perjantai 23. maaliskuun 2012

Kun on oikein kiire

Tiedättekö sen tunteen, kun on niin kiire, ettei edes muista mitä seuraavaksi piti tehdä? Kun on niin kiire, ettei ehdi edes päivittämään kalenteria (ks. kuva yllä). Huh. Mutta kiire on tällä kertaa positiivista kiirettä. Työkiirettä. Yrittäjänä kahdessa yrityksessä takaa sen, että hommia saa paiskoa niin paljon kun ehtii. Toisessa ihan täyspäiväisesti, toisessakin saisi tehdä töitä paljon, mutta se toinen on valitettavasti se, josta olen joutunut karsimaan. Joutunut myymään eioota. Mutta onneksi minulla on maailman parhaimmat yrittäjäkollegat ja työkaverit tukena. Heilläkin on muuten kiire. Meillä kaikilla on kiire. Toisaalta niin ihanaa, että on kiire. Ja kyllä me välillä kiireen keskellä nauretaankin veden silmissä tälle hektisyydelle. Tilannekomiikkaa, sitä kiire ainakin saa aikaan. Ja tieto, että jossain vaiheessa kiire taas hellittää ja ehditään istua ylimääräinen kymmenen minuuttinen kahvitauolla. Joskus jopa kaksikymmentä minuuttia.
Mutta toisaalta sitä ajattelee, että vilahtaako tämä elämä ohi liian nopeaa. Kiireen keskellä. Osaako sitä nauttia tarpeeksi tästä ajasta, kun lapset on pieniä? Ja sitten toisaalta kiireessä on suuri merkitys valinnoilla. Vietänkö sen pari rauhallista tuntia illalla Uno-turnauksessa lasten kanssa vai kävisinkö lenkillä, jotta jaksaisin kiireen keskellä paremmin? Osaltaan tämä on itse aiheutettua kiirettä senkin takia, että odottaa olevansa yli-ihminen ja tekevänsä monta asiaa samaan aikaan. Multi-taskingiä ju nou!
Mutta en valita. Päinvastoin, olen kiitollinen jokaisesta hetkestä, kun saan tehdä töitä. Kun pystyn tekemään töitä. Kaikki eivät syystä tai toisesta pysty. Joten olkaamme onnellisia. Kiitollinen ja onnellinen saan olla myös siitä, että töitä riittää. Toisin se on monilla muilla, kun lukee tämän päivän lehdistä lomautus/irtisanomisuutisia. Joten mielelläni elän kiireessä. Päivääkään en vaihtaisi pois
Kiireen keskellä viikonloppujen merkitys korostuu; silloin harvemmin tulee tehtyä työjuttuja. Tietoinen valinta tämäkin. Tapani vähentää kiirettä. Antaa aikaa perheelle. Tästä johtuen olen harkinnut toiminimeni lopettamista ja siirtämistä sisustussuunnittelun osaksi päivätyötäni. Se ikäänkuin täydentäisi palveluamme. Päivätyössäni on silloin tällöin ajanjaksoja, jolloin ei ole niin kiire. Ne hetket voisi täyttää sisustussuunnittelulla. Pitänee laittaa työpaikalla hakemus vetämään 🙂

Onneksi kaiken kiireen keskellä ehtii nauttia kuitenkin keväästä, aurinkoisesta perjantaista, räystäältä tippuvasta vedestä, kukkivista narsisseista, illan Voice of Finlandista. Jos sitä vaikka ehtisi tänään istuttaa rairuohot pääsiäistä varten ja ottamaan esille viime vuonna ostamani tekopajunkissanoksat.
Mutta nyt ruokatauolta kiirettä taltuttamaan.
AURINKOISTA VIIKONLOPPUA! 
 

6 Responses to “Kun on oikein kiire”

  1. Sari sanoo:

    Rentouttavaa viikonloppua!

  2. Janina sanoo:

    Tuo sun kalenteri on kyllä superhauska! Meillä on juuri edessä työhuoneen/ vierashuoneen sisustaminen, ja mä luulen että mun tarvitsee lainata sulta tätä ideaa. 🙂 Ihan hullunhauska ja samalla käytännöllinen!

  3. Hyva paatøs toi, etta vkl et tee tøita vaan pyhitat sen perheelle.
    Itse mietin tota samaa.. ja olen valinnut lapset nyt ja paattanyt, etta tuon kiireen aika on sitten joskus. Mutta en paheksu sinua:)
    Ja tuo kalenteri on ihana.. edelleen:)

    • Maria sanoo:

      Kiitos ja juuri näin; nyt aikaa lapsille ja sitten myöhemmin itselle. Kyllä sitä vielä ehtii yrittämään myöhemminkin 🙂

Kommentoi