HEIPSULIVEI VAAN!

Miten on viikko lähtenyt käyntiin? Toivottavasti oikein hyvin. Täällä on lähtenyt silleen tyypilliseen maanantaiseen tapaan vähän kaoottisesti. Tai kivan kiireisenä, miten sen nyt haluaa nähdä. Viikonlopun jäljiltä mieli ja kroppa on vähän vielä lepotilassa. Sellainen dynamiikka, jota things to do -listan selättämiseen tarvitsee, puuttuu nyt ihan kokonaan 😉 Kaiken lisäksi lounastarvikkeet unohtuivat kotiin ja päätin tehdä kaapista löytämäni puuropussin. Puuron rakenne oli kohdillaan, mutta maku oli kyllä jokseenkin outo. Kaivoin tuon pikapuuropussipakkauksen roskista ja se selitti asian; parasta ennen päivä oli elokuussa 2013. No, näitä sattuu! Harvoin kokee huonoa ruokaelämystä, mutta nyt sellainen kyllä tuli koettua. Toisin kuin viikonloppuna.

Eilen teki pitkästä aikaa mieli raakakakkua ja sellaisen sitten leipaisinkin. Banaanit olivat jo parhaat päivänsä nähneet ja avokadokin vähän löllöä. Piristin niiden makua kirpeällä omenalla, inkiväärillä, puolukoilla ja mustikalla. Mausteeksi loraus hunajaa ja ripaus merisuolaa. Pohjan tein auringonkukansiemenistä, taateleista ja cashew-pähkinöistä. Notkistin sitä kookosöljyllä hieman. Siinä iltapäiväkahvilla istuessani mietin, että kuinka ihanaa on syödä. Ja nimenomaan puhtaita makuja. Sellaisia ruokia, joista maistaa aidot maut. Ruoat, joissa esanssit ja arominvahventeet eivät häiritse makuelämystä.

Ylipäätään, onko ruoka teille nautinto vai pelkästään polttoaine? Haastattelin tuossa paria työkaveria ja he eivät voineet käsittää, miten ruoka voi olla nautinto 😀 Mä kun nautin ihan suunnattomasti syömisestä. Mutta toki ymmärrän senkin, että joillekin ruoka on vain polttoaine, joka pureskellaan, niellään ja that’s it. Taas jaksaa. Lauantaina oltiin ystäväpariskunnan kanssa syömässä ja tuli todettua ääneen, kuinka ihana on omistaa ystäviä, joille ruoka on kaikki kaikessa. Tällaisten ystävien kanssa ymmärtää myös ne hiljaiset hetket. Hetket, kun kaikki keskittyvät ruoasta nauttimiseen. Tosin lauantaina ei kyllä hiljaista hetkeä koettu, vaikka ruoasta suunnattomasti nautittiinkin 😉

Oikeastaan koko ruokailutapahtuma on mulle tosi tärkeä. Se, että pöytä on katettu. Edes pikkuisen, ei tarvitse mitään prameaa valkoista pöytäliinameininkinä 🙂 Että ruoka on esillä nätisti ja saa istua rauhassa syömään. Inhoan kiireessä syömistä. Toki niitäkin päiviä on, kun tulee todettua miehelle, että ”jotain nopeeta vaan”, kun mietitään iltaruokaa. Yleensä silloin se on mustaa makkaraa. Nam! Tykkään syödä yksin, mutta ihan parhaita on ne pitkät iltaruokailut, kun saa istua ystävien tai miehen kanssa pöydässä pitkän kaavan mukaan ja jutella maailman menosta. Ruokailu on ehdottomasti myös sosiaalinen nautinto siinä samalla.

Muistan sivunneeni aihetta joskus kommenttiboksissa Lumon kanssa, joka kertoi aterian korvaustableteista.  Miltä kuulostaa, olisitteko valmiita heittämään pari nappia suuhun aamuisin, lounaalla ja illalla? Ei katsokaas tarvitsisi syödä ruokaa laisinkaan. Ihan jo ihistää se, että jos maailma on menossa tähän suuntaan. Onko meillä oikeasti niin kiire, ettei enää ehditä istua alas syömään? Mä haluan ainakin maistaa eri maut ja pureskella ruokaa. Kiireestä herätti myös esikoisen yksi päivä ääneen lausuma lause: ”Voi vitsit, kun on ihana syödä iltaruokaa näin koko perheen kesken ruokapöydän äärellä.” Niinpä niin ♥

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

PS. käyn taas tänään illalla noutamassa nuo  viikkomaitokauppaostokset. Voisin jossain vaiheessa tehdä tällä viikolla sitä lupaamaani postausta, jossa näette viikon ruokalistan sekä ko. viikon kauppalistan 🙂