maanantai 14. joulukuun 2015

Dear Santa… & arvontojen voittajia

ILTAA IHANAT!

Voi viutsivautsi, tämä joulunalusaika on sitten mahtavaa! Juurikin kotiuduttiin partiolaisten joulujuhlasta. Aivan ihanaa, sai laulaa taas petteripunakuonoa sun muita joululauluja. Eka joulujuhla on siis takana, mutta jotain muutakin on tehty tänään ekaa kertaa tänä vuonna. Sain katsokaas tänään ostettua ekat joululahjat, jos niitä itselle tilattuja kirjoja ei lasketa. Jo oli aikakin! 😉 Mies tuossa viikonloppuna kyseli joululahjatoiveita ja ääsh. Ehdotin, että jos ei tänä vuonna osteta mitään toisillemme. Lähdetään kuitenkin reissuun taas helmikuulla, joten olkoon se yhteinen lahjamme. Mutta. Kokosin kuitenkin allaolevan kollaasin, sillä tuon mieheni tuntien hän ryntää joka tapauksessa kaupoille päivää ennen h-hetkeä. Kyselee viime hetken vinkkejä. Mitään en pyydä ja yleensä paljon saan.

cats

Tuoksukynttilöitä ei voi ikinä olla liikaa. Olen niiden suurkuluttaja. Lisäksi vanhat nahkahanskani jouti roskikseen, sillä parista sormenpäästä oli nahka kulunut huiki. Autolla-ajo näinä pakkasaamuina on vähän kylmää ilman hanskoja. All time favorite hajuveteni Cerruti 1881 on pääsyt taas loppumaan. Mehulingosta ollaan puhuttu pitkään, joten ehkä sellainen yhteiseksi ostetaan. Olympyksen kameralaukku ”black like my dress” ja kaulanauha ”be my rockstar” olisivat ehkä ne mieluisimmat. Ihanat ja kerrankin hei tyylikäs laukku, jossa kantaa kameraa! Ilman uutta pyjamaa ei tule joulua (suklaa, pyjama ja kirja…you know ;). Mustat UGGit lämmittäisivät tammi-helmikuun pakkasilla ja voi jösses, tämä harakka ihastui noihin Michael Korsin tennareihin Stockalla taannoin. Pitäähän sitä vähän blingblingiä olla! Keräilen tarjottimia (jos ette ole vielä huomanneet) ja tuollainen Vitran kaksitasoinen Rotary-tarjotin olisi ihan älyttömän kätsy! Marimekon Fokusta olen sillä silmällä jo muutamaan otteeseen katsonut, mutta en ole raaskinut ostaa.

Tehän tiedätte, että paras joululahjani tänä vuonna on se, että saadaan äiskä kuntoon. Leikkaus on tasan viikon päästä maanantaina, jaiks! Aina kun aivoihin kosketaan, niin onhan siinä omat riskinsä. Materia väistyy kyllä niiden elämän tosiasioiden tieltä. Mutta, koska luotan ja toivon, että kaikki menee hyvin niin annan täten sijaa myös näille turhamaisille, himppusen materialistisille, joululahjoille 

OIKEIN IHANAA ILTAA & ALKANUTTA VIIKKOA!

alle

PS. Oral-B arvonnassa voitti Satulinna-blogin Tuija ja Tee-se-itse -himmelipaketin Helena Saarinen. Onnea hurjasti ihanat, lähetän teille sähköpostia vielä tänään/viimeistään huomen aamulla 🙂


6 Responses to “Dear Santa… & arvontojen voittajia”

  1. Marjo sanoo:

    Tykkään sisustustyylistäsi ja himoitsen myös Marimekon fokus -tarjotinta. Kysynkin että mihin sijoittaisit kyseisen tarjottimen kodissasi, mikäli sellaisen saisit?

    Lämpimiä ajatuksia tulevaan operaatioon äidillesi <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Marjo

      ja hei kiitos 🙂

      No hyvä kysymys….meillä kun joka paikka pursuaa tarjottmia 😀 Mä ehkä laittaisin sen kuitenkin esille, kun on niin kaunis. Esimerkiksi keittiöön välitilalaatan eteen. Tai sitten tuon matalamman keittiökaapin päälle lappeelleen seinään nojailemaan.

      Kiitos ja ihanaa joulun odotusta sinne <3

  2. Sally sanoo:

    Ihania lahjatoiveita! Ja tuiki tarpeellisia kaikki ;DD

    Onnea voittajille.

    • Maria sanoo:

      Heippa ihana

      ja kiitsa, siis niin tulisi tarpeeseen kaikki 😀

      Ihanaa ja aurinkoista tiistaita sinne <3

  3. Tuija sanoo:

    Siis whaaat?!?!? Ihanaa, huippua!!! Tämä uutinen pelasti tämän sanoisinko todella alavireisen maanantain 😀

    • Maria sanoo:

      Ihanaa,

      onnea vielä Tuija! Tuli niin oikeaan osoitteeseen sitten voitto <3

      Hei, osoitteesi on nyt laitettu eteenpäin, joten ei muuta kuin pakettia odottelemaan 🙂

      Aurinkoista tiistaita <3

Kommentoi