lauantai 09. maaliskuun 2013

Rosmariinifocaccia ja lämmin fetasalaatti

Ihanaista alkuiltaa!

Turun reissusta selvittiin tällä kertaa ripeästi. Kaupungille asti ei ehditty, kun oli kova kiire kotiin siivoilemaan. Sukulaisissa (miehen) vierailtiin ja sainkin mukaan jo iki-ihanan ennakkosynttärilahjan (fb:ssä kuva niistä ihanuuksista :). Miehen kummitäti onkin ajan hermolla, kun marmoriesineitä olisi löytynyt enemmänkin. Ovat kuulemma 80-luvulta asti siellä keittiössä olleet 🙂

Eilen illalla, Naistenpäivänä, yllätin työreissusta (ja golfmessuilta) kotiin palaavan rakkaan rosmariinifocaccialla ja lämpimällä fetasalaatilla. Löysin myös tuolta viinikaapista viinin, jonka etiketti sopi teemaan. Mutta niin yllätti rakas kotiin tullessaan minutkin; metrilaku, sydänsuklaa ja punaiset tulppaanit olivat erittäin tervetulleita. Voipi olla, että tasoitteli näillä jo etukäteen myöhemmin illalla auton takaluukusta eteiseen kantamiensa golfmailojen aiheuttamaa alkushokkia!  😀
Pitkään aikaan en ole tehnyt focacciaa, mutta aina kun sitä teen niin käytän yhtä ja samaa Jamie Oliverin ohjeesta mukaeltua ohjetta. Tällä kertaa puolikasta ohjetta, sillä tuosta tulee muuten kaksi pellillistä focacciaa (alkuperäinen ohje on siis 2x tämä).
FOCACCIA

1 pss kuivahiivaa
2 rkl hunajaa
3 dl haaleaa vettä
8 dl vehnäjauhoja
1 rkl suolaa

tuoretta rosmariinia
oliiviöljyä
merisuolaa
1. Lisää kuivahiiva ja suola vehnäjauhoihin. Sekoita.
2. Lämmitä vesi ja liota siihen hunaja. Lisää vesihunajaseos jauhoseokseen.
3. Vaivaa niin, että taikinasta tulee kimmoisa. Anna kohota tunnin verran.
4. Vaivaa ilmakuplat pois ja kaulitse pellille noin 1,5 cm korkea leipä. 
5. Öljyä leivän pinta ja ripsottele päälle merisuolaa. Leikkaa tuoretta rosmariiniä silppuna leivän päälle. Painele leipään sormella ”reikiä”. Mä täytin nämä reiät oliivilla, mutta aurinkokuivattutomaattikin sopii leipiin loistavasti. 
6. Anna kohota noin 3 cm korkuiseksi.
7. Paista 250 asteessa 10-15 minuuttia.
8. Öljyä pinta vielä uudelleen ja lisää tarvittaessa merisuolaa.
*************************************************
Lämpimän fetasalaatin löysin Pipsa Hurmerinnan kirjasta ja sitä onkin meillä tehty varmasti jo kymmenen kertaa tämän vuoden puolella. Täältä (klik) löytyy tuon salaatin ohje. Teen sen aina pinaatilla, koska en ole kaupasta vielä löytänyt tuota lehtikaalta 🙂
Sen pidemmittä puheitta laitetaan tämä postaus eetteriin; ihan siltä varalta jos jollain teistä on vielä lauantai-illan iltaruoka mietinnässä. Kaupatkin ovat vielä aukin ainakin 12 minuuttia! Eiku 11 🙂
Ihanaa lauantai-iltaa murut 
PS. laitoin eilen tuonne fb:n puolelle taivaallisen valkosuklaamustikkajuustokakun ohjeen,
 käykäähän tsekkaamassa se! 

15 Responses to “Rosmariinifocaccia ja lämmin fetasalaatti”

  1. Näyttää todella hyvältä, täytyy ehdottomasti kokeilla, ihanaa lauantai-iltaa myös sinne 🙂

  2. Susanna sanoo:

    Tasoitteli golf-mailojen aiheuttamaa shokkia 😉 😀 Kuulostaapa tutulta.

    Ihania reseptejä taas sinulla, täytyy kyllä kokeilla!

    • Maria sanoo:

      No ihan oikeesti, olin kyllä tietoinen että ehkä päivittää settinsä, mutta mutta…huh. Ei menis mulla läpi kertaostoksena tuollaiset 😀

      Kiitos, kokeile Susanna ihmeessä! 🙂

  3. Anonymous sanoo:

    Lehtikaalia olen ostanut ainakin K-supermarkeista ja niistä vähän pienemmistä k-kaupoistakin. Hyvää myöskin paloiksi revittynä ja oliiviöljyssä pyöritettynä, suolassa maustettuna, uunissa paahdettuna (ohje Lehtikaalisipseihin löytyy jostain viime vuoden lopun Glorian ruokalehdestä).

    • Maria sanoo:

      Kiitos vinkistä; mä olenkin sitä etsinyt vain Prismasta, mutta nyt täytyy pitää silmät auki myös K-ryhmän kaupoissa 🙂 Nam, lehtikaalisipsit kuulostava taivaallisilta!

  4. annemi sanoo:

    Nam! todella herkullisen näköinen illallinen 🙂 focaccia on aivan ihanaa, olen kerran sitä yrittänyt tehdä mutta se ei kyllä oikein vastannut odotuksiani. Pitäisi vaan työntää kädet uudelleen jauhoihin ja kokeilla rohkeasti vielä kerran, ainakin.

    • Maria sanoo:

      Kiitos Annemi! Ei muuta kuin kädet jauhoihin vaan, tällä reseptillä ainakaan minä en ole epäonnistunut 🙂

  5. Johan onkin herkullisen näköistä!

  6. Emmi sanoo:

    Voi, miten hyvältä näyttää! Tuota salaattia voisi testata… Hardy’sin viinit ovat yleensä hyviä, mutta tuo on vielä testaamatta. Hauska etiketti (täälläkin pelataan golfia…), kiitos vinkistä 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Emmi! 🙂 Tuo golfetikettinen on miehen (yllätys) ostama, mutta ei etiketti viiniä pahenna. Hyvää oli 🙂

  7. Täällä myös yksi himogolfarin vaimo…tekemäsi yllätysateria kuulostaa taivaalliselta, salaattia on ehdottomasti kokeiltava. Ihanaa, että miehesi muisti sinua kukilla ja makeisilla!
    Nauttikaa sunnuntaista!
    XX

    • Maria sanoo:

      Hih, meillä mä olin himogolffari ennen kuin tapasin mieheni. Mutta koska mies ei silloin golfannut jäi multakin ko.harrastus. Mies sitten aloitti golfin peluun esikoisen synnyttyä. Ja kentällä on viihtynyt siitä lähtien 🙂 Haaveilen, että saadaan tästä vielä koko perheen yhteinen harrastus!

      Ihanaa alkuviikkoa Päivi <3

  8. […] viipaloituna ja bbq-kermaviiliin dipattuna sekä lämmintä fetasalaattia, jonka ohje löytyy täältä. Huomasin muuten tuossa kauhukseni, että Indiedaysiin siirron myötä kaikki kuvat, joita olen […]

Kommentoi