥️ Askeettisuus ja turhien mukavuuksien riisuminen saa jotenkin elämän tuntumaan merkityksellisemmältä. Tulee keskityttyä siihen olennaiseen.

      Ihanaa alkanutta viikkoa ♥️♥️♥️

  8. Teija sanoo:

    No ihan justiinsa, yhdyn tähän postauksesi viimeiseen kappaleeseen ihan täydellisesti. Se että ensin puuhailee sopivasti mökkijuttuja, kruunaa sitten sen heinäkuun helteisen lököloman❤ Nää on ihan parhaita nää mökkipostaukset❤

    • Maria sanoo:

      Moikka Teija

      ja hei samoilla linjoilla ollaan 🙂

      Ei sitä osaisi ehkä ihan vaan lötväillä, jos ei olisi eka vähän puuhastellut!
      Voi kiitos, näitä on tulossa vielä paaaaaljon lisää seuraavien kuukausien aikana 😀

      Aurinkoista vapunodotusta sinne ♥️♥️♥️

Kommentoi