sunnuntai 18. elokuun 2019

Sateinen sunnuntai saaressa

HEIPPAHEI IHANAT!

Sunnuntaiaamu valkeni kirkkaana ja lämpimänä, mutta eipä mennyt kauaakaan, kun sumutinpullosade saartoi saaren. Kesäsunnuntait saaressa on ihania. Ne, kun vietetään koko päivä laiturilla uiden. Illan suussa tullaan mökkiin käsien iho rusinana. Muina merenneitoina.

Mutta nämä loppukesän tai alkusyksyn (hih, katalogi-ihmisenähän mä elän jo alkusyksyä) sateiset sunnuntait ovat saaressa omalla tavallaan ihania myös. Aamulla ei malta nousta sängystä, vaan voi hyvillä mielin nukahtaa uudelleen. Aamupalan nauttimisessakaan ei ole mikään kiire. Voi lukea vielä muutaman aukeaman lisää. Aamupalan jälkeen voi sujahtaa takaisin sänkyyn. Niin halutessaan.

Kauniilla kelillä sitä helposti ajattelee, että on pakko olla ulkona. Nyt ei ole. Saa olla ihan rauhassa sisällä ja olla tekemättä mitään. Joutenolon jalo taito on yksi tärkeimmistä taidoista. Telkkarissa rullaa sarjat ja pelikortit odottavat levällään keittiön pöydällä. Yksi räväytysturnaus on jo takana, toinen edessä. 

Välissä päiväsaunaa ja pitsanpaistamista. Illan suussa kotiin ja hyvillä mielin kohti uutta työviikkoa ♥ Huomenna maanantain kunniaksi luvassa seuraava Takaisin ruotuun -postaussarjan osa, joten pysykäähän kuulolla!

SULOISTA SUNNUNTAITA TOIVOTELLEN,

PS. karvainen kaverikin näyttää siltä, että on nauttinut sateisesta saaresta täysin. Ei sisätiloissa kuten me, vaan tuolla räpiskässä varpujen keskellä 🙂

 


2 Responses to “Sateinen sunnuntai saaressa”

  1. Marja sanoo:

    Miten laitatte mökin talvilevolle lähinnä sisäpuolelta. Petivaattet? astiat onko ihan vain kaapeissa/pöydillä, elintarvikkeet mausteet ym ruoka-aineet? Meillä ensimmäinen mökki ja talvi tulossa niin olen miettinyt miten valmistellaan talvea varten täytyyköhän miten suojata tekstiilit/kotiin viedä asioita kun talven on kylmillään ? Sinulla on kokemusta näistä jutuista 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Marja,

      lakanat sun muut vien kotiin pesuun, mutta täkit ja peitot laitamme ilmatiiviisiin kannellisiin laatikoihin. Myös koristetyynyt ja peitot laitan laatikoihin.
      Astiat ovat paikoillaan. Säilykkeet ja mausteet jäävät mökkiin, mutta kaikki muut viemme pois, ettei hiirille tule houkutuksia 🙂

      Meillä on sisällä yksi patteri +5 asteessa talvella, niin ei telkkari sun muut jäädy.

      Muistaakseni tein joskus postauksen mökin talviteloille laittamisesta, mutta en sitä tähän hätään löytänyt 😀

      Ihanaa alkanutta viikkoa ♥

Kommentoi