keskiviikko 17. heinäkuun 2013

Oma maa mansikka, muu maa mustikka (& Iittala-arvonnan voittaja)

Moikkamoi,

palasimme juuri pikavisiitille kaupunkiin ja nyt kuulkaas tuntuu siltä, että voisi saman tien ottaa suunnan takaisin mökille. Oma maa (mökki) mansikka, muu maa (koti) mustikka. Tietyn aikaa, kun on pois kotoota, niin tänne tulee sellainen asumaton fiilis. Joten ei auta muuta kuin laittaa pyykkikone rullaamaan ja hieman siivoilla. Ehkä se siitä taas alkaa luonnistumaan 🙂
Mutta kyllä täytyy sanoa, että jo on ollut paikka paikoin mökillä arktiset olosuhteen; Myrskyluodon Maija on pauhannut Spotifyssa, takassa on poltettu taukoamatta puita ja villasukkien pohjia kulutettu oikein urakalla. Hassua kyllä  – mä nautin siitäkin. Iltaisin kun on saanut istua mökin ruokatilan sohvalla ja katsoa vaahtopäitä järvenselällä. Selailla niitä uusimpia kokkikirjoja ja kuunnella tuulen huminaa. Aikas rentouttavaa!
Ollaan tehty lämpimiksemme vähän puusavottaa mustikan poimimisen ohella. Eilen saimme ruokavieraita ja siinä vierähtikin päivä mukavasti. Lapset ovat olleet kilttejä (easy-going) ja muutenkin loma on mennyt jotensakin ihanan leppoisasti. En oikein ymmärrä niitä kesiä, kun kierrettiin Euro-Disneyt, Kööpenhaminan tivolit, Tukholmat sun muut. Ollaanko me silloin ehditty ollenkaan rentoutumaan? Nyt ollaan tehty joka päivä ainakin pariin otteeseen 200 palan palapeli, kuunneltu lasten rentoutunutta kikatusta, ongittu kaloja, haaveiltu haukisopasta (vielä on haaveen tasolla…), nukuttu päikkäreitä, nautittu myöhäisistä aamuheräämisistä ja saunottu enemmän kuin laki sallii. 
Rentouduttu on jopa niin paljon, että olen unohtanut arpoa Iittala-arvonnan voittajan! Mutta random number generaattori kävi tuossa juuri ja arpaonni suosi Tiiaa, kommentilla
Blogisi ilahduttaa, inspiroi ja tuo hymyn huulille :). Olen ollut lukijasi viime kesästä asti, ja lukijana aion kyllä ehdottomasti pysyä. Ja tuo Iittalan setti olisi ihana voittaa, Iittala on nimittäin vienyt sydämeni mennessään :).

Onnea Tiia, laitan sinulle pian sähköpostia 🙂 Ja kiitos hei teille kaikille runsaasta osallistumisesta tuohon arvontaan! Huikeat reilu 200 vastausta sain ja kaikki ne luin. Olette niin kultaisia 


Kiitos kaunis myös kommenteistanne, ajattelin pitää tänä iltana vastaamistalkoot 🙂 Vaan sitä ennen pitkälle juoksulenkille; se on muuten jotain, jota saaressa ei pysty tekemään. Onneksi on muuta puhdetta esim. hyötyliikuntaa.
Keskiviikkoterkuin,


10 Responses to “Oma maa mansikka, muu maa mustikka (& Iittala-arvonnan voittaja)”

  1. Kristiina sanoo:

    Kuulostaa ihanan rennolta. Minäkin alan vihdoin päästä lomailun syrjästä kiinni, enkä herää joka aamu kukonlaulun aikaan. Enää pitkään nukkuminen ei tunnu siltä, että heittäisin aikaa hukkaan 🙂 Samalla olen ylpeä itsestäni, voin nimittäin hyvällä fiiliksellä sanoa, että olen tehnyt joka päivä jotain, vaikka olenkin lomalla. Loman erottaa siis arjesta se, että teen vain kivoja asioita!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Kristiina 🙂 Eikös olekin ihanaa, kun saa luvan kanssa rentoilla. Mutta silti tuntea olleensa tehokas? Mä tykkään kanssa, että on joka päivä joku juttu tekeillä! Ihania lomapäiviä 🙂

  2. Vekarus sanoo:

    Ihanasti taas kirjoitit! Ei mekaan maltettu poistua saaresta kuin kerran pidemmaksi aikaa (3 paivaa) nyt lomalla, mutta on lapset vahan kyselleet, etta eiko me nyt muualle enaa menna:-)

    • Maria sanoo:

      Kiitos Vekarus 🙂 Musta tuntuu, että meilläkin lapset on se syy, minkä takia poistutaan saaresta (+miehen golf, mutta silloin me muut jäädään möksälle). Ja juu, meilläkin kysellään Lintsin ja Särkänniemen perään 🙂

  3. Taina sanoo:

    Samanlainen mökkihöperö täälläkin. Tiedän hyvin tunteesi, mökillä vaan on niin ihanaa. Olemme juuri piipahtamassa kotosalla, pyykinpesua ja sen sellaista. Yritetään aina valita hieman sateisempi/koleampi päivä kun kotireissuun näin lomalla maltetaan lähteä. Meillä nuoriso ja 2/3 koiraa ( 1 koira meillä vanhuksilla mukana möksällä) asustaa kotona ja hieman aina on sanomista tuosta siivouspuolesta:( No, sitten pitää lomien jälkeen tehdä tehosiivoukset. Sinulla on kyllä kiva blogi ja sitä aina innolla seurailen. Itselläni kaksi blogia ja tuntuu että postailu alkuvuosien jälkeen on aikalailla hiipunut. Oikein ihanaa lomaa sinne teille koko poppoolle! Tämä emäntä menee laittamaan pyykit kuivumaan ja sitten auton nokka kohti mökkirantaa….

  4. Taina sanoo:

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    • Taina sanoo:

      Sori, viestini tuli tuplana :))

    • Maria sanoo:

      Ei hätää Taina, kiitos kommentistasi 🙂 Juujuu, katos loman jälkeen ehtii sitten siivoilla! Oi teillä onkin nuorisolla onnen päivät, kun saavat olla keskenään kotosalla 😀 Bloggaus täälläkin kärsii hieman kesän kiiruista, mutta onneksi pian tulee syksy. Ihania lomapäiviä teillekin sinne 🙂

  5. Tiia sanoo:

    Ihanaa, kun voitto osui omalle kohdalle :). Kiitos todella paljon!

Kommentoi