tiistai 19. elokuun 2014

Omenapannaribileet ☆

…serkukset 

Heippa ystävät hyvät!

Yesyesyes, se apina lähti taas selästä. Kuntosalikortti oli voimassa ja rautaa nousi. Ei ihan entiseen malliin, mutta nousi kuitenkin. Niin älyttömän hyvä olo, että sain itsestäni irti ja tein hyvän treenin. Kandee koklata, jumirauta auttaa vaivaan kuin vaivaan ja eritoten siihen möhömahaan (tunnetaan myös skumppamasuna ;), joka kesän aikana livahti tuohon navan ympärille vaivihkaa. Veikkaan, että se kyllä lähtee yhtä nopeeta kuin tulikin. Ja jos ei lähde niin eihän se maailman loppu ole, pääasia että on hyvä olla!
Meillä esikoinen meni tänään suoraan koulusta kavereilleen ja pikkuisempi tuli rakkaiden serkkujen kanssa meille leikkimään. Pidettiin tyttöjen kesken pannaribileet. Kynttilän valossa. Välillä on kyllä ollut taas niin pimeää, että ollaan fiilistelty hyvillä mielin sisällä. Missä vaiheessa muuten omput on kypsyneet? Huomasin eilen, että nehän on ihan kypsiä. Hassua, just vasta oli helteet ja kesä ja yhtäkkiä omponpompot kielivätkin syksyn tulosta. Joten höystin omenalla tuota pannukakkua. Meillä pienempi on allerginen raa’alle omenalle, mutta näin kypsennettynä se menee. Pannarin tein taas sillä hyväksi havaitsemallani ohjeella, ilman mitään sokereita ja leivinjauhoja:
(Omena)pannukakku

1 litra punaista maitoa
50 g sulatettua voita
4 kananmunaa
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
(omenanviipaleita
ruokoraesokeria
kanelia
sokeria)
-riko munien rakenne ja sekoita joukkoon muut aineet
-anna turvota puolisen tuntia
(-viipaloi päälle omenoita ja mausta kanelilla & ruokoraesokerilla)
– paista 225 asteessa noin 35 minuuttia
(-ripsottele päälle vielä sokeria, mikäli omput ovat kirpeää lajiketta)
*************************
Tänä aamuna olin vähän aikaa töissä, mutta huomenna on taas kokonainen kotiäitipäivä. Kotiäiti lähtee kera sielunsiskonsa kahvittelemaan ja hiukan shoppailemaan. Pitkästä aikaa itsekin suuntaan kaupungille. Sitten haetaan tuon ihanan V:n lapset koulusta ja tullaan tänne meille välipalalle. On se aivan ihanaa, että tuo tyttönelikko leikkii niin mukavasti keskenään. Ilman yhteistä kieltä. Toiset puhuu englantia ja toiset suomea, mutta silti löydetään yhteinen sävel ja leikit sujuu vallan mainiosti!
Nyt tiskaamaan pannaribileiden astioita. Instagramin puolella kerroinkin, että
meillä tiskikone hajosi heinäkuulla eikä olla vielä saatu aikaiseksi ostaa uutta. Mä periaatteessa protestoin uuden ostamista, sillä ei viisi vuotta vanhasta koneesta voi mennä moottori noin vaan. Mikään ei enää kestä niin kuin ennen. Sitäpaitsi, tiskaaminen on ihan mukavaa; musiikkia soimaan ja parit salsa-askeleet siinä sivussa haltuun 😉 Kynnetkin kasvaa ihan huisia vauhtia, kun niitä liottaa jatkuvasti tiskivedessä. Silti, uutta konetta odotellessa…
Tiistaiterkuin,

27 Responses to “Omenapannaribileet ☆”

  1. Marika sanoo:

    No tää pannariresepti tuli kuin tilauksesta, just mietin, että mitähän tekisin oman puun omenista tänään 🙂 kiitti Maria vinkistä 🙂

  2. Laura sanoo:

    Aivan ihana ohje, kiitokset! Tuo pannareiden tarjoiluastia on kaunis!

    • Maria sanoo:

      Ole hyvä Laura ja kiitos, tuo tarjoiluastia on yksi lemppareistani 🙂 Ostin sen varmaan kolme vuotta sitten Loviisan Aitasta ja harmittaa, etten silloin ostanut kahta tuollaista. Niillä kun on aina käyttöä!

  3. Pipsa sanoo:

    Voi miten upea koti teillä! Pannarikin näyttää aivan unelmaiselta 🙂

  4. Titti sanoo:

    Namm… Tuota täytyykin kokeilla!

  5. Anonymous sanoo:

    Kiitti taas hyvästä reseptistä! Meilläkin hajosi astianpesukone tänä kesänä ja ikää koneella kuusi vuotta. Käsittämätöntä tosiaan! Minä en suostunut uutta ostamaan vaan se saatiin korjattua, valtuutettu huoltoliike tilasi varaosan ja hoiti homman näppärästi. Olette varmaan asiaa tiedustelleetkin kodinkonehuollosta, mutta ajattelin vain kertoa että aina ei tarvii välttämättä vaihtaa. (Vakuutus korvasi omavastuun jälkeen huoltokulut) T. Hansu

    • Maria sanoo:

      Moikka Hansu ja olehan hyvä 🙂
      Juu, meillä kävi korjaaja, joka pudisteli päätänsä ja vetosi suureen remonttiin (joutuisi muka poistamaan keittiökaappien sokkelin yms) ja sanoi, ettei kannata korjata. Mutta halvemmaksi tuo korjaus tulisi kuin uusi kone. Saatiin vakuutuksestakin jo pieni summa rahaa uuteen koneeseen/korjaukseen. Kun vain saisi aikaiseksi mennä konekaupoille 🙂

  6. Anu sanoo:

    Kiitti vinkistä:)
    Mulla oli riisipuuronjämät kaapissa ja teenkin Ahvenanmaan pannukakun.
    Oonhan sen ansainnut juoksulenkin jälkeen;) joka muuten sujui tänään jo vähän paremmin:)kyllä se tästä taas..huomenna spinning ja torstaina lepo.vielä kun joku venyttelis mun puolesta..tärkein meinaa unohtua:/
    Kivaa shoppailupäivää huomiselle!
    (Ja tsemiä tiskaukseen..meilläkin on ollut joskus sama juttu)

    • Maria sanoo:

      No nam! Riisipuuron jämät on tosi monikäyttöisiä; mä yleensä teen niistä karjalanpiirakoiden täytteen. Pannariin en olekaan niitä koskaan laittanut.

      Totta mooses, kun käy lenkillä saa syödä vähän pannaria 😀 Oih spinning…sitä mä kaipaan. Ja joo, venyttely on munkin heikko kohta. Nimim. tunsi taas olleensa salilla 😉

      Kiitos, aamutiskit sain just tiskattua :/

  7. Katja sanoo:

    Meillä tammikuusta asti ollut tiskikone rikki. Mies ei soita korjaajaa kun hän tiskaa kyllä eikä valita siitä 😀 mä jo haluaisin kun mun osuus on aterimien pesu.

    • Maria sanoo:

      No vitsi, mikä mies! Hih, aterimien pesu on kuulostaa ”ei niin pahalta” hommalta…eilenkin kun oli vieraita, niin sitä tiskiä kertyi niin, että meinasin saada slagenin 😀 Sit kun meillä on yks iso allas ja yks pieni allas niin ei oikein voi huuhdellakaan noita missään. Tänään on pakko mennä ap-konekaupoille 😀

  8. Nanne sanoo:

    Jopas näyttävät herkullisilta! Itse tein sunnuntaina päärynäpannaria, jonka päälle laitoin vielä kanelia ja rouhittuja hasselpähkinöitä. Nams 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitti vinkistä, päärynäpannari kuulostaa kyllä tosi herkulta! Ja siihen päälle kaneli+hasselpähkinärouhe. Nam 🙂 Mä laittaisin hasselpähkinärouhetta joka paikkaan, mutta aina ennen sen syömistä mun pitää ottaa allergialääke :/ Mutta antaa ruoalle ja leivonnaisille kivaa makua ja vähän tekstuuriakin!

  9. Mysterious M sanoo:

    Meiltä hajosi myös pyykinpesukone viisi vuotiaana. Ei kannattanut korjata ja uusi hankittiin. meillä oli kaksi jääkaappipakastinta asuntoa ostettaessa ja seitsemän vuotiaana toinen jääkaappi poksahti. Hyvin on pärjätty nyt viisi vuotta ilman toista jääkaappia ja otin vuosi sitten käytöstä pois sen toisen pakastimenkin. Mutta 12v päältä täytettävä pyykinpesukone, joka on kapeaa mallia ja aivan liian pieni ja nykyisin mahdottoman äänekäs, se se vaan jaksaa raksuttaa vaikka uuden haluaisin just nyt. Aina ei mene yksiin noiden koneiden kanssa ja jotkut koneet ne vaan kestää ja toiset ei mitään.

    • Maria sanoo:

      Meillä sama juttu, myös toinen jääkaappipakastin valuttaa vettä, joten sekin kaput. Uuuh. Miksei nämä nykyajan koneet kestä? Muistaisin, että meillä kotona on vieläkin sama pyykinpesukone käytössä, kun mun siellä asuessani 🙂 Meillä pesutorni sentäs kesti seitsemän vuotta ja toissa vuonna se uusittiin 😀

      Mä oon vahvasti alkanut miettimään jotain kodinkoneturvevakuutusta, vaikka nekin tietty maksaa…

  10. Anonymous sanoo:

    Nyt onkin taas kiva ja simppeli omppupannariohje.Kiitos.

    Merituuli

    • Maria sanoo:

      Olehan hyvä Merituuli 🙂
      Seuraavaksi ajattelin tehdä suolaista pannaria…saas nähdä miten se onnistuu 😀

  11. Reetta Niemi sanoo:

    Et usko, mutta tein tänään pannaria! Mietin ensin, että omenapannaria, mutta teinkin mustikkapannaria 😉

    <3

    • Reetta Niemi sanoo:

      Piti vielä lisätä, että kynttilän valossa meilläkin vietettiin pannaribileitä… hih!

    • Maria sanoo:

      Eih, meillä Mansen plikoilla on teletappisia kykyjä 😀

      Mustikkapannari kuulostaa ihan älyttömän hyvältä! Kiitos vinkistä 🙂

      Turvallisia lentoja (tähän tekis mieli lisätä Hassen siivillä, mutta sitä ei taida enää olla olemassa :D)!

  12. Kiva laittaa tällaisia kuvia tänne… Viattomana tulin aamusta kurkkimaan ja nyt tekee niin hitsisti mieli omppupierakkaa! 😀 Nams, miten herkun näköistä! Ja hei, sulle olisi tyyliaiheinen haaste mun blogissa, tsek it out! 🙂

    • Maria sanoo:

      Ei muuta kuin leipomaan 😀

      Kiitti ihana, tulenkin haasteen sieltä noutamaan!
      Vauvantuoksuisia päiviä sinne 🙂

  13. Anonymous sanoo:

    Heippa!
    Voisit laittaa sellaisia edullisia ja helppoja arkiruokareseptejä…. Itse haluaisin löytää täydellisen ruuan tonnikalasta. Ja täydellisen sosekeitto-ohjeen. Olisiko sulla jompikumpi tai molemmat? 🙂

Kommentoi