sunnuntai 09. helmikuun 2014

Simppeli sunnuntaisafka ja -kattaus

…ja vähemmän simppeli juurikasvu 😀

Hellurei ihanat!

Toistanko itseäni, jos sanon että nämä sunnuntait on mun ihan lempparipäiviä? Heti perjantain jälkeen tietenkin! Sunnuntaisin on saanut jo nukuttua viikon ajalta kertyneet univelat pois ja muutenkin saanut sen pahimman ”work moodin” kadotettua. Joskus aiemmin kärsin sunnuntaiolosta, aloin stressaan jo töitä etukäteen ja mietin maanantaiaamun things to do -listaa. Mutta jotenkin se sunnuntaiolo on onneksi loistanut poissaolollaan viime vuodet. Uskon, että myös tähän on vaikutusta sillä kokonaisvaltaisella hyvinvoinnilla, joka tulee liikunnan ja terveellisten elämäntapojen kautta. Kestää katsokaas stressiä helpommin.
Mä olen ihan unohtanut tänä talvena nämä pakkaspäivien lemppariruoat eli pataruoat. Niin helppoa ja hyvää. Tänään pataan suljahti reilun kilon verran pilkkomaani naudan sisäpaistia (jonka ruskistin eka pannussa), lohkottuja perunoita, porkkanoita ja sipulia. Mausteeksi suolaa, rosmariinia ja laakerinlehteä. Uuniin 225 asteeseen puoleksi tunniksi ilman kantta ja sitten vielä 2,5 tuntia 125 asteessa kannen kanssa. Jopa minulle, kruntsulihaa pelkäävälle, nuo suussa sulavat lihanpalat maistuivat. Tytsyt kavereineen olivatkin sangen nälkäisiä Risto Räppääjä elokuvan jälkeen ja pistelivät poskeen pataa hyvällä ruokahalulla. Kokki kiittää 
Viime vuonna näihin aikoihin pääsin mukaan Snellman -kamppiikseen ja kehittelin reseptin hehkuvasta makkarapadasta. Löytyypi täältä. Ensi viikonloppuna on taas tuon vuoro. Kombo suolakurkku, punajuuri ja smetana kutkuttaa kielenkantaa 🙂
Sunnuntaisin on kiva kattaa pöytä. Ei vaadi paljoakaan vaivannäköä, kun pöydästä saa jo kivannäköisen. Epätyypilliseen tapaani ostin värikkäitä ruokaserviettejä. En vielä ole löytänyt niille käyttöä, mutta tänään ne pääsivät pöytään. Pöydän vakivaruste on tätä nykyä myös yrttisuolamylly. On muuten aikas kiva, että mies on tanskalaisen yrityksen palveluksessa; joululahjat ovat yleensä tanskalaisia ruoanlaittoon liittyviä esineitä. Kuten nämä Rosendahlin mylly tai aiemmin saamamme Menun pippuri- ja suolamylly. Peugeot on jäänyt vallan käyttämättä näiden varjossa.
Hei, nyt on pakko jalkautua hetkeksi sisäpäivän jälkeen ulos. 
Ihan hitokseen liukasta siellä, joten katsotaan kuinka pitkälle pötkitään!
Olen niin onnellinen ja innoissani teidän ihan mielettömästä runsaista kommenteistanne.
Kiitos kaunis niistä ♥ 
Illalla istahdan miehen viekkuun takkahuoneen sohvalle ja paneudun
ihan jok’ikiseen kommenttiin ajan kanssa.
Suloista sunnuntaita
toivottelee

24 Responses to “Simppeli sunnuntaisafka ja -kattaus”

  1. Marita sanoo:

    Kuin suoraan kokkikirjasta! Ei voisi parempaa herkkua kuvitella sunnuntaipäivän hitaaseen kypsyttelyyn. Meillä ihan samanmoinen perinteinen kunnon pata 🙂

    • Maria sanoo:

      No voi kiitos Marita <3
      Sunnuntai ja pataruoat sopivat yhteen 🙂 Vielä kun olisi kunnon paukkupakkaset niin pataruoka tuntuisi vielä maukkaammalta!

      Ihanaa alkavaa viikkoa!

  2. Sari Riekkola sanoo:

    Herkullisen näköistä ruokaa, pataruoka onkin siitä kiva, kun melkein ihan itsekseen valmistuu…
    Terveellistäkin vielä, samaa mieltä, että liikunnalla, unella ja terveellisellä ruokavaliolla on aivan mahdottoman suuri merkitys hyvinvointiimme, jaksaa paaaljon paremmin!!!!
    Lähdenkin tästä kuntoilemaan 😉

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sari!
      No sehän se, hankalin vaihe oli perunoiden ja porkkanoiden kuoriminen 😀 Huolettomia nuo pataruoat!

      Kyllä, kuntoilu, uni ja terveellinen ruokavalio ovat ne mistä pidetään kiinni kynsin hampain! 🙂

  3. Siis todella maukkaan näköistä. Myös uusi bannerisi on todella kiva.
    Mukavaa sunnuntaita koko perheelle

    terkuin. Sanna

    • Maria sanoo:

      Kiitti Sanna 🙂
      Ja kiitos, tuo banneri toimii paremmin noiden sivumainosten kanssa kuin se kuvallinen bannerini 🙂

      Kiitsa ja ihanaa alkavaa viikkoa sinne teille <3

  4. Sally sanoo:

    Kaunista! Ja sulla on muuten TUKKA KASVANUT hurjasti!! Mistä onnistuit löytämään helmililjoja?

    Reipasta uutta viikkoa!

    • Maria sanoo:

      Heipsan ihana ja kiitos <3

      Hiukset on kasvanut ihan älyttömän nopsaa (kiitos msm-jauheen), mutta samalla ne on aloittanut harvenemisen (vanhuus ei taida tulla yksin ;D)!

      Nuo helmililjat on meidän/teidän koti-Prismasta!

      Kiitsa samoin teille, jaksaa jaksaa <3

  5. Mahtava tuollainen kunnon rautapata. Itsellänikin semmoinen on. En vain ole koskaan käyttäny. Nyt sain inspistä käyttää!! jee
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    • Maria sanoo:

      Nyt valurauta pata käyttöön! Siinä saa tehtyä niin vaivattomasti pataruokia ja en tiedä onko se tuon padan ansiota, mutta kaikki ne maistuvat loistavalle 🙂

  6. Kauniita kuvia ja ihanan rennon oloinen sunnuntai 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos S 🙂
      Sunnuntai oli kyllä täydellisen rento. Tosin ulkona ei tullut oltua kuin ihan minimaalisesti, joten nyt on happivaje 😀

  7. jenniinatee sanoo:

    Saisinko udella, mistä sinun ihana valkoinen ruokapöytäsi on? 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos ja ilman muuta 🙂 Pöytä on Kruunukalusteelta pari vuotta sitten hankittu.
      Tykkään kanssa ja on tarpeeksi iso jopa kahdeksan syöjän kattaukseen 🙂

  8. Anu sanoo:

    Just pari viikkoa sitten mietin,että multa puuttuu tuommoinen kunnon pata.se pitäis ostaa.tietäis vaan mihin sekin mahtuis..;)
    Herkulliselta näyttää sun ruoka ja kattaus:)

    • Maria sanoo:

      Kiitos Anu 🙂
      Joo, toi pata vie ihan hirmuisesti tilaa, mutta sinne sisään voi kätkeä vaikka mitä roinaa 😀
      Me saatiin toi mun vanhemmilta joskus kahdeksan vuotta sitten joululahjaksi ja on ollut kovasti käytössä. Pitää vaan muistaa aina öljytä se käytön jälkeen, ettei ruostu 🙂

  9. Mmmm… herkullista!
    Meillä on Rosendahlin punaviinilasit, ihan lempparit <3

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis 🙂
      Odotan jo huomista lounasta, kun saan loput tuosta lihapadasta 😉

      Rosendahlin punaviinilasit on kyllä kauniit – te onnekkaat <3

  10. Satu sanoo:

    Kiitos hyvästä ideasta, mä olen kokonaan unohtanut pataruuat! Ja just kun viikonloppuna tuskailin, että mikä olisi ruokaa joka valmistuisi itsestään… arvaapa mitä meillä syödään ensi viikonloppuna? 🙂

    • Maria sanoo:

      Olehan hyvä 🙂

      Juu, pataruoat ovat niin älyttömän helppoja ja kaiken lisäksi hyviä. Pitäisi tehdä vielä useammin 🙂

      Mukavaa viikonaloitusta!

  11. Katri sanoo:

    Jestas mä meinasin pudota tuolilta kun näin sun postauksen otsikon ja ajattelin, että onko meillä ihan samanlaiset, kunnes tarkistin, että olin sittenkin muuttanut otsikkoa hieman. Alunperin siinä luki ”simppeliä sunnuntaisafkaa”. Tuli vähän karmiva ajatustenlukijaolo. 🙂 On teillä taas oltu herkkupatojen äärellä!! Helmililjoja pitääkin saada ensi viikolla, on luvattu niin lämpimän keväistä säätäkin.

    • Maria sanoo:

      Hih, mulla oli eka otsikkona myös tuo ”simppeliä sunnuntaisafkaa” 😀 Telepaattisia kykyjä!

      Jeps, helmililjat ovat merkki keväästä! Toivotaan nyt vaan ettei tule maaliskuulla mitään takatalvea, kun näin leutoa on.

      Muksaa maanantaita 🙂

  12. Patoja ei ollakaan tehty koskaan. Nythän voisi sinun innoittamana tehdä. Yksinkertaista ja niin herkullista. Juuri sopivaa sunnuntairuokaa 🙂 Kivoja kuvia tässä!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Petteri!
      Pataruoat on ollut meilläkin vähän paitsiossa, mutta eilen löysin keittokirjojeni joukosta pataruokakirjan, joten nyt täytyy panostaa helppoihin ja herkullisiin pataruokiin 🙂

Kommentoi