VUODEN VIKAT MOIKAT! 🙂

Viides blogivuosi lähenee loppuaan, joten on aika jälleen summata yhteen tuota pikaa loppuva vuosi. Mutta tehdään se vauhdikkaasti; tapanani ei ole liikaa tuijottaa menneisyyteen vaan katse on tiiviisti suunnattuna tulevaisuuteen. Blogitehtaani äänettömänä, äänellisenä ja ainoana yhtiömiehenä voin tiivistää blogivuoden yhdellä sanalla: upea. Bloggaaminen on ollut äärimmäisen mukavaa touhua. En muista yhtään kivistä tietä tai blokkia tämän homman tiimoilta kuluvan vuoden osalta. Asiat ovat soljuneet kokolailla omalla painollaan. Ja näin mä olen asian ajatellutkin; jos tämä työ alkaa tuntumaan pakkopullalta, niin se vissiin näkyy aika helposti postauksissa. Siihen musta ei olisi, että väen vängällä pitäisi postauksia tihrustaa.

Vuosi oli kyllä muuten aika raskas, varsinkin tuo alkuvuosi. Ehkä elämäni raskaimpia. Yhtäkkiä poissa olikin tärkeä ihminen. Ihminen, jolle oli tottunut soittamaan niin työasioissa kuin muutenkin. Ihminen, kenen luokse lapset kirmasivat tien toiselle puolelle kertomaan päivän juttujaan. Alkuvuosi meni hieman sumussa ja ehkä se näkyi täällä bloginkin puolella. Bloggaaminen toi kuitenkin surun keskelläkin sen kaivatun lisän elämään. Pakopaikan arjesta. Tänne on ollut aina mukava tulla. Hymyssä suin teen postauksia ja hymyssä suin luen teidän ihanaisten kommentteja. Ja tuo on oikeasti totta. Tuntuu vähän hölmöltä olla suu messingillä, kun postauksia kirjoittaa. Mutta niin vain se menee. Bloggaaminen ja kanssakäyminen teidän kanssanne saa pahemmankin päivän kääntymään hyväksi.

Helteisenä heinäkuun päivänä kävin juttelemassa Helsingissä blogijuttuja kahden kaunokaisen kanssa. Enpä tuolloin vielä tiennyt, että meistä tulee työkaverit 🙂 Syksyllä tapahtui tähän astisen blogiurani hienoin muutos; syyskuun alusta pääsin bloggaamaan huipputiimiin tänne Indiedaysille. Uskon ja toivon, että tuo muutos ei ole vaikuttanut blogiini ainakaan negatiivisesti. Ihania yhteistyökampanjoita, joiden kautta tähän bloggaamiseen on tullut ammatillinen kädenjälki. Se ei kuitenkaan ole pois teiltä lukijoilta eikä minulta bloggaajana. Itse asiassa nuo yhteistyökampanjat ovat sellaisia, joita jännitän hirmuisesti ja jotka hoidan samalla kunnianhimolla kuin isot projektit päivätyössäkin.

Blogiin on tullut satsattua aikaa ihan hirmuisesti. 322 postausta vuodelle 2014. Se on aika paljon. Joskus pidin kirjaa kuinka paljon yhden postauksen tekemiseen menee aikaa. Riippuen kuvien määrästä ja aiheen laajuudesta niin yhden postauksen koostamiseen julkaisukelpoiseksi menee tunnista kolmeen. Joissain tapauksissa myös enemmänkin. Varsinkin yhteistyöpostauksissa, joissa haluan syventyä asiaan vielä enemmän ja tehdä taustatyötä. Siltikään en vaihtaisi yhtään noista tunneista pois. Niistä myöhäisillan hetkistä kun muu perhe jo nukkuu ja jään takkahuoneeseen käsittelemään kuvia. Tai niistä aamun yksinäisistä tunneista, kun kello on soittanut viideltä, jotta ehdin tekemään postauksen ennen töihin lähtöä. Ne ovat katsokaas niitä mun omia laatuhetkiä. Laatuhetkiä teidän kanssanne. Laatuhetkiä rakkaan blogini parissa.

Mitä tulevaan vuoteen tulee, niin odotan sitä innolla! Jutun aiheita on jo jonkun verran valmiina (mm. Anulle sitä toivepostausta tarjoiluastioistamme, johon ne kuvatkin on jo valmiina :), mutta pääosin jatketaan fiilispohjlla niin kuin tähänkin mennessä. Postaustoiveita otetaan edelleen vastaan samaan tapaan kuin aiemminkin. Fredagsmys-postauksia on toivottu, joten ne herätellään jälleen henkiin alkavan arjen myötä. Arjen, jossa perjantait tuntuvat taas työviikkojen jälkeen perjantailta.

Kiitos teille kaikille suunnattomasti kuluneesta vuodesta ♥  Tuntuu kliseeltä sanoa tämä jälleen, mutta ilman teitä blogiani ei tuskin olisi olemassa. Jatketaanhan samaan malliin ensi vuonna, eiks vaan? 🙂

KAUNIISTI KULUNEESTA VUODESTA KIITTÄEN
&
ONNEA VUODELLE 2015 TOIVOTTAEN,

HEIPPAHEI VAAN!

Se vaihe napsahti tänä aamuna päälle hyökyaallon lailla; koti on liian täynnä. Täällä on liikaa punaista ja kaikki ei nyt vain ole niin kuin sen kuuluisi olla. Siivottiin legot keittiön pöydältä ja lautapelit takkahuoneen lattialta. Pienempi toi mulle joulukoristeensa huoneestansa ja kysyi kainosti, että voitaisko nämä laittaa jo odottamaan ensi joulua. Äitinsä tyttö 🙂 Niinpä me pidettiin porukalla siivoustalkoot. Kaikki punaiset tontut joutivat vaatehuoneen ylähyllylle. Punaista löytyy enää vain kuusesta (yhden pallon verran 🙂 ja yhdestä jouluistutuksesta. Myös ne lämpimät kuparin ja kullan sävyt kynttilöissä ja tuikkukipoissa alkoivat tuntumaan turhan värikkäiltä. Kuusta ei toki vielä tohdittu riisua kullasta ja kuparista, mutta kaikki muut meille kuulumattomat sävyt löytyvät nyt silmien kantamattomista paikoista. Tylsää ja väritöntä, kenties. Mutta ah, niin ihanaa! 😀 Onko teillä muilla käynyt tuo joulukrääsän karsimishyökyaalto vai onko se vaan mun pään sisäinen juttu? 😉

Tiedän, että kun alan odottamaan joulua siinä marraskuulla, niin jossain vaiheessa joulunpyhien aikaan se ihistys tulee. Joka joulu sama juttu. Kuusi tosin ajateltiin pitää ainakin vuodenvaihteen yli ja jos oikein villiksi heittäydytään niin kenties jopa loppiaiseen. Uudenvuodenaatto on mulle jostain syystä sellainen hopeisen värinen. Voipi siis olla, että aattoillan kattauksessa tullaan tuolloin näkemään hyvinkin paljon blingblingiä, hopean muodossa.

Käytiin tuossa miehen kanssa kävelemässä ja tehtiin enkat uusilla lonkilla! Mähän saan vielä tuosta miehestä itselleni kävelykaverin. Se on asia, jota olen kaivannut; aiemmin hölkkäiltiinkin yhdessä, mutta kipujen takia toinen ei ole pariin kolmeen vuoteen päässyt edes pidemmälle kävelylenkille kanssani. Nyt siihen tulee muutos! Monta kärpästä tulee lyötyä samalla iskulla; saa happea, liikuntaa ja parisuhdekin paranee. Kantsii kokeilla. Siivouksen ja kävelyn lisäksi sunnuntai on kulunut suloisesti keittiössä; huomiselle luvassa tajunnanräjäyttävän hyvä raakakakku ja tiistaillekin on suunnitelmissa myös terveysruokapostaus resepteineen. Ellei mitään akuutimpaa taas ilmene. Kyllä te tiedätte!  Jossain vaiheessa pitää myös blogin osalta tehdä perinteinen tilinpäätös. Liikuntapostauskin on työn alla. Huh, että tuo joulupukin tuoma sykemittari toi kyllä kertalaakista lisäpotkua liikkumiseen. Jälleen kerran on se vaihe bloggaamisessa, että ideoita ja ajatuksia tursuaa takavasemmalta eikä millään malttais odottaa postausten teon/julkaisemisen kanssa 🙂

No mutta, suloinen sunnuntai jatkuu nyt Kaylan jumpan parissa ja sitten ajateltiin lähteä ostamaan tytöille alennusmyynneistä hieman kouluvaatetta. Esikoisen kuumetauti onneksi talttui ja nyt täytyy koputtaa puuta, kun ollaan kaikki pitkästä aikaa terveitä. Muu perhe lomaileekin ensi viikon, mutta itse olen kolme päivää töissä. Töiden ja uudenvuoden juhlimisen lisäksi luvassa on laatuaikaa rakkaan ystävän kanssa. Sellaisen, jonka kanssa harvoin tavataan, mutta aina juttu jatkuu siitä, mihin se on viimeksi jäänyt. Kullankalliita tuollaiset ystävät ♥

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,