tiistai 30. marraskuun 2010

Kanelitangot sisustuksessa

Tein eilen löydön Valintatalosta; iso pussillinen kanelitankoja vain 1,50 €! Kanelitangoista osa päätyi Iittalan kirkkaaseen kivituikkuun tuomaan jouluntuoksua keittiöön. Osaa mallailin jouluvalojen kanssa lasimaljakkoon. Varsin käyttökelpoisia tuotteita siis myös sisustuksessa 🙂

Piparipurkkikin on näköjään enää puolillaan. Piparitalkoot siis jälleen edessä. Kukahan noita meillä syö, kun lapset välittävät pipareista taikinan verran ja mä en luonnollisesti  noihin makeisiin sorru 🙂 ?

Sisustusunelmia-blogin  Johannalle vielä kaunein ja nöyrin kiitos tunnustuksesta. Laitan sen heti eteenpäin, kun olen ensin tehnyt salapoliisityötä ja selvittänyt kenellä sitä ei vielä ole 🙂

Meillä pikkuiset kukkuu vielä hereillä (!), joten pikaisesti postaus tähän väliin. Seuraavalla kerralla taas enemmän tarinaa, sillä luvassa on pitkä juttu mun joululahjakirjatoiveista. Joulu ilman kirjoja ei tunnu joululta :)!

Terkuin, Maria

10 Responses to “Kanelitangot sisustuksessa”

  1. Sally sanoo:

    Oiskohan tonttu käynyt piparipurkilla..?

  2. Christina sanoo:

    Ihana blogi johon kirjauduin heti lukijaksi! 🙂

  3. Maria sanoo:

    Sally: juu, sama tonttu, joka oli laittanut lapsille joulukalenterin pussukkaan hienot Barbie kiiltokuvat 🙂

    Christina: kiitos <3! Ja tervetuloa mukaan :)!

  4. lattenainen sanoo:

    hauska idea noi kanelitangot purkissa! Pitääpä kokeilla!!!

  5. Maria sanoo:

    Kiitos Lattenainen, kokeilepa ihmeessä! 🙂

  6. Johanna sanoo:

    Kiva idea nuo kanelitangot laittaa esille. Niissä on niin ihana tuoksukin, joten täytyypä katsella seuraavalla kauppareissulla löytyisikö meillekin moiset 🙂

    Ps. Olet tunnustuksen ansainnut, uskomattoman kaunis blogi sinulla ja niin valloittavan kaunis sisustus.

  7. Hanne sanoo:

    Ihanan kaunis blogi, sait minusta uuden lukijan:)
    -Hanne-

  8. Maria sanoo:

    Johanna: Voi kiitos <3! Mä olen aiemmin ostanut kalliilla Santa Marian tms. kanelitankoja ja maksanut itseni kipeäksi. Näitä oli pussissa varmastikin joki 25 kpl!

    Hanne: kiitos ja tervetuloa joukkoon :)!

  9. Aamunkukka sanoo:

    Sä olet niin paras! Arvaa vain miten monet vinkit olen blogistasi löytänyt;-) kävin tänään pitkästä aikaa Valtsussa hakemassa juuri noita tankoja, kiitos sinun!

    Kaneli on muutenkin lempimausteeni näin talvella. Mistähän vielä löytäisi kokonaisia neilikoita? Niitä sellaisia mitä voisi pistellä appelsiinien pintaan? Viisaat sanovat että paitsi ne tuoksuvat yhdessä ihanalle niin niiden pitäisi tehota myös niihin inhoihin pieniin banaanikärpäsiin..tosin näillä pakkasilla on nekin tainneet kupsahtaa;-)

    Mukavaa viikonjatkoa Ihanainen!

  10. Maria sanoo:

    Kiitos Aamunkukka, kiva kun voin antaa vinkkejä 🙂 Kiitos myös itsellesi, monia ihania tyttöjen vaatteita olen blogistasi bongannut 🙂 Tiedätkö, just mietin noita neilikoita yks päivä, että mistäköhän niitä saisi…teen ruokiksella retken läheiseen Citymarkettiin ja kysäisen sielä joltain myyjältä.

    Kiitos samoin, ihanaa loppuviikkoa <3!

Kommentoi