torstai 26. kesäkuun 2014

Kiireisen lomalaisen lounas

Morotsuikkelis!
Jos eläkeläisillä on kiire, niin on myös lomalaisella. Tai sellaista itse aiheutettua kiirettä. Ihan mukavaa kiirettä. Kaikki pitää saada heti tehtyä. Toisaalta, tulihan tuossa alkuviikko löffäiltyä potilaan kera. Joten it’s about time saada jotain aikaiseksi 😀 Kiitsa paranemistoivotuksista; meillä ollaan ekaa kertaa tänään ”omia itsejään”, mutta ruokaa menee vielä heikonlaisesti sisään.Tällä hetkellä kuuntelen onnesta sykkyrällä lasten (omien + kahden muun) kikatusta Uno-pelin lomassa. Pannukakkua manssuhillolla kuluu siihen malliin, että taisi olla pikkuisimmilla golfkurssilla swingit kohdillaan. Aika intensiivinen leiri; neljä päivää takana ja yksi edessä. Hauskinta kuulemma tähän mennessä on todellakin ollut se, että pääsivät golfauton kyytiin…hmmm…mitäs se itse laji? 😉
Mutta siis koska me lomalaiset ollaan niin kiireisiä, niin lounas (jos sellainen lomalla syödään) tulee olla helppoa ja nopeasti. Kylmillä ilmoilla en ole jaksanut ulos grillaamaan, joten voikkuleipä on ajanut asiansa. Toissapäivänä ihan hirmuinen spagetti/pastahimo iski. Harvoin tulee syötyä tuota herkkua, mutta pitäisi lisätä sitä ruokavalioon, varsinkin täysjyväisenä. Niin helppoa ja hyvää. Jotenkin aina unohdan koko pastat ja spagetit. Vaikka lasten suurta herkkuahan nuo ovat. Vesi kattilaan kiehumaan ja sitten ripaus suolaa veteen kera spagettien. Keitä ohjeen mukaan. Sillä aikaa kun pasta/spagetti kiehuu niin on hyvä tehdä pastalle/spagetille lisäkkeet uunissa:
Uunitomaatit

1 tomaatti/syöjä 
ripaus suolaa
ripaus sokeria
timjamia
– pese tomaatti ja halkaise se
– ripottele päälle mausteet
– grillaa uunissa grillivastuksen alla 225 asteessa noin 10 minuuttia

Kinkkutankoparsat

tankoparsoja 
ilmakuivattua kinkkua
– pese parsat ja leikkaa kova ”kanta” pois
– kiedo 1 kinkkusiivu/parsan ympärille
– grillaa uunissa grillivastuksen alla 225 asteessa noin 10 minuuttia
Nämä voi tehdä myös pekonista, mutta huomattavasti kevyemmällä selviää, kun käyttää ilmakuivattua kinkkua. Näissä kuvissa käytin Schwartzwaldin kinkkuja ja nekin toimi loistavasti. Kinkusta tulee ihanan rapsakka uunissa grillivastuksen alla.

Kun pasta/spagetti on al dente niin kaada keitinvesi pois. Sekoita pastan sekaan joko itse tekemääsi pestoa tai sitten kaupan pestoa (kiireessä tämä on oiva vaihtoehto :). Päälle vähän parmesania raastettuna (tai ”jauheena” kuten mä tällä kertaa tein). Niin hyvää ja koko hommeliin kului vartin verran aikaa.  
Lukemisena oli International New York Times. Mikä siinä onkaan, mutta mä tykkään 
lukea varsinkin talousuutisia enganniksi. Danielle Steelen romskujen lisäksi 🙂
Nyt on pakko suunnata ulos, kun aurinko kerrankin näyttäytyy. En tarvitse mitään hellettä lomalleni, tällainen 15+ astetta tuntuu ihan mukavalta, pääasia ettei sada. Palaan kommenttiboksin puolella illalla.
Ja huomenna yksi arkistojen kätköihin jäänyt julkaisematon fredagsmys-postaus! 🙂
Torstaiterkuin,

2 Responses to “Kiireisen lomalaisen lounas”

  1. Me ollaan grillattu parsaa ja pekonia, mutta siis voi uunittaakin siis. Kiitti vinkistä!

    • Maria sanoo:

      Juujuu, uuniin vaan grillivastuksen alle! 🙂 Mä olen usein niin ”laiska”, että jos mies ei ole kotona grillaamassa niin mä teen uunissa nekin ruoat, joita olen ajatellut grillattavaksi. Hyvin toimii 🙂

      Olehan hyvä ja aurinkoista viikonloppua <3

Kommentoi