MOIKKAMOI IHANAT!

Ja hei aurinkoista, ja pienen tauon jälkeen varsin kesäistä sunnuntai-iltaa 🙂 Vaikka rakastinkin niitä muutamaa kynttilänvalossa vietettyä iltaa viime viikolla, pimeitä ja syksyisiä sellaisia, niin kyllähän nämä kesäiset kesäpäivät vaan tuntuvat jotenkin kivoilta, eikö? Meillä on jälleen ladattu akkuja siellä, missä se parhaiten onnistuu. Saaressa, pikkuisessa mökissämme. Viime kesänä en tainnut olla kertaakaan tyttöjen kanssa mökillä yötä ilman miestä, mutta nyt huomasin taas, että eihän tuolla ole mitään pelättävää. Valoisat illat ja valoisat aamuyöt. Lauantaiaamuyöllä vessareissun jälkeen meinasin kaivaa viiden maissa kamerani esiin ja mennä ikuistamaan aivan ta-jut-to-man kaunista aamun hetkeä. Onneksi olin kaukaa viisas ja painuin takaisin pehkuihini. Unta nimittäin riitti siitä vielä viisi tuntia eteenpäin.

Ympärikellon nukuttuja öitä, hyvää ruokaa ja mökkisaunan lempeitä löylyjä. Erittäin ihania nuoria naisia ja heidän juttujaan. Päivä päivältä sitä alkaa pitämään kiinni tiukempaan tästä ajasta. Siitä, kun nuo meidän nuoret neidot ovat juuri tuossa iässä kuin ovat. Siitä, kun saan olla osa heidän ja heidän ystäviensä elämää. Opettaa heille asioita, mutta myös oppia heiltä. Havainnoida, kuunnella ja hymähdellä toisten jutuille. Eilen oli tarkoituksenamme ensin leipoa pullaa. Ajattelin, että omien tyttöjen lisäksi tuon Oriveden mummulta oppimani neljällä letillä pullapitkon letittämisen voisin opettaa myös tyttöjen ystäville. Tilanne kääntyi kuitenkin siihen, että he opettivat minua. Pyysivät saada olla keittiössä rauhassa ja tehdä salaattia. ”Ei me mitään pullia nyt kaivata!” Opettivat mulle sen, että joskus on ihan hyvä vain olla ja levätä. ”Mars makkariin lukemaan, äiti!” Kertoivat, että ovat jo tarpeeksi isoja pärjätäkseen tuolla keittiössä omin nokkinensa.

Reilun puolen tunnin päästä siitä, kun mut oli komennettu makuuhuoneeseen lueskelemaan pääsin valmiiseen lounaspöytään. Kanat oli paistettu juuri sopivan mehukkaaksi ja ceasar-salaatin kastikkeessa oli juuri oikea määrä parmesania. Siinä ruokapöydän äärellä naisporukalla istuessamme tunsin suuren suurta liittolaisuutta. Vaikka osan aikaa olinkin kuulemma erittäin nolo kysymyksineni ja juttuineni ;D Nolous nousi sfääreihin sitten illan suussa, kun saimme miehen saareen. Me hiivittiinkin siitä tuplanoloine juttuinemme vähin äänin laiturin nokkaan ihastelemaan ilta-aurinkoa.

Kukkahattutätinä sitä täytyy olla erittäin kiitollinen, että kaikkien meidän lasten ystävien käytöstavat ovat sellaista luokkaa, joidenkalaisia toivoisin omien lastemmekin omaavan. Se tunne, kun sanat kiitos ja anteeksi tulevat automaattisesti lämmittää vanhan tädin minun sydäntäni kovin 🙂 Monta kertaa keittiön ovesta kurkisti vieras lapsen pää ja huikkasi, että voinko auttaa jotenkin ♥ Havahduin siihen, että nämä tytöt alkavat olemaan siinä iässä, että heidän kanssaan pystyy myös juttelemaan ihan kaikesta. Toki ovat vielä lapsia, mutta toisaalta taas jo nuoria naisia. Uteliaita, puheliaita ja jos vertaan itseeni tuossa iässä niin jotenkin varttuneempia. Hyvällä tavalla, toki.

Hei, nyt kuulkaas iltalenkille ja saunaan! Palataan vielä illemmalla edellisen postauksen kommentteihin. Kiitos niistä jälleen ♥

SUNNUNTAITERKUIN,

PS. Instagramin puolella on nyt se viime sunnuntaina lupaamani arvonta; kommentoimalla mustikkamansikkakulhokuvan alle, voit voittaa 50 euron lahjakortin Lifeen sekä itsellesi että ystävällesi. Kantsii käydä osallistumassa! 🙂