torstai 05. joulukuu 2013

Kaunis kuin koru (& koruarvonta)

Hellurei murut!

Huh, mitä kiitoa taas on menty viikko eteenpäin! Tahti tuntuu kiristyvän joulua kohti mentäessä kuin joulumuorilla konsanaan; tosin itselläni on vielä ne sekahedelmäsopat keittämättä ja lahjatkin ostamatta :) Mutta tänä iltana neljän jälkeen saa taas huokaista kolmeksi päiväksi. Aikaa perheelle, aikaa nukkua, aikaa lukea ja mikä parasta; aikaa blogille. Tämä rakas lempilapseni tuntuu olevan nyt se, jonka hoidosta ja huolehtimisesta olen joutunut karsimaan. Olen ajatellut asian niin, että tekee sitten postauksia täydellä sydämellä silloin kuin ehtii mieluummin kuin se, että hutaisee postaukset ilman fiilistä eetteriin. Jep!
Kiireestä koruihin! Tapasin taannoin ID Inspiration Blogger -tapahtumassa ihanan Tarun, joka pitää Home at last-blogia ja valmistaa kauniita koruja BESO Helsinki  –merkillä. Minä naisena en voi vastustaa koruja, mutta yllättävän usein sitä tulee pidettyä näitä samoja vanhoja päivästä toiseen. Yleensä ranteessani on MK:n kello ja Nomination ranneke. Nyt sain valita Tarulta yhden mieleiseni rannekorun. Kiitos kaunis Taru  Ja koska pidän yksinkertaisista koruista, niin valitsin konjakinvärisen nahkarannekorun hopeisella magneettilukolla ja valkoisella makeanveden helmellä. Keeping it simple :) 
Taru ehdotteli, että josko  vielä kaiverrettaisiin teksti tuohon rannekkeeseen, mutta koska mulla ei ole mitään lempislogania niin pidettiin se blankkona. Täältä löytyy BESO Helsingin tyylikkäitä rannekoruja lisää ja täältä noita rakastamiani nahkaisia rannekoruja, joissa kyllä kieltämättä tuo teksti näyttää hyvältä. Jahka keksin sopivan sloganin, niin tilaan toisen tekstin kanssa :) Mielestäni tuo hopeanvärinen lukkokin jo itsessään on niin cool, että menisi rannekorusta ilman helmeäkin. Tosin nahka ja helmi sopivat loistavasti yhteen. Helmi tuo herkkyyttä tähän kauniiseen koruun.

Nyt siihen parhaimpaan osioon. Sain Tarulta arvottavaksi teille ihanille lukijoille samanlaisen nahkaisen rannekorun kuin itselläni, mutta mustana!!! Jippii! Kaunis hopeanvärinen metallinen magneettilukko ja valkoinen makeanveden helmi mustassa rannekkeessa. Kaunis kuin koru. 

Arvonta tapahtuu samaan kaavaan kuin aiemminkin, eli kommentoimalla tähän postaukseen olet arvonnassa mukana :) Arvonta-aikaa on keskiviikkoon 11.12.2013 klo 23.00 asti, joten ehdin postittamaan tämän kauniin korun lahjapussissa sinulle ennen joulua. Ihan hirmuisen paljon onnea arvontaan! 
Ihanaa, tiedättekös sen tunteen, kun on vähän aikaa taukoa bloggaamisesta (siis juu, mulle pari päivääkin on taukoa) ja sitten tulee se sisäinen palo tehdä blogipostauksia. Onneksi on kolme kiireetöntä päivää edessä. Kamera kovaan käyttöön ja sanallinen arkku auki. Täältä tullaan taas :)
Ja kyllä, kommentteihin vastaan kyllä myös. Mutta nyt vielä päivännäöllä menen kaatamaan meille pikkuisen joulukuusen tuolta tehtaan takaa; iso kuusi laitetaan sitten Pyhän mökille jouluksi, mutta kotona mennään pienemmällä kuusella. Kai sen jo voi laittaa…Itsenäisyyspäivän aattona? ;) Tänä iltana luvattiin lapsille mennä ulos syömään, mutta huomenna tehdään ruokaa kotona. Mieleni tekisi tehdä pulled pork, mutta aikomuksena on myös paistaa lasten kanssa ekat piparit ja se possuhan tulee olemaan siellä uunissa koko päivän. Iso, iso ongelma. Kaksi uunia tulisi tässä kohtaa tarpeelliseksi!
Nyt heikunkeikun ja kuusimettälle!
Ihanaa Itsenäisyyspäivän aattoa 
*postaus on tehty yhteistyössä BESO Helsingin kanssa ja sisältää mainoslinkkejä


209 Responses to “Kaunis kuin koru (& koruarvonta)”

  1. Avatar Nonnu sanoo:

    onpas simppeli ja nätti koru :) Mukana!

    Nonnuli@live.fi

  2. Avatar Elisa n sanoo:

    Mukana arvonnassa:)

  3. Avatar Ninni sanoo:

    Ihanuus koru :-) Mukana arvonnassa ollaan :-)

  4. Avatar Seija sanoo:

    Tosi kaunis ♡

    Mukana :-)

  5. Avatar Anonymous sanoo:

    Hei ja kiitos monista ideoistasi ! ;) Koruarvonnassa mukana :-)
    -Pauliina

  6. Ihana koru, mukana! :)

  7. Avatar Anonymous sanoo:

    Upea koru, taydellinen materiaalien mixi! Mahtavaa joulunodotusta! -MrsD

  8. Avatar Anonymous sanoo:

    Ihana toi koru:-) mukana ehdottomasti!
    vilkmaaria@gmail.com

  9. Voii, miten kaunis koru! Mukana arvonnassa! Niin, ja tervetuloa myös minun blogini arvontaa kurkkaamaan:)!

  10. Avatar Anonymous sanoo:

    Ihana ranneke, jonka antaisin 18 v tyttärelle joululahjaksi! Itselle voisin tilata saman ruskeana…arpaonnea toivoo Päivi

  11. Avatar moonangel sanoo:

    Mukana ollaan :)
    moonangel_(a)hotmail.com

  12. Avatar SaraN sanoo:

    Kauniin korun arvonnassa ehdottomasti mukana.

  13. Avatar Jenni P. sanoo:

    Niin tyylikäs, ehdottomasti mukana!

  14. Avatar nitoja sanoo:

    Ihana koru.toivon, että onni suosisi arvonnassa.hyvää itsenäisyyspäivää toivottaa Nitoja

  15. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukana ehdottomasti :)
    Hyvää joulun odotusta!

    -mamma*3-

  16. Avatar Oili sanoo:

    Mukana arvonnassa.

  17. Avatar Anonymous sanoo:

    Aivan hurmaava koru! Mukana arvonnassa! Satu
    stoivonen@suomi24.fi

  18. Avatar Mömmeli sanoo:

    Arvonnassa mukana

  19. Avatar Anonymous sanoo:

    Ihana koru! Mukana arvonnassa! :)
    emilia3@luukku.com

  20. Ihana koru:) Mukana siis! Kivaa itsenäisyyspäivää teille.

  21. Avatar Anonymous sanoo:

    Arvonnassa mukana. Tästä saisin itselleni kivan joululahjan :)
    Meeja

  22. Avatar Nitta sanoo:

    Mukana upeassa arvonnassa!

  23. Mukana arvonnassa :)

  24. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa, aivan ihana…
    tanja.loukusa@wippies.com

  25. Avatar M sanoo:

    Kaunis kuin koru :) Mukana arvonnassa siis!

  26. Avatar Riikka sanoo:

    Mukana ihanassa arvonnassa <3 seppalar@gmail.com

  27. Avatar Marja sanoo:

    Ihanan simppeli, mukana siis arvonnassa! Ihanaa itsenäisysspäivää ja viikonloppua!

  28. Avatar Anonymous sanoo:

    Ihana koru.Mukana arvonnassa.
    -Zindy-

  29. Avatar Bansku sanoo:

    Kaunis on koru :) email: t.ansku@luukku.com

  30. Avatar Betsy sanoo:

    Arvonnassa mukana ;)

  31. Avatar Anonymous sanoo:

    Ihana koru ja aivan erilainen mitä itsellä yleensä on. Mukana arvonnassa.
    Tarja J

  32. Avatar Anonymous sanoo:

    Aivan ihana koru. Täytyypä tutustua tarkemmin muihinkin koruihin.
    Mukana arvonnassa.

    PirjoS.

  33. Avatar Julia sanoo:

    Arvonnassa mukana ehrottomasti! :)

  34. Avatar annika sanoo:

    Kaunis! Arvonnassa mukana.
    TuijaH

  35. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa o/
    -Mirri

  36. Avatar kati79 sanoo:

    Ihana koru:) mukana.

  37. Avatar Anonymous sanoo:

    Todella kaunis koru! Mukana arvonnassa! T. Hedu

  38. Avatar Marjo sanoo:

    Mukana ihanassa arvonnassa.

  39. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa. Voi kunpa onni suosisi! Janica S.

  40. Avatar Marianne sanoo:

    Ilman muuta mukana, vaikkakin pessimistisellä asenteella, kun en ole koskaan mitään voittanut. Mutta yrittänyttä ei laiteta! Marianne L

  41. Avatar Tiia K sanoo:

    Todella tyylikäs koru. Ilolla arvonnassa mukana. :) tiia68@gmail.com

  42. Mukana arvonnassa! :)

  43. Avatar Tarja sanoo:

    Korufriikki ei voi vastustaa tällaista arvontaa! Tuossa korussahan on kaikki kohdillaan omaan tyyliini :)

  44. Avatar Miina sanoo:

    Arvonnassa mukana minäkin! Miina

  45. Avatar jonsku sanoo:

    aivan ihana koru! :) mukana! :) johanna.hurme@hotmail.fi.

  46. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukana!

    Annari

  47. Avatar Annu-Maria sanoo:

    Todella tyylikäs koru <3 Tämänhän minä voitan ;)

  48. Avatar kaisis sanoo:

    Oi ja voi, ja huokaus päälle, mukana ollaan ja toivotaan.

  49. Avatar Anonymous sanoo:

    Ihana koru ,voikunpa onni suosis :)
    Sonja

  50. Avatar Anonymous sanoo:

    oioioioioioioi – koru kuin unelma! mukana ollaan!
    hannanen

  51. Avatar Marika sanoo:

    Mukana!

  52. Avatar Anonymous sanoo:

    Vau mikä koru! Niin tyylikäs ja yksinkertainen. Mukana myös arvonnassa. :b

    – Jonna

  53. Avatar Eeviregina sanoo:

    Mukana arvonnassa. Hyvää Itsenäisyyspäivää!

  54. Avatar Anonymous sanoo:

    Tosi kiva koru. Mukana arvonnassa!
    helena.turunen(at)pp6.inet.fi

  55. Avatar AnuElina sanoo:

    Todella kaunis koru, sopisi hienosti minun ranteeseen…eli arvonnassa mukana! :)

  56. Avatar Ätshii sanoo:

    Arvonnassa mukana!

  57. Avatar Suffeliini sanoo:

    Ihana koru, kelpaisi tännekkin! Arvontaan mukaan! :)

  58. Avatar Eve_ sanoo:

    Joulupukki voisi tuoda minulle tuollaisen korun :)

  59. Avatar Iina sanoo:

    Mukana arvonnassa!

  60. Avatar Anonymous sanoo:

    Ihana koru! Olisi vaikea paattaa antaisinko lahjaksi vai pitaisinko itse… Ehka pitaisin itse =). Arvonnassa mukana.
    T: Kaisa L

  61. Avatar Marianne sanoo:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!

  62. Avatar Katja sanoo:

    arvonnassa mukana :)

  63. Avatar Anonymous sanoo:

    Rakastan helmikoruja ja tässä yhdistyy ihanasti helmien herkkyys ja nahkarannekkeen rouheus.
    airasanna@gmail.com

  64. Avatar marianna sanoo:

    Ihana koru! Tottakai siis arvonnassa mukana :)

  65. Avatar Anonymous sanoo:

    Onpa kaunis koru!♡ Jotenkin tosi herkkä ja ennen kaikkea yksinkertaisen tyylikäs. Tämmöisen mieluusti kietoisin ranteeseeni. :)

  66. Avatar Anonymous sanoo:

    Kaunis elegantti koru, kyllä kelpais pukinkonttiin.
    Essi

  67. Avatar amelie sanoo:

    Mukana arvonnassa.

  68. Avatar - Virpi - sanoo:

    Ihana :)

  69. Avatar Anonymous sanoo:

    Kaunis koru! Sopisi minullekin. Mukana arvonnassa siis! Laura

  70. Avatar Anonymous sanoo:

    Ihana aivan minun näköinen koru, kokeilen ensin arvontaa josko onni osuisi kohdalle.
    tiinalahti@hotmail.fi

  71. Avatar Anonymous sanoo:

    todella kaunis koru! mukana arvonnassa :) t. Jenni

  72. Avatar Anonymous sanoo:

    Oi mikä kaunotar, kelpaisi kyllä :) Mukana arvonnassa!

    -Sinikka81-

  73. Avatar Elina sanoo:

    Ihana koru! Mukana arvonnassa, toivottavasti onnistaa!
    ElinaS

  74. Avatar JohannaL sanoo:

    Ihana koru, mukana arvonnassa.

  75. Avatar Anonymous sanoo:

    Ihanuuksien ihanuus, osallistun arvontaasi, HeidiS

  76. Avatar Anonymous sanoo:

    Vautsi! Arvonnassa mukana! :)
    – Kaz

  77. Avatar j.m sanoo:

    Ihana, mukana ollaan :)

  78. Avatar Suvi.V sanoo:

    Kaunis ja simppeli. Mukaan arvontaan :)

  79. Avatar Villa Puomi sanoo:

    Koru kuin helmi elämän helminauhassa! Arvonnassa mukana!

  80. Avatar Taina K sanoo:

    Aivan ihana koru! Olen todella nirso korujen suhteen (enkä osallistu koskaan vain osallistumisen vuoksi), mutta tuo olisi kyllä niin kiva, että tulisi käytettyä varmasti.:)

  81. Avatar Anemones sanoo:

    Hieno ja tyylikäs, mukana arvonnassa!

  82. Avatar Juttis sanoo:

    Nätti kuin mikä ;=) Mukana arvonnassa!

  83. Avatar PäiviT sanoo:

    Ihana,yksinkertaisen tyylikäs rannekoru,juuri sellainen mistä tykkään! Mukana arvonnassa.

  84. Avatar Anonymous sanoo:

    Hei Ihana Maria! On ollut ikävä sinua, mutta tietysti sinunkin pitää saada pitää taukoa. Ihana koru ja tyylikäs.
    Yhdellä arvalla mukana arvonnassa. Minun pitäisi kyllä saada tuo koru, koska minulla on tänään syntymäpäivä.
    Tunnelmallista joulun odotusta ja hyvää itsenäisyyspäivää.
    Irma

    • Avatar Maria sanoo:

      Nyt teen poikkeuksen (yleensä en vastaa näihin arvontakommentteihin, ettei mene numerot sekaisin) ja tulin toivottamaan sinulle oikein hyvää syntymäpäivää ja tunnelmallista Itsenäisyyspäiväviikonloppua Irma ♥

  85. Avatar Anonymous sanoo:

    Ihanan tunnelmallinen blogi sinulla! Tuo koru on myös kaunis. Ja tietty olen arvonnassa mukana. T.sariH

  86. Avatar Heisku sanoo:

    Yksinkertaisen kaunis koru :) Mukana arvonnassa!

  87. Avatar Sally sanoo:

    Toi musta ihan huutaa mun nimeä!! Ihana! ♥ Kokeilen onneani arvonnassa.

  88. Avatar Taigaduu sanoo:

    Olisko tässä minun joululahja? Koitan onneani :)

  89. Voi elämä miten ilahduttavaa, olen etsinyt juuri tuollaista simppeliä konjakinruskeaa nahkakorua vaikka mistä, tuloksetta! Laitoin heti tilauksen vetämään, mutta kyllä tuo mustakin kelpaisi.. Mukana siis ollaan! Kiiiiiitos tästä vinkistä!

  90. Avatar Anonymous sanoo:

    Kerrassaan ihana koru :) ! Mukana arvonnassa siis o/
    -Sanna

  91. Avatar Hanna ★ sanoo:

    Mukaan arvontaan ehdottomasti kun on noin kiva palkinto :)

  92. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa! Peukut ja varpaat pystyssä, että onni suosii:)
    RiksuK

  93. Avatar Iitu sanoo:

    Ihana palkinto:)Mukana tottakai peukut pystyssä!

  94. Avatar Anonymous sanoo:

    Ihana koru, mukana ehdottomasti! Anttu

  95. Avatar Piitu sanoo:

    Aivan ihana koru! Mukana ollaan!

    khanel@windowslive.com

  96. Avatar Vekarus sanoo:

    Kokeillaan, miten käy!

    Ihanaa pitkää viikonloppua!

  97. Avatar Anonymous sanoo:

    Tahtoo noin ihanan! Mukana arvonnassa toivottaen hyvää itsenäisyyspäivää!
    -R-

  98. Avatar StarAnna sanoo:

    Olen niiiiin mukana arvonnassa! :)
    Ihanaa itsenäisyyspäivää teidän perheelle!

  99. Avatar Anonymous sanoo:

    Ihana arvonta! Mukana!
    MiraX

  100. Avatar Anonymous sanoo:

    Todellakin mukana arvonnassa! :) Hyvää itsenäisyyspäivää :)
    sini.oksa@suomi24.fi

  101. Avatar Anonymous sanoo:

    Voi ihanuutta, niin miun näköinen koru. Kiitos arvonnasta, arpaonnea kaikille ja hyvää Itsenäisyyspäivää myös.
    -Martzu-

  102. Avatar Frida sanoo:

    mulle, mulle, mulle, mulle, mulle, mulle, mulle = mukana arvonnassa :)

  103. Avatar Susanna Koo sanoo:

    Oi miten ihanan tyylikäs koru :)
    Mukana arvonnassa, peukut pystyyn!

  104. Avatar Anonymous sanoo:

    Ihana arvonta ja ihana blogi jota seurailen päivittäin:) Joten olen myös arvonnassa mukana.
    T. Auroran äiti

  105. Avatar Anonymous sanoo:

    Nyt olis kyllä niinihana koru tarpeen! T: Lissu

  106. Avatar Anonymous sanoo:

    Kaunis koru! Mukana siis! :)

    Terkuin Koo

  107. Avatar Anonymous sanoo:

    Kaunis koru! En koskaan osallistu arvontoihin, mutta nyt täytyy. Suosin perinteisiä koruja, mutta tuo näyttää siltä, että sitäkin voisi pitää vapaa-ajan lisäksi ja myös ”jakkupukutyössä”.

    Ai niin, koska en myöskään kommentoi koskaan, niin samalla on pakko kiittää blogistasi. Todellinen päivän piristys!

    T. Johanna (Tre)

  108. Avatar Anonymous sanoo:

    Kauniin korun olet löytänyt. Aiemmin ei ole tuollaista kohdalleni osunut. Arvonnassa olen mukana ;-)
    T. Anne.U

  109. Avatar MILJA sanoo:

    mukana!! :)

  110. Avatar Anonymous sanoo:

    Moro, siis niin ihana nahkakoru. Täytyy heti käydä sivuilla! T. Marjo

  111. Avatar Elmiira sanoo:

    Mukana arvonnassa.

  112. Avatar Liina sanoo:

    Ihana koru! Arvonnassa mukana.

  113. Kaunis koru! Mukana arvonnassa.

  114. Avatar Nopsukka sanoo:

    Olispa ihana lahja jouluksi :)

  115. Avatar NJ sanoo:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!

  116. Avatar Katja B. sanoo:

    Arvonnassa mukana, niin kaunis koru! Hyvää Itsenäisyyspäivää!
    T. Katja B.

  117. Avatar Anonymous sanoo:

    Ihana koru! Mukana arvonnassa :) tkmalinen@gmail.com

  118. Avatar Anonymous sanoo:

    Aivan ihana!!! Haluaisin :) katariina.suvanto@netti.fi

  119. Avatar Salla sanoo:

    Mukana ollaan! Kauniita koruja :)

  120. Avatar Rönsyvilla sanoo:

    Kaunis yksinkertainen koru! Olisi kiva saada itselle joululahjaksi :). Löysin blogisi vasta nyt, kiva uusi lisä lukulistalle :).

  121. Avatar Kati sanoo:

    Mukana arvonnassa!
    kathyy1994@gmail.com

  122. Avatar Maria sanoo:

    Arvonnassa mukana!

  123. Avatar Ira sanoo:

    Mukana! ♥

  124. Avatar Heini sanoo:

    Kaunis rannekoru! Sitä tavoittelemaan :)

  125. Avatar Susanna sanoo:

    Mukana arvonnassa. Talviset Itsenäisyyspäivän terveiset Oulusta, Susanna.

  126. Ihana arvonta! Olen vasta viimeisen parin vuoden aikana oppinut käyttämään rannekoruja, ja tuo ihana koru toisikin mukavaa vaihtelua ja hieman erilaista fiilistä vanhojen korujeni rinnalle :).

    blackpluswhiteisgrey@gmail.com

  127. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa!
    T. Hansu

  128. Avatar Anonymous sanoo:

    Kaunis koru…mukana arvonnassa -krisse koo-

  129. Avatar saia da sanoo:

    mukana!

  130. Avatar Mrs. Camisa sanoo:

    Aivan ihana koru…ihastusta ensi silmäyksellä!! :) Mukana ollaan!

  131. Avatar Anonymous sanoo:

    Ihana koru ja arvonnassa mukana minäkin :) terv. Hiluhele

  132. Avatar Anonymous sanoo:

    Kerrassaan ihana koru, my style! Arvonnassa mukana, terveisin Marja Naantalista.

  133. Avatar Anonymous sanoo:

    Kaunista! Arvonnassa :)

  134. Avatar AnskuliP sanoo:

    Ihana koru! Arvontaan mukaan. :)

  135. Avatar Anonymous sanoo:

    Kaunis rouhean ja herkän materiaalin yhdistelmä. Olen mielelläni arvonnassa mukana.
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

  136. Avatar Anonymous sanoo:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa. Näen niin jouluaattona itselläni ko. korun ranteessa :D

  137. Avatar SatuK84 sanoo:

    Todella kaunis koru! Arvonnassa mukana siis :)

  138. Avatar Anonymous sanoo:

    Tahtoo mukaan arvontaan:)
    SeijaKo

  139. Avatar Mari sanoo:

    Täydellinen joululahja. Mukana siis!

  140. Avatar Leena sanoo:

    Ihana koru! Mukaan arvontaan! Hyvää itsenäisyyspäivän myöhäisiltaa!

  141. Avatar Riikka Salmi sanoo:

    Hyvää itsenäisyyspäivää!Ihana koru! Mukana tottakai!:)

  142. Avatar *Mirva* sanoo:

    Mukana ihanassa arvonnassa :)

  143. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukana ihanassa arvonnassa! -Ninnu-

  144. Avatar Anonymous sanoo:

    Arvonnassa mukana! -Virve

  145. Avatar Anonymous sanoo:

    Ajattoman tyylikäs koru. Mieluusti sonnutautuisin tuollaiseen itsekin, arvonnassa siis mukana. -Janita

  146. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa! tyylikäs koru! :) -hanna-

  147. Super! Mukaan arvontaan!

  148. Avatar Anne sanoo:

    Ihana koru ja vieläpä mustana :) mukana arvonnassa.
    anne9264@gmail.com

  149. Avatar E sanoo:

    Ihana! neiti.neilikka(a)gmail.com

  150. Avatar Anonymous sanoo:

    Voi miten kaunis ja yksinkertainen koru. Ihana.
    Toivottavasti arpaonni suosii. -Tuija N.-

  151. Avatar Anonymous sanoo:

    Vau mikä koru :3 Jospa arpaonni suosisi..
    szzql@hotmail.fi

  152. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa. =)

    nora.paulasto@gmail.com

  153. Avatar Maria sanoo:

    Oih niin kaunis ! Mukana ollaan !

  154. Avatar Anonymous sanoo:

    Onpa ihana koru – mukana arvonnassa siis minäkin!

    -Salla K-

  155. Avatar Anonymous sanoo:

    ooh, ihana koru ja vielä mustana…olen mukana :D
    t.sari oulusta

  156. Avatar Henna73 sanoo:

    Ihana :) Mukana arvonnassa

    lof73(at)mbnet.fi

  157. Avatar Anu sanoo:

    ihana koru,tykkään niin nahkakoruista:)
    mukana ollaan.

  158. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukana koruarvonnassa.
    helikaa at luukku piste com

  159. Avatar Anonymous sanoo:

    Ihana koru !
    Mukana arvonnassa :)

    -malla-

  160. Avatar Anonymous sanoo:

    Ihana koru! Voi kunpa arpaonni suosisi!
    -Kaisa-

  161. Avatar Anonymous sanoo:

    Kaksi lempparia : helmet ja nahka.
    -mukana arvonnassa-
    Justiina

  162. Avatar Kata sanoo:

    Ihana arvonta. Mukana ollaan. 😊

  163. Avatar noonaneiti sanoo:

    Onpa ihana koru! Olisi mahtavaa voittaa, sillä isosiskoni joululahja on vielä hakusessa.. (;
    noonaneiti@gmail.com

  164. Avatar ZouTired sanoo:

    Kaunis…….mukana arvonnassa!

  165. Avatar Anonymous sanoo:

    Kaunis ja tyylikäs koru, joten mukana arvonnassa.
    Maria

  166. Avatar Anonymous sanoo:

    Simppeliä ja kaunista – mukana arvonnassa!

    NoNNu

  167. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukaan arvontaan, aivan ihana koru.
    Sanna-Annika

  168. Avatar Anonymous sanoo:

    Ehdottomasti osallistumisen arvoinen arvonta, niin on kaunis koru.

    HeidiM

  169. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukana :)
    emmi.saali@luukku.com

  170. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukana ollaan.
    mirtzi79@live.com

  171. Avatar Leena sanoo:

    Mukaan arvontaan. Mielenkiintoinen.

  172. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa T:Kati

  173. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukana ollaan peukut pystyssä!

    T. Fia M.

  174. Avatar Anonymous sanoo:

    Kaunis ja tyylikäs koru joten tietysti olen mukana :)

    T. Tiinuska

  175. Avatar Anonymous sanoo:

    Magee olisi tuo itselle, siis mukana arvonnassa !

    T.Lepu

  176. Avatar Riley sanoo:

    Mukana toiveikkaana .. Kaunis ja inspiroiva blogi :)

  177. Avatar Anonymous sanoo:

    Ehdottamasti mukana arvonnassa! Olisi aivan ihana lisä omaan korukokoelmaan :) -I

  178. Avatar Anonymous sanoo:

    Moi,
    toi musta nahkakoru on siis NIIN mun näköinen!
    t.Meeri M

  179. Avatar Anonymous sanoo:

    Juuri sellainen koru mistä pidän! Mukana arvonnassa…
    hopeajanis@gmail.com

  180. Avatar Anonymous sanoo:

    Yksinkertaisen kaunis koru, arvonnassa mukana:)

  181. Aivan ihana koru:) Mukana arvonnassa!

  182. Avatar Anonymous sanoo:

    ehdottomasti mukana ! :) katja.asikainen@hotmail.com

  183. Avatar Niina sanoo:

    Ompa kaunis koru. Mukaan tottakai:)

  184. Avatar Essi sanoo:

    mukana ollaan vielä kun keretään :)!

  185. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa! Ihana koru <3!
    -Miiu-

    mirva.maki@suomi24.fi

  186. Avatar Johanna sanoo:

    Ihana koru, mukana arvonnassa ;)

  187. Avatar Anonymous sanoo:

    mukana ehdottmasti- kauniita koruja ei ole KOSKAAN liikaa

    – helmiina

    varvola (at) suomi24.fi

  188. Noin kaunis koru <3

  189. Avatar Anonymous sanoo:

    Sopis sekä mulle että tyttärille!
    Nimimerkki Piio Espoosta

  190. Avatar Mari sanoo:

    Hieno ranneke, tyylikäs ;) Mukana toki…

    Mari

  191. Avatar Anonymous sanoo:

    Onpas kaunis koru :) Mukana ollaan!
    -Heini K

  192. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukana koruarvonnassa. -Eve-

  193. Avatar Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa *****

    Annukkka

  194. Avatar Susu sanoo:

    Aivan ihana koru =P Ehdottomasti mukana arvonnassa (;

  195. Avatar Anonymous sanoo:

    Arvonnassa ilman muuta tavoittelamassa ihanaa joululahjaa! Anne

  196. Avatar tiiti66 sanoo:

    Oi miten kaunis, olen ehdottomasti arvonnassa mukana…
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

  197. Avatar Anonymous sanoo:

    Jeeeee, vielä ehtii :)

    Mukana korukisassa.;)

    t. Miisa

  198. Avatar Anonymous sanoo:

    Onpa kaunis koru, olen mukana arvonnassa! :) -Jonsku

  199. Avatar JK sanoo:

    Mukana ollaan! :)

  200. Avatar Kasia sanoo:

    Hieno lahjaidea kaverille! Mukana arvonnassa!

  201. Avatar Anonymous sanoo:

    Arvonnassa mukana, ihana koru! -Marjukka

  202. Avatar Anonymous sanoo:

    Koru on ihana. Mukana arvonnassa.

    -ida

  203. Avatar Maija sanoo:

    Oi tämä olisi ihana voittaa itselleni, kaunis kuin mikä!

  204. Avatar Pia ja pojat sanoo:

    Hei,onneksi ehdin vielä mukaan arvontaan! :-) Uskomattoman kaunis koru! ..
    piajapojat@gmail.com

  205. […] muistakaahan, että tänä iltana umpeutuu tuo kaunis koruarvonta.  Sen voittajaa sitten huhuilen sitten huomenna. Hih, tuntuu ihan joulupukilta, kun on näin […]

Kommentoi