MOIKKAMOI,

aika soljuu ja päivät kuluu. Tänään tuli ekaa kertaa sellainen olo, että on todellakin lomalla. Siitä kertoo jo se, että ekaa kertaa pystyin kahlaamaan kirjasta reilun 200 sivua yhdellä istumalla. Tähän asti on pompittu rantatuolin ja uima-altaan väliä 😉 Hyvä näin! Nyt ollaan parvekkeella miehen kanssa hikoilevilla valkoviinilaseilla ja tytsyt valmistautuu iltaan. Hih, tää on ollut meidän rituaali jo monta vuotta. Illalla kun tullaan hotellille käydään nopsat suihkut ja sitten meidät aikuiset passitetaan parvekkeelle, jotta toiset saavat rauhassa katsoa illan vaatteet. Esittelevät ne sitten meillä yllätyksenä (täytyy myöntää, että näin äsken vilauksen, kun hain kannettavan sisältä :)). Tässä muutaman lomapäivän aikana on taas selkiytynyt pari asiaa, jotka haluan teille jakaa. Ja itsellenikin, muistutuksena tulevaisuuteen. Niille hetkille, kun on totaalinen work mode päällä ja kulkee laput silmillä. Kun täytyy muistutella itselleen, että mistäs tässä elämässä taas oli kyse.

Vaikka arki on elämän parasta aikaa, niin silti ihminen tarvitsee lomaa. Lomaa niistä tutuista rutiineista, maisemista ja aikaa ajatuksille.

Juttelemalla ihmisten kanssa ilman kunnollista yhteistä kieltä on antoisaa. Näyttämällä kuvia lumesta ihmisille, jotka eivät ole koskaan lunta nähneet on aika antoisaa myös. Se, että saamme kokea heidän kulttuurin on rikkaus, mutta se, että voimme näyttää jotain meidän kulttuuristamme heille on lottovoitto.

Se tunne, kun kuulee ekaa kertaa reiluun pariin vuorokauteen ruotsia ja näkee ensimmäistä kertaa skandinaavisen näköisiä ihmisiä (jopa kaksin kappalein) tuntui aluksi tosi hämmentävältä. Mutta aika pian tuli jokseenkin kotoinen ja turvallinen olo. Tuli tunne siitä, että on tosi ylpeä niistä juurista siellä kaukana kotona.

Ennakkoluuloton elämä on parasta. Kuten se, että kokeilee rohkeasti ruokalistalta paikallisia herkkuja. Kysyy suosituksia paikallisilta, vaikkei sitä yhteistä kieltä välttämättä olisikaan. Kyllä sitä selviää, vaikka sitten elekielellä. Ennakkoluulottomasti varaamme myös kuskin pirssin kera puoleksi päiväksi ja pyydämme päästä näkemään todellista Balia. Ei niitä turistikohteita vaan jotain muuta. Toki vissiin mukaan mahtuu myös muutama turistikohdekin 🙂

Se, kuinka hyvän mielen saa aikaan kiittämällä balinkielellä tai indonesiaksi on ihan mittaamattoman arvokasta. Se, kun kuulee noiden pikkuisten naperoiden suusta saman kiitoksen, jonka juuri äsken on itse sanonut saa sydämen läkähtymään. Ihanaa, että on pystynyt heille opettamaan, että toimitaan maassa maan tavalla ja kunnioitetaan ihmisiä sellaisinaan kuin he ovat. Arvokasta oppia myös tulevaisuutta varten, mikäli innostuvat matkustamisesta todenteolla.

Niin vuori vastaa, kun sille huudetaan; hymyile ja saat hymyjä. Se, mitä jään aina näiden Aasian reissujen jälkeen kaipaamaan on hymyt. Niistä saa voimaa ihan hirmuisesti. Pari viikkoa menee kotonakin ihan helposti hymyillessä, kunnes sitten kyllästyn kun niin harva hymyilee takaisin 😉

Kun elämässä on niitä aikoja, että vähän potkii, niin muistele lasten kikatusta. Kun lapset ovat onnellisia, sinä olet onnellinen. Meillä onni on löytynyt muun muassa uima-altaasta. Toiset ovat jo ihan rusinoita. Mutta onnellisia sellaisia.

******************

Mä olen tässä vähän miettinyt, että olis aika kiva olla surffipummi. Tuossa niitä lojuu hotellin rannalta pois lähdettäessä. Aamupäivät surffaavat ja laskuveden tullessa niputtavat lautansa ja menevät päikkäreille palmujen alle. Heräävät siitä ja hymyilevät valkohampaista hymyä. Elämä hymyilee. Ei kuulosta pahata, eihän? Heiii, täällä kuuluu vaimeaa kongin kuminaa; se tietää sitä, että hotelliin saapuu lisää vieraita. Ihana tapa, josta täytyy käydä ottamassa video vaikka tuonne Instan puolelle 🙂 Nyt syömään, sitten unille ja huomenna sama moodi päälle mikä tänäkin aamuna!

KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. tuo kuva jossa on patsas; ei tarvinnut käyttää mitään filttereitä…riitti kun vei kameran ulos ja linssi huurustui samantien. Kosteusprosentti on varmastikin 98% 😀