keskiviikko 14. tammikuun 2015

Som tam (wanna be) & arvonta

HEISSULIVEISSULI,

viikon puoliväliä jo elellään ja työmotivaatiokin sai lisäpotkua, kun hieman rymsteerasin täällä. Välillä siihen upliftiin ei tarvita kuin tietokoneen siirtäminen pöydän toiseen päähän. Kokeilkaahan! 🙂 Kauan blogiani seuranneet tietävätkin intohimoni thairuokaan. Mutta koska teitä uusiakin seuraajia on tullut ihan hirmuisesti (kiitos ja tervetuloa!), niin kerrottakoon nyt teillekin, että aina Thaimaan reissuilta kannan kotiinkin jos jonkinlaisia maustesekoituksia. Kotona vuoden mittaan teemme noin kerran pari kuussa thairuokaa, mutta mikään ei voita sitä autenttista makua paikan päällä. Muovituolisessa ravintolassa syötynä. Ravintolassa, jossa ei sorise puhe englanniksi vaan joka on paikallisten suosiossa. Thairuokaan ei kyllästy. Ainakaan minä en kyllästy 🙂 Valikoimaa on rutkasti ja esim eri currylajikkeilla saa vaihtelua ruokaan mukavasti. Thaimaassa suosikkini on som tam -papaijasalaatti. Ikinä ennen sitä en ole kotona yrittänyt tehdä, mutta viikonloppuna tein. Tästä tuli varsinainen som tam wannabe.  Ulkonäöllisesti ”hieman” jäätiin, mutta maku oli kyllä aika lähellä sitä aitoa. Jos syön ko. salaatin alkusalaatiksi niin otan sen ilman kuivattuja katkarapuja tai jättikatkarapuja, mutta pääruokana se menee rapujen kanssa. Joissain paikoissa som tamissa ei ole papuja vaan porkkanaa, mutta tähän versioon käytin papuja. Porkkanan kanssa siitä tosin saa vielä raikkaamman. Alkuperäisestihän tämä tehdään vihreästä papaijasta, mutta itse tein sen ihan maitokaupan papaijasta. Välillä sen saa niin polttavan tulisena, että menee ihan niiskuttamiseksi. Kylmä ja hikoileva Chang, Tiger tai Singha kyllä auttaa tässä asiassa 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SOM TAM -PAPAIJASALAATTI

1 papaija kuorittuna ja ohuiksi suiroiksi leikattuna
1 säilykepurkki vihreitä papuja
kirsikkatomaatteja puolitettuina
cashew-pähkinöitä

KASTIKE
1 limen mehu
2 valkosipulin kynttä kuorittuna
2 punaista chiliä, siemenet poistettuna ja pilkottuna
0,5 rkl raakaruokosokeria
2 rkl kalakastiketta

1. jauha valkosipuli ja chili morttelissa.
2. sekoita kalakastikkeeseen raakaruokosokeri ja limen mehu. Sekoita valkosipuli ja chili kastikkeeseen.
3. painele papuja ja papaijaa morttelissa kevyesti.
4. sekoita kaikki ainekset kulhossa keskenään.
5. koristele cashew-pähkinöillä


OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ainoa kerta, kun sokerilakko on tässä kuussa hieman kosahtanut oli tämän salaatin valmistuksen yhteydessä. Mutta en pidä tuota ruoanlaittoon käytettyä sokeria niin maailmanloppuna, että se yhtä karkkilakkoa kaataisi 🙂 Ja sitten siihen lupaamaani arvontaan! Koska tämän vuoden Thaimaan reissu lähestyy ja kaapista löytyy vielä noita maustepusseja, niin ajattelin jakaa osan niistä teidän kanssanne. Näitä pusseja muuten taidetaan myydä myös lentokentillä, mutta älkää ihmeessä tuhlatko rahojanne siellä; ovat paikallisten suosimissa elintarvikekaupoissa 10 kertaa halvempia. Thairuoan valmistaminen pusseista on helppoa. Itse tykkään käyttää puolikkaan pussin ja yhden kookosmaitotölkin (vaikka ohjeissa koko pussi ja 240 ml kookosmaitoa). Sen verran styrkkia nuo maustepussit ovat. Yleensä lisään näihin kanaa kiehumaan ja lopuksi kalakastiketta. Joihinkin resepteihin kuuluu lisätä myös kaffirlimen lehdet (maitokauppatavaraa täällä meillä), sienet, tomaatit tai perunat. Riippuen siis valmistamastaan annoksesta. Sitten lopun tuosta maustepussista olen säilyttänyt jääkaapissa hyvällä menestyksellä seuraavaa kertaa varten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos kiinnostaa kokeilla thaikokkailuja näiden paikallisten maustepussien kera, niin kommentoihan tähän postaukseen lauantaihin 17.1. klo 23.59 mennessä. Maustepussit ovat siis Pad Thai Stir Fry sauce, Massaman curry, Yellow curry, Green curry ja Tom ka. Mikäli onni potkaisee, niin laitan sinulle tulemaan nuo kuvissa näkyvät viisi maustepussia 🙂 Olen kyllä sitä mieltä, että täällä meillä Suomessakin thairuoan tekeminen on tehty aika helpoksi ja monipuoliseksi. Aasiahyllyiltä isommista ruokakaupoista löytyy jo kaiken maailman mausteseoksia. Selailin taannoin paikallisessa kirjakaupassa thairuokakirjoja ja meinasin rahdata Suomeen tuon valtavan David Thompsonin opuksen  ”Thai Street Food”. Onneksi en rahdannut sillä sain sen netin kautta edullisemmin. Siinä on herkullisten reseptien lisäksi kauniita kuvia ja mielenkiintoista kerrontaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onko siellä ruudun toisella puolen muita thairuokaan hurahtaneita? Olis kiva saada vaihtelua tähän repertuaariin, joten kertokaahan ihmeessä suosikkithairuokanne. Mun suosikkiruoka on tuon som tamin lisäksi joku curry. Viime kerralla se oli massaman curry ja sitä ennen green curry. Se vaihtelee vuosien mukaan 🙂

KESKIVIIKKOTERKKUSIN,

alle


41 Responses to “Som tam (wanna be) & arvonta”

  1. Ripi sanoo:

    Thaimaan matka on vielä kokematta, mutta thairuoka kiinnostaa kyllä. Olisi kiva päästä kokkailemaan ihan autenttisilla mausteilla!

  2. HannaKoo sanoo:

    Thai ruoka on kuulemma todella hyvää, itse en ole sitä valitettavasti vielä koskaan päässyt kokemaan. Mukana siis arvonnassa 🙂

  3. Heleen sanoo:

    Kiinnostaa kovasti, ja thairuoka on vaan niin hyvää. Kylmillä pakkasilla tom yam -keitto lämittää ihanasti, ja se makujen harmonia.

  4. Mökö sanoo:

    Näitä ois kyllä ihan PAKKO saada! Alkaa jo nyppimään nuo omat ideat ruokien suhteen, uudet olisivat tervetulleita. Lapsetkin jo teinejä, joten uusia keitoksia voi huoletta kokeilla, uskaltavat maistaakin. Lämpimän tuliset ruoat pakkasen ja lumen keskelle, kyllä kiitos. Koko perheen peukut pystyssä, että onni potkisi.

  5. Katri sanoo:

    No kappas, juuri suunnittelimme kavereiden kanssa että aletaan pitää lauantaikokkailuja. 🙂 esim. joskus italialaista, joskus ranskalaista ja sitten muistin että thaimaalainen ruokahan olisi ihanaa! Mutta emme uskalla aloittaa sillä, koska luulen sen olevan kovin vaikeaa. Helsingissä Kalliossa söin yhdessä thaimaalaisessa aivan taivaallista ruokaa!

  6. Virpi sanoo:

    Hei!
    Thaimaan matka ensimmäistä kertaa helmikuussa. Odotamme sitä innolla, lämpöä, hyvää ruokaa ja lomaa.

  7. Teija H sanoo:

    Thairavintolassa ollaan käyty kyllä syömässä,mutta kotona ei olla tehty.
    Voisi kokeilla.

  8. Siili82 sanoo:

    Mies kokkailee mielellään thaimaalaista ruokaa.

  9. Anne sanoo:

    Olen koko elämäni haaveillut pääseväni thaimaaseen-siinä vielä onnistumatta, joten suosikkiruoka lajia ei vielä ole löytynyt 🙂

  10. LPP sanoo:

    Mä olen tosi huono kokkailemaan eksoottisia ruokia, mutta tykkään kyllä syödä niitä 🙂

  11. nellyliini sanoo:

    Rakastan thairuokaa! Suosikkini Thaimaassa on pad thai, mutta sitä en ole vielä itse kokeillut valmistaa. Massaman currya sen sijaan teen aina välillä pahimman matkakuumeen iskiessä!

  12. Sari P sanoo:

    Oih, olisikin kiva kokeilla näitä! Thairuoka on niiiin hyvää, mutta en osaa sitä itse tehdä läheskään niin hyvin kuin mitä lähithaimaalaisen täti. Ehkä ne mausteet puuttuvat…

  13. AnsQ sanoo:

    Kiva palkinto, joten ehdottomasti mukana arvonnassa!

  14. sanni sanoo:

    Oi, olisi mahtava kokeilla thairuokaa näillä mausteilla! 🙂

  15. Terhi sanoo:

    Mukana arvonnassa. Olen yrittänyt löytää kaupoista vastaavanlaisia mausteseoksia, mutta niitä ei taida olla missään? Nämä kyllä tulisi käyttöön heti!!!;D

  16. Kati sanoo:

    Kanaruoat on meillä suosikkeja ja maustepussit toisivat ihanaa vaihtelua arkeen. Mukana arvonnassa siis!

  17. Aidafoun sanoo:

    Huikea arvonta, mukana ollaan! 🙂

  18. Iina sanoo:

    oi, rakastan thai- ruokaa eli olisi huippua saada kokeilla näitä mausteita

  19. Pinja H sanoo:

    Itse olen käynyt sekä Krabilla että Phuketissa useamman kerran, ja maisteltua tuli Thaimaalaisia ruokia. Lähinnä kalaa ja kanaa sekä tofu ruokia. Itse pidän erityisesti raikkaista mauista, ja keveämmistä kastikkeista (eikä saa olla liian tulista). Sweet & Sour Chickenki oli aivan eri makuista siellä, kun missään muualla.. johtuen varmaan tuoreesta ananaksesta ja oikeesta valmistustavasta. 😀 Ja kokonaista sitruunaruohokalaakin tuli maisteltua, ihania mausteita ja makuja täynnä Thai-keittiö. Mukaan arvontaan siis. 🙂

  20. Kati Ruotsalainen sanoo:

    Asuin Thaimaassa 2kk ja sieltä jäi eniten mieleen Pad Thai, omnomom miten hyvää! On kyllä kauhea ikävä niitä ruokia. 2kk tuli syötyä pelkästään thaikkuruokaa <3

    Ihana arvonta, herkullisia thaikkukokkailuja sinne! <3

    kati-ruotsalainen@hotmail.com

  21. Visa Alanko sanoo:

    Kanaa ja cashew-pähkinöitä tulee syötyä paljon, se on hyvää! 🙂 Mahtavaa vuoden alkua!

    samppinen@gmail.com

  22. Marju sanoo:

    Varsinaisesti thai-ruokaa ei ole tullut kokeiltua, mutta pidän kovasti muista itämaisista ruuista. Olisipa mukava päästä kokeilemaan uusia reseptejä. 🙂

  23. Heini sanoo:

    Thai ruokien ystävä osallistuu arvotaan – mahtava resepti tämäkin!

  24. hannami sanoo:

    Postauksesi tuli niin ajallaan; viime päivät olen ajautunut ajatuksissani useasti Thaimaahan, jossa olimme viimeksi tasan vuosi sitten… tänä vuonna ei päästä mutta ikävä on kova ja nuo pussukkaiset lievittäisivät hieman muovituolipaikkojen tunnelman kaipuuta. Minun ehdottomaksi suosikiksi viime reissulta jäi Pad Thai katkaravuilla. Sitä en ole vielä kotona uskaltanut kokeilla.. jotenkin pelkään ettei maku olisi lähellekään sama! Ihanaa tulevaa reissua sinulle ja perheellesi, niillä muistoilla elää pitkään!!

  25. inni sanoo:

    Voi Maria, blogisi on pirteällä positiivisuudellaan yksi lemppareitani. Tyylimme eivät mene yksiin, ruokasi ovat liian erikoisia krantulle perheelleni, mutta jaksan lukea juttujasi määrättömästi. Kiitos monesta mukavasta hetkestä, menneestä ja tulevasta !

  26. Tiina sanoo:

    Nam, uutena vuotena kaverin mies kokkaili meille thairuokaa, tykätään kovasti. Osaa voisi kokeilla itse, osan voisin viedä hänelle tuliaisiksi ja kiitokseksi.
    Kiitos sinulle kivasta arvonnasta, mukana!

  27. Kiia sanoo:

    Ompas kiva arvonta, osallistun! 🙂

  28. Ulla sanoo:

    Katukeittiön tuoksuiset terveiset Thaimaasta! Tällä reissulla oma suosikkini oli papaya-salaatti, mitä tulisempi ja hapokkaampi sen parempi. Piti ostamani maustepusseja, mutta tällä kertaa kassi täyttyi goji-marjoista, aloe verasta ja kookosöljystä. Tulisivat siis tarpeeseen..

  29. bikke sanoo:

    Itse asiassa en ole kokeillut.. kaikkia mahdollisia mausteita kyllä kun tuntuu että tuo meidän 8v poika kulinaristi on hukannut makuaistinsa 🙂 Hän toimii meillä koemaistajana ja yleisin kommentti on :tästä puuttuu jotain ?!!

  30. NennaM sanoo:

    Kylläpä ois kiva paketti! Jonkin verran thairuokaa on tullut tehtyä, lähinnä ystäväni kokkailevat ja minä sitten maistelen.

  31. Jolana sanoo:

    Ihana arvonta! 🙂 Rakastan thai-ruokaa! Yleensä en käytä reseptejä, vaan käytän thaimaalaisia mausteita ym.

  32. Henna sanoo:

    Ihanan näköistä, kyllä kiinnostaisi kokeilla!!

  33. Sini sanoo:

    Itse rakastan itämaista ruokaa, erityisesti intialainen maistuu, mutta myös thai- ja nepalilainen. Valitettavasti en ole päässyt vielä maistamaan autenttista thairuokaa, mutta voin kuvitella miten hyvää se on 🙂 Suosikkini thairuoista Jenkeissä asuessani oli Red Prawn Curry, mutta nykyisin pidän currypohjaisista tulisista ruoista, missä on myös cashew- tai suolapähkinöitä, nams 🙂

  34. Meri sanoo:

    Suosikkini on kiinalainen, mutta thairuokakin maistuu. Erityisesti kana-cashew!

  35. Henna sanoo:

    Itse en olekaan thairuokia kokkaillut, mutta pidän niistä kyllä. Kovin tulinen ruoka ei ole makuuni, mutta pidän siitä, että kookosmaidolla saa kivasti säädeltyä tulisuusastetta thairuoassa. Muutenkin thaikeittiön maut miellyttävät. Lime, korianteri, cashewpähkinät yms ovat kyllä hyviä!

  36. Mini sanoo:

    Thairuoka on ihanaa, rrrakastan tulista ruokaa. Voi tietty olla, että jos pääsisin maistamaan aitoa thaikkuruokaa paikanpäällä, mielipide tuosta tulisuudesta voisi muuttua 😉 Suosikkejani ovat kaikki ihanan raikkaat salaartit, joissa maistuu seesamöljy ja hedelmät. Panang curry on myös ihanaa!

  37. Lena sanoo:

    Green vegetable curry miellyttää eniten 🙂

  38. Tanja sanoo:

    Olipa herkullisen näköinen ateria! Yritän aina mahdollisuuksien mukaan testailla erilaisia (uusia) ruokalajeja ja thaimaalainen ruoka voisikin olla seuraava haaste! Mukana siis arvonnassa! 🙂

  39. Emm sanoo:

    Thairuokia olen muutaman kerran kokeillut, tykkään!

  40. Maikki sanoo:

    Pidän Thai-ruoasta, onneksi olen päässyt maistamaan niitä Thaimaassa, taivaallista! Kotikokkailu on jäänyt vain vähemmälle, pitäisi useammin tehdä thaimaalaista ruokaa! Tästä postauksesta sain taas uutta ideaa.

  41. Tiina sanoo:

    Mahtava arvonta! Autenttista thaimaalaista ruokaa en ole valitettavasti päässyt maistamaan, mutta kotona olen jotain thaityyppisiä ruokia kokkaillut ja tykännyt kovasti!

Kommentoi