perjantai 03. toukokuun 2013

Pieni ja pippurinen (& ruokavinkki viikonlopulle)

Pirtsakkaa perjantaiaamua!

Hassua, että maanantain jälkeen tulee perjantai 🙂 Noh, ainakin eilen tuntui aivan maanantailta. Väsymyskin oli maanantain luokkaa. Kun taas tänään aamu alkoi ihan perjantaifiiliksissä; vatsanpohjassa se tunne. Perjistunne. Kuten aiemminkin todettu niin viikon paras hetki mun mielestä on perjantaina noin klo 19.00. Silloin on yleensä hommelit siinä mallillaan, että töistä on kotiuduttu, tiskikone hurisee taustamusiikkia, keittiössä tuoksuu perjantai-illan herkkuruoat ja kynttilöissä lepattaa liekki. Kuvat ovat viime perjantailta – fredagsmys-hetkestä.
Pieni ja pippurinen chilipuu löytyi Prismasta. Meillä tehdään Thairuokaa kerran pari viikossa, joten tuo puu tuli todellakin tarpeeseen. Kuvissa vilahtelee myös FB:ssä hehkuttamani kirja. Kirja, jonka olisin väen vängällä raahannut mukanani Thaimaasta Suomeen. Onneksi oli järjen ääni mukana; sen lisäksi että lentolaukusta olisimme tuon liki kolmikiloisen eepoksen kautta joutuneet maksamaan ylimääräistä, huomasin ilokseni, että se oli Adlibriksessä liki puolet halvempi. Ihana kirja; luettava keittokirja kauniilla kuvilla. Paljon kerrontaa. Tykkään. Vielä on yli puolet kahlaamatta läpi. 
Thaimaan lomallamme kapusimme useasti hotellimme rannalta lähtevät jyrkät portaat ylös nauttiaksemme maailman parasta Thairuokaa. Little Tiger -ravintolassa (klik) sai maailman parhaan Thairuoan (ja palvelun) lisäksi seurata paikallisen perheen arkea; pikkuinen 3 kk vauveli nukkui useasti päiväuniaan ihan pöytämme vieressä, perheen koirat pitivät vahtia vauvan toisella puolella ja miehet hoitelivat keittiötä naisten tarjoillessa. Yleensä saimme syödä ko.ravintolassa liki ainoina asiakkaina (meidän ruoka-ajat erosivat muiden lomailijoiden ruoka-ajoista :), mutta yhtenä iltana hotellilta tuntui olevan ravintolaan jatkuva jono; hotellimme thaimaalainen ravintola oli tuolloin varattu yksityiskäyttöön. Kyllä alkoi löytymään tuoleja ja pöydät tuplaantuivat kun nuo hymyilivät ravintolan omistajat hokivat aina jonossa seuraavalle ”No problem, lots of seats available.” Vaikka paikka oli ääriään myöden täynnä. Tuolla ravintolassa suosikikseni nousi Massaman chicken curry. Koska siihen kuuluu perunaakin, niin söin sen välillä keittona. Mutta aika ajoin nuudelien kanssa. Tulisuusasteita sai valita neljästä vaihtoehdosta. Kakkosvaihtoehto kirpaisi, mutta ei liikaa. Sen verran, että koska kosteasta ja kuumasta ilmasta johtuen muutenkin hikoili, niin ruoan aiheuttamat hikikarpalot otsalla eivät juurikaan haitanneet.

Koti-Suomeen raahasin mausteseoksia reissusta, mutta ne on syöty jo aika päiviä sitten. Etsin monen kaupan Aasia-hyllyt läpi Massaman curryn aineksia, kunnes Prismassa törmäsin Spice Upin Massaman curry pasteen. Ja taivas aukeni. Alla oleva resepti löytyy alkuperäisenä tuon Massaman currytahnapurkin kyljestä. 

Massaman Chicken Curry

400 ml kookosmaitoa
2 rkl Massaman currytahnaa
1 sipuli lohkottuna
2 perunaa kuutioituna
400 g broileria viipaloituna
2 rkl Tamarinditahnaa
2 rkl ruokosokeria
2 rkl Thai kalakastiketta
2 rkl cashew-pähkinöitä
kuivattua sipulirouhetta
chilia maun mukaan
Kuumenna pannussa 1 dl kookosmaitoa. Lisää currytahna, sipuli, perunat ja broileri. Hauduta noin 10 minuuttia. Lisää loput kookosmaidot ja mausta tamarinditahnalla, sokerilla ja kalakastikkeella (+chilillä, jos haluaa vielä enemmän kiksiä). Tarkista maku ja lämmitä. Ripottele pinnalle pähkinät ja sipulirouhetta. Nauti keittona tai syö riisin/nuudelien kanssa.
************************************************
Kaukokaipuu on reissun jälkeen ollut ihan suunnaton. Järjetön. Ääretön. Uuden reissun suunnittelukaan ei oikein auta. Vaan se kaipuu pidemmälle ulkomaanreissulle (lue: töihin ulkomaankomennukselle) on taas nostanut päätään. Vaikka tiedänhän mä, että täällä kotona on hyvä olla, tukiverkosto lähellä, lasten turvallista leikkiä ulkona ja sitä rataa. Mutta never say never 🙂 
Nyt juoksuvaatteet reppuun ja töihin mars. Työviikko nollautuu ihan parhaiten niin, että juoksee töistä kotiin. Tunti ulkoilmaa ja reilusti sykettä nostavaa urheilua perjantai-iltapäivästä takaa sen, että perjisolo on taattu kotiin päästyään. Ja hei, tänä iltana hurrataan taas kotisohvalla jääkiekon merkeissä, eiks niin?! 🙂
Ihanaa perjantaita
ja viikonlopun aloitusta 

8 Responses to “Pieni ja pippurinen (& ruokavinkki viikonlopulle)”

  1. annemi sanoo:

    Nuo Spice Up! tahnat ovat kivoja, meilläkin nimittäin syödään etnisiä makuja ainakin kerran viikossa ja olen usein löytänyt kivoja reseptejä purkkien kyljestä 🙂

    • Maria sanoo:

      Mun mielestä on ihan huippua, että noissa purkeissa on reseptit. Muuten menis sormi suuhun ja joutuisi googlettelemaan :)Voipi olla, että tahnapurkit jäisivät kaupan hyllylle reseptin puuttuessa! Muksaa lauantaita!

  2. Tibs sanoo:

    Kuulostaa todella herkulliselta, Maria! Kauniita kuvia!
    Meillä on viimeaikoina ollut aika kalapainotteista…

    • Maria sanoo:

      Kiitos Tibs ja vitsit, että teillä onkin ollut herkkueväät. Täytyykin tulla katsomaan isolta ruudulta kuvia, mutta tuosta kännykästäkin katsottuna näytti yummylta 🙂 Ja tuo Piran näyttää taivaalliselta lomakohteelta! Ihanaa viikonloppua 🙂

  3. Anonymous sanoo:

    Thai-ruuat ovat kyllä ihquja! Muistatko paljonko tuo chilipuu maksoi Prismassa?

    • Maria sanoo:

      Thai-ruokiin tulee himo 🙂 Tuo chilipuu oli muistaakseni 14,90…tai 11,90. Ei kuitenkaan yli 15 euroa 🙂 Kivaa lauantaita!

  4. Ihan samaa mieltä tosta eilisestä maanantai fiiliksestä… Tykkään tälläisistä viikoista. 😉
    Uusi banneri, kaunis! Ja ihania kuvia, taas kerran.
    Ihanaa viikonloppua teille. <3

    • Maria sanoo:

      Nämä tälläiset viikot on huippuja! 🙂

      Kiitos Image, mä vähän vielä muokkasin sen kokoa (ettei jää tuon iiiison mainoksen varjoon:)! Ja hei kiitos, kamera oli suosiollisella päällä 🙂

      Kuten myös teille, ihanaa viikonloppua <3

Kommentoi