HEIPPULIHEI

ja brrrr! Saa kuulkaas vetää villasukkaa tuplana jalkaan ja hakea ulkoa lisää takkapuita. Teetä olen keittänyt käsien lämmitystarkoitukseen, mutta mukavasti se sisäisesti nautittunakin lämmittää 😉 Aurinko paistaa ja tuo samalla helmikuun puhdasta valoa sisään. Ja kyllä kelpaa tuodakin. Eilen illalla rymsteerasimme esikoisen ja hänen kaverinsa kanssa. Pyöräytettiin olohuone niille sijoilleen, joilla se oli silloin marraskuun alussa 2010, kun nuo sohvat ostimme. Toki senkin jälkeen nuo sohvat ovat olleet vastakkain ja matala taso ikkunan alla, mutta kiva huomata, kuinka se sama sisustussilmä miellyttää edelleen. Se sama kuin silloin yli kuusi vuotta sitten. Sohvien siirtämisen myötä löysin Tobyn luupiilon. Ihmettelinkin, minne nuo kaikki luut häviävät 😀 Olohuoneesta tuli jotenkin paljon kotoisampi ja valoisampi. Mustat kalusteet isolla seinällä tekevät tuosta seinästä jotenkin hallittavamman oloisen ja täyttävät sen. Ja hei, huomasitteko kuka tai mikä pääsi paistattelemaan aurinkoon? Jep, tuo peikonlehti. Jotenkin tuntuu, että se kyllä tykkää olostaan tuossa. Toivotaan vaan, ettei ikkunasta vedä kylmää ilmaa, ettei palele. Nuo lehtikasat olohuoneen nurkassa aiheuttavat päänvaivaa. Kiitos sen Marin, ne ehkä joutavat siitä pian lehtikeräykseen. Tosin sitä mieltä olen, että ulkomaalaiset sisustuslehdet ovat keräilykappaleita ja niistä en suostu luopumaan. Sorry Mari…
Vaihdoin rymsteeraamisen ohessa teräksen värisen jalkalampun tuohon kuvissa näkyviin mustaan, joka on tähän asti ollut takkahuoneessa. Se toikin kivaa särmää tuonne muuten niin vaaleaan nurkkaan. Eiköhän tämän kodin rymsteeraamiset ole nyt tässä. Veikkaanpa, että muuton jälkeen ei tarvitse edes vähään aikaan rymsteerata. Pukkaa tuskan hikeä jo kun mietinkin tuota muuttoa 😀 Lyhyt matka, mutta siltikin aika paljon pakattavaa/kannettavaa/purettavaa. No mutta, siihen on vielä aikaa, eikös? Joten iltapäiväkahvit tulille ja muuta ajateltavaa. Josko sitä uskaltautuisi tänään jo urheilemaankin, kun flunssa on taltutettu!

AURINKOISIN TIISTAITERKUIN,

PS. muistatteko, kun ihmettelin täällä joskus vuosia sitten, että kuka on tiputtanut buddhan pään ja korjannut sen päässä olevan murtuneen ulokkeen purukumilla? Se mysteeri ei ole vieläkään selvinnyt. Eilen vain sitä buddhaa esikoisen kanssa tuolla kaapissa ihalimme ja muistelimme tuota tapausta. Jääköön se sitten selvittämättä, kun kukaan ei tunnusta. Mutta hienosti oli paikattu, siitä yläpeukku 😉