tiistai 10. syyskuun 2013

Vihreä kulta

Heipsan!
Hitsinvitsi, mun edellinen postaus katosi bittiavaruuteen. Uusi yritys. Pitkästä aikaa kännypostaus kännykuvin. Instagram-seuraajat vein aamusta metsäretkelle. Tässä myös blogiin kuvia tuosta rauhan tyyssijasta – metsästä.
Kävimme kiertämässä metsänrajat mummulan maatilalla. Pari tuntia metsässä samoilimme ja tarkensimme metsänhoitosuunnitelmaa kera ammattilaisen. Metsä on kuulunut samalle suvulle 1500-luvun lopusta ja se on hyvin hoidettu. Metsässä oli hyvän ja suunnitelmallisen hoidon ansiosta eri vaiheissa olevaa metsää sekä myös luonnontilassa olevaa kalliometsää. Myös sitä vihreää kultaa oli havaittavissa. Huipulle kiivettyämme huokaisin ihastuksesta; mitkä näkymät!! Jossain kohtaa metsä oli kuin lapista: käppyrämäntyä ja jäkälää silmänkantamattomiin. Ihastelimme hirven  papanoita, tuulen huminaa ja runsasta naavaa. Puut näyttivät voivan hyvin <3 
Aamuisen metsäsamoilun jälkeen myös minä voin hyvin! Happirikas ja syksyinen metsä on kyllä onnea parhaimmillaan. Suosittelen siis metsäretkeä ihan jokaiselle teistä 🙂
Nyt koululaisen vanhempainiltaan, palaan illemmalla möksäköksäkommentteihin! 
Tiistai-iltaterkkusin, Maria the metsänkävijä

maanantai 02. syyskuun 2013

Uusi kuu ja uudet kujeet!

Heipsankeikkaa!

Nyt tulee kuulkaas sitten tekstiä enemmän kuin laki sallii ja kuvia liian vähän. Molempi pahempi 😉

Syyskuu tuli nopeammin kuin uskalsin toivoakaan. Ja sitä myötä jälleen itseään niskasta kiinni ottaminen. Kovasti olette toivoneet taas ruoka- ja liikuntajuttuja. Jälleen kerran totean, että nämä ovat mun (jolla ei ole muuta kuin mutu-tuntuma asiaan) henkilökohtaisesti hyväksi toteamia juttuja. Niin liikunnan kuin ravinnonkin suhteen. Lisää löytyy tuolta ”biksukuntoon” tagin alta. Viime vuonnahan tähän aikaan aloitin biksukuntoon 212 päivässä -projektin tavoitteena se, että itse tuntisin itseni hyväksi bikineissä altaan reunalla hilluessani. Eikä olisi sellaista rantautunut valas -oloa 😉 Olimme varanneet tuolloin matkan Thaimaaseen maaliskuuksi. Nyt matkaa ei ole varattu. Vielä! Mutta oman hyvinvoinnin takia elämäntapa kaipaa jälleen remonttia. Tai sanotaanko pientä hienosäätöä, kesän jäljiltä tiedättekös! Sellaista ruokavalion ja liikunnan suhdetta, jolla jaksaa tulevan pimeän kauden. Koska faktahan on se, että jos kaikki maailman ihmiset kävisivät liikkumassa (hikiliikuntaa!) niin monien lääkkeiden (mm. masennuslääkkeiden) reseptien kirjoittamiselta vältyttäisiin. Niin hyvä olo siitä liikunnasta tulee. 
Viime syksynä lähtökohdat olivat erilaiset; olin kotona päivät, joten liikunnalle jäi runsaasti aikaa. Nyt työpäivät verottavat jaksamista ja illat pimenevät. Mutta jos aloitetaan ruokailuista. Kesän aikana totaalirepsahtuksia ei ole tullut vaan ruokailut olen ottanut löysin rantein, mutta silti järki päässä. Liekö tämä löysäranteisuus ja liikunnan väheneminen johtaneet siihen, että vyötärölle on tullut pieni rengas. Sellainen, joka ei ole vielä liian paha, mutta jonka itse tuntee. Kiloja ei tarvitse pudottaa taaskaan, mutta kiinteytyminen keskivartalon osalta on toiveissa. 
Mä olen huomannut, että mun kohdalla tämä tarkoittaa näin kesän jäljiltä makeisten syömisen jättämistä vain lauantaipäiviin, kasvisten lisäystä ruokavalioon ja sitä, että pitää syödä liki parin tunnin välein jotain. Lähinnä siis niitä kasviksia. Ruokavalioni muokkaan helposti muun perheen ruokailujen mukaan. Jos heille on jauhelihakastiketta ja keitettyjä perunoita, niin itse keitän tai höyrytän kastikkeen lisäksi parsakaalia tai kukkakaalia. Peruna ei vaan sovi mulle. Tekee pöhön! Tänään ajattelin pitkästä aikaa keittää koko perheelle riisiä. Sekin voi olla mun kohdalla no no, mutta katotaan miten käy. Se, että mulla on himo seuraaviin ainesosiin helpottaa kyllä tätä ruokaremppaa (musta tuntuu, että voisin elää pelkästään näillä):
* avokado
* lohi
* cashew-pähkinät
* kananmuna
* parsakaali
* mustikat
* maustamaton luonnonjugurtti
*ruisleipä
Mutta näin alkuun ajattelin taas pitkästä aikaa tsekata oikeat hiilari-, rasva- ja protskumäärät kiloklubin laskurilla, jota joskus aiemmin raskauksien jälkeen käytin avukseni ihan painon pudottamisessa. Kirjasin tämän päivän syömiset sinne jo etukäteen ja nyt näyttäisi tältä:
Kalorimäärä tuntuu verraittain pieneltä, mutta tänään ei ole suunnitteilla pitkää lenkkiä; vain pieni pyrähdys, jos ehdin. Kahdeksan tuntia istun kokolailla tässä tietokoneen äärellä töiden parissa. Kulutusta ei siis juurikaan ole peruskulutuksen lisäksi. Mutta tähän kalorimäärään nähden syön mielestäni aika paljon (ollakin, että omenat ja cashew-pähkinät jäivät kotiin) ja pysyn kylläisenä:
Ruokia en punnitse vaan arvioin ne. (löysin rantein!) Edelliseen listaan tuli muutoksia tuon välipalan lisäksi lounaaseen; hiukkasen mozzarellaa pääsi myös lounaslautaselle. Instagramiin laitoinkin jo kuvan lounaasta. Käykääs katsomassa. Aika paljon saa syödä tuohon kalorimäärään. Lounas oli ehkä keskivertoa raskaampi; yleensä tykkään syödä töissä kevyemmin ja kotona sitten enemmän illallisella.
Näillä mennään, tuossa siis yksi esimerkki ruokailuista. Aamupalaksi vaihtelen ruisleipää, puuroa ja maustamatonta jugurttia. Lounas/illallinen kasvispainotteisesti ja lisänä kalaa + kanaa. Lihaa syön kyllä liian harvoin… Lauantait olen antanut itselleni luvan herkutella. Ja en rankaise itseäni, mikäli herkkuihin viikolla sorrun; sen tuntee omassa olossa jos näin käy ja se käyköön rangaistuksena 🙂
Lisäravinteita tms vitamiineja ei juurikaan tule syötyä, mutta saako hehkuttaa? Olen syönyt kuukauden päivät Puhdistamon Opti MSM-jauhetta ja se kauan vaivannut juoksijan olkapääkipu on poissa! Aloitin jauheen ihan teelusikallisen pään kokoisella annoksella ja jo kahden päivän päästä kipu oli pois. Nyt otan jauhetta jo ruokalusikallisen päivässä ja kipu pysyy pois. Lisäksi ihon väri on parantunut, hiukset ja kynnet kasvaneet. Olo on hyvä ja energinen! Kertaakaan tämän kuukauden aikana en ole turvautunut juoksulenkkien jälkeen Burana-purkkiin tai tuskaillut yöllä tuon kivun kanssa. Loistavaa 🙂
Kiinnostaisikos teitä arvon lukijaraati nähdä enemmänkin näitä mun ruokapäiväkirjauksia? 
Ajattelin käyttää tuota Kiloklubia nyt ainakin viikon parin verran taas saadakseni ruokavalion kohdilleen….
Seuraavaksi katsastetaan sitten liikuntajuttuihin (voi olla, että väliin tulee vähän taas sisustusjuttuja, mutta tällä viikolla kuitenkin myös liikuntaa!), nyt loppui kahvitauko ja työt kutsuvat!
Energisin maanantaiterkuin,
PS. ja kiitos haasteista, en ole unohtanut niihin vastata; kuvakulmia ja puutarhajuttuja tulossa myös 🙂

perjantai 30. elokuun 2013

Pukeutumiskoodina villasukat

Moikka murut!
Voi kuulkaas, mun piti postata tänään yhdestä ihan ihanasta sisustusjutusta, mutta jätetään se ensi viikolle. Nyt ei näet tunnit riitä siihen. Mökki ja huomiset rapujuhlat kutsuu! Lapset ovat mummuvaarilassa hyvässä huomassa. Rapurallaat on pian auton takakontissa kera kruunutillien. Rekvisiitta on vielä hujan hajan keittiön pöydällä. Vielä pitäisi kaivaa lääkekaapista Strepsilsit ja Duactit (orastavalle syysflunssalle vaan terkkuja, että mä lannistan sut! 🙂 ja toivoa että parin lääkärin läsnäololla on parantava vaikutus. 
Mä periaatteessa haluaisin harmonisen vaalean kattauksen. Mutta pitäähän rapujuhlissa vähän punaista olla, eiks niin? Joten askartelin paikkakortit. *tirsk* Siis meille kahdeksalle on plaseeraus 😀 Tai sitten otetaan randomilla istumapaikat. Saas nähdä. Joten paikkakortteihin tuli punaista. Lisäki punaista on noissa serviettirenkaissa, jotka Tiimarista löysin. Servietit vaihtunevat vielä valkoisiin. Rapuserpenttiinin myyjä möi mulle puoliväkisin. Katotaan jääkö käyttämättä. Tiimarissa oli muuten mustia lyhtyjä hyvällä alennuksella; pienemmät kolme ja isommat viisi euroa.
Mutta nyt loput tarvittavat pakaten ja sitten, kun mies kotiutuu menostaan niin auton nokka kohti mökkiä. Hyvä siitä vielä tulee. Rapujuhlista nimittäin. Kesähuone odottaa iloisia ihmisiä ja kynttilänvaloa. Eikä edes haittaa, vaikka on luvattu sadetta. Lämppärit päälle ja villasukat jalkaan. Pukeutumiskoodina on todellakin villasukat. Tarvittaessa saa laittaa päälle muutakin vaatetta. Mutta rennolla otteella mennään. Ei ehkä sieltä, missä aita on matalin, mutta hyvin läheltä sitä 🙂
Suonette anteeksi, että ed.postausten kommentteihin vastaamiset jäävät sunnuntaille. Paneudun ihaniin kommentteihinne silloin tuplasyvästi; niin antaumuksella kuin vain rapujuhlien jälkeisenä päivänä voi 😉
Hei, mutta ajattelin päivitellä huomenna tunnelmia Instagramiin. See you there?
Hei hei ihanat 
ja leppoisaa viikonloppua ♥
EDIT: piti vielä kysäistä; mistähän mä löytäisin sellaisia sitruunantuoksuisia käsipyyhkeitä…Savetin tyyppisiä, mihin putsata kädet? Mä kun niin vierastan sitä vesikippoa sitruunan kanssa ruokapöydässä….

keskiviikko 28. elokuun 2013

Dagensia ja merkkejä ilman uskollisuutta

Heja heja,

viikon puoliväli on jo täällä! 🙂

Nopsasti ennen esikoulun vanhempainiltaa saamani haasteen pariin. Sain ihanilta Cinnabarialta ja Sannalta haasteen listata lempimerkkejäni. Kiitos ihanat!!! 🙂 Kuten sanottua, en ole merkkiuskollinen ja vaihdan tuotemerkkejä usein niin meikeissä kuin vaatteissakin. Tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta. 
Kuvituksena toimii äippäliinin ottama päivänasukuva sekä ihan itse itsestäni (ei varmaan jäisi kyllä kenellekään epäselväksi 😀 ) ottamat kuvat. Päällä H&M:n farkkupaita, johon olen niiiiin tulisesti rakastunut. Lisäksi töissä oli mustat sortsit sekä tuollaiset sukkahousuleggarit. Voi kun tulisi jo kunnon sukkahousukelit!
Kengät – välillä korolla, välillä ilman (kaikki menee)
Tennarit – mustat Converset ja ruskeat nahkatennarit
Farkut – Gant & Vero Moda
T-paita – en juurikaan käytä
Alusvaatteet – mustat
Laukku – no pitäisi vastata, että se Longchampin Le Pliage, 
mutta se on jo tovin ollut käyttämättömänä 🙂
Lompakko – Michael Kors
Aurinkolasit – Guess
Kello – Michael Kors
Korut – Snö of Sweden ja Nomination kaulakoru kulkenut kaulassa jo usemman vuoden

TV- Samsung & Sony
Kännykkä – iPhone
Tietokone – Packard Bell
Meikit – Lily Lolo, Kanebo
Kasvovoide – kesällä nada, talvisin Clinique tai aprikoosinkiviöljy
Deodorantti – Rexona
Hammastahna – valkaiseva
Shampoo/Hoitoaine – Tigi Bed Head Dumb Blonde
Saippua – Palmoliven se persikanvärinen
Tuoksu – YSL, Cerrutti
Mineraalivesi – Lidl
Viini – kupliva sellainen 🙂
Drinkki – kääk. 
Leipä – Vaasan Ruispalat paahdettuna
Ruoka – thaimaalainen
Jäätelö – salmiakkijäde
Karkit – mustat pääkallot ja turkinpippurit
Sänky – ihan oma
Lakanat – H&M:n pellava
Kampaaja – pitäis vissiin käydä
Päivälehti – Aamulehti
Lehti – Deko & Koti ja Keittiö

Annan haasteen eteenpäin:

Olkaahan hyvä arvon leidit!

Ja hei, teille muille palaan kommenttiboksiin illemmalla. Nyt sinne vanhempainiltaan. 
Kuulemaan ne pari vuotta sitten kuullut asiat toistamiseen. Kertaus on opintojen äiti 🙂

Superkivaa keskiviikkoa!

maanantai 26. elokuun 2013

Kymmenen kovaa

Hei huomenta!

Miten voikaan olla näin syyllinen olo olla kotona keskellä maanantaiaamupäivää? Lapset koulussa ja esikoulussa sekä kaikki muut maailman ihmiset töissä 🙂 Huh, onneksi on vain kaksi päivää kesälomaa! Suunnittelin heti yhdeksän jälkeen lähteväni 1,5 tunnin reippaalle sauvakävelylenkille (juosta ei nyt uskalla, jokasyksyinen orastava flunssa taitaa tehdä tuloaan), mutta nyt täytyy odotella hetki kuivarin pyörimistä. Just ne vaatteet on siellä, jotka haluan lenkille päälle (excuses, excuses ;).
Sain ihanalta blogiystävältäni Marjalta haasteen. Kiitos ihana ♥ Kiperiä kysymyksiä. Kymmenen kovaa. Kuvitettuna epäselvillä me, myself & i-kuvilla 🙂 Tästä se lähtee:
1. Vaate, josta et haluaisi koskaan luopua? Voi ei. Tähän olisi ihana vastata esimerkiksi, että Chanelin jakku tai Burberryn tikkitakki, mutta mun on pakko vastata että H&M:n tuollaiset ”satiini”pyjamahousut. *noloa* Mulla on niitä varmastikin seitsemät kappaleet erivärisinä, mutta kun ne on vaan niin parhaimmat. Menee kotihousuina ja lisäksi mä nukun niillä kesät talvet. Ja jos saa vastata vielä toisen vaatteen niin se on kuulkaas villasukat. Jos ne vaatteeksi luetaan. Glamour on kaukana mun pukeutumisesta  näin maanantaiaamun kunniaksi. Jos taas pitäisi valita vaate, joka on pisimpään roikkunut mukana, niin se on ehkä tuo Sisleyn farkkutakki, jonka ostin kesätyörahoilla vuonna 1997. Se on mukana vieläkin, vaikkei sitä juuri enää tule pidettyä.
2. Elokuvat, teatteri vai telkkari? Voi voi, aina silloin tällöin käymme teatterissa ja joka kerta päätämme käydä siellä vähän useammin. Elokuvissakaan ei juuri tule enää käytyä. Muuta kuin lasten kanssa. Joten vastaan telkkari. AppleTv:ltä tulee katsottua jonkun verran elokuvia, joten takkahuoneen sohva ja elokuvat/telkkari on juuri sopiva combo tähän elämäntilanteeseemme. 
3. Unelmiesi matkakohde? Onpas vaikeita kysymyksiä! Näitä on monta. Mutta yksi ylitse muiden on Singapore. Rantalomailu yhdistettynä trendikkääseen (ja siistiin!) kaupunkilomailuun. Hyvää ruokaa, ihania ihmisiä. Kulttuurien sulatusuuni. Lyhyt matka paratiisisaarille. Aasia on aina kiehtonut mua, senpä takia lukuiset lomareissumme nyt lasten kanssa ovat suuntautuneet Thaimaaseen. Mutta kun lapset kasvavat, niin pääsemme taas tallaamaan Orchard Roadia edes takaisin ja nauttimaan Boat Quayn ja Clarke Quayn maisemista tuonne Singaporeen. Mutta tällä hetkellä voisin myös matkustaa Kanadaan. Sinne keskelle preeriaa, jossa isäntäperheeni asustaa. Olisi ihana nähdä heitä ja vanhoja luokkakavereita. Myös Portland, OR houkuttelee eikä vähiten ihanan ystäväni A:n takia, joka siellä on jo monet vuodet asunut ja jota en ole moneen vuoteen nähnyt. Terkkuja ♥
4. Yllättävin taito, joka sinulla on? Voi kääk! Laulaa epävireessä? ;D En minä tiedä, ehkä taito nähdä kaikessa ja joka hetkessä jotakin positiivista. Tai tuskinpa tuokaan ketään yllättää…mietitään tätä vielä! 
5. Noloin tapasi? Komppaan niin Marjaa. Hammastahnaa kun töpsöttää yöksi näpyn päälle niin se on aika noloa kulkea täällä välillä hammastahnaa siellä sun täällä (välillä niitä näppyjä nääs pitää kuivatella molemmista poskista :)! 
6. Bloggaamisessa parasta? No just se sama kuin muillakin tähän vastanneilla: uudet ihanat ystävät ja niin mielenkiintoiset dialogit kommentoijien kanssa. Samanhenkisten ihmiseten kanssa keskustelu ja kaikki se inspiraatio, jota tästä rakkaasta harrastuksesta pystyy ammentamaan.
7. Seuraava suuri tavoitteesi? Ai sen jälkeen, kun olen kotiutunut tuolta puolentoista tunnin lenkiltä? No saada koti siihen kuntoon, että täällä viihtyy. Mökkiviikonloput ja arki ovat saaneet aikaan sen, että joku tulee aina poissaollessamme tänne pölyttämään pinnat ja roskaamaan lattiat. Lasten lelutkin tuntuvat olevan ihan hujan hajan. Joten lähitulevaisuuden suuriin tavoitteisiin lukeutuu tuo siivoaminen. Pidemmän ajanvälin tavoitteitahan meillä aina pitää olla, eiks niin?! Uskaltaakohan tätä sanoa ääneen, mutta yksi suuri tavoite, joka on jo vähän aikaan kytenyt pinnan alla on jatkaa opintoja eMBA:lla. Tuntuu, että KTM:n tutkinto oli vain välietappi. Silloin sitä pänttäsi teoriaa, josta ei välttämättä ymmärtänyt mitään. Opetteli ulkoa. Nyt käytännön kautta nekin asiat tulevat läheisimmiksi ja konkreettisimmiksi. Mutta silti sormet syyhyävät opiskelemaan vielä vähän enemmän. Tiedonjanoni on valtava! Aikoinaan graduni ohjasi symppis ja niin pätevä Kari Neilimo, joka vetäisi täällä Tampereella ensi vuoden alussa alkavaa eMBA- ryhmääkin. Uh. Enää ei puutu kuin ne rahat tuohon koulutukseen. Lahjoituksia otetaan vastaan 😉
8. Paras tapa viettää perjantai-ilta? Kotona (siivotussa kodissa), hyvää ruokaa tehden ja perheen seurasta nauttien. Katsoa leffa ja mennä aikaisin nukkumaan. Elämän pieniä nautintoja ♥
9. Jos joutuisit pukeutumaan koko loppuikäsi vain yhden merkin/suunnittelijan vaatteisiin, minkä valitsisit? Vaikeaa… Mustahan on nyt lasten myötä tullut antimerkki-ihminen. Josko koskaan kovin merkkiuskollinen edes olen ollutkaan. Kaikki liikenevä raha menee lapsiin ja reissuihin. Yhdessäoloon. Kodin viihtyisyyteen. Mökkiin. Vaatteet on pääsääntöisesti HM:n, Lindexin, Kappahlin tai Zaran. Hyviä toimivia perusvaatteita. Tykkään myös Gantista ja Gantin vaatteita jonkun verran kaapista löytyykin. Tommy H on myös perusluotettava ja mun makuuni sopiva merkki. Peak menee varsinkin ulkoiluvaatteissa top 3:een. Joten en osaa vastata vain yhtä merkkiä. Sorry kaverit 🙂
10. Mitä kuvittelit pienenä, että sinusta tulee isona? Hih, no sihteeri. Muistan ala-asteen naamiaisissa pukeutuneeni äidin jakkupukuun (äiskä tais käyttää silloin kokoa 34) ja korkkareihin. Silmälasitkin roikkuivat nauhassa tuossa rinnalla. Eipä tuo ihan hirmuisen kauaksi ole mennyt toteutuneesta. Kauppakorkeassa opiskellessani (olinko silloin pieni?) luin Talouselämä -lehtiä ja päätin, että nimeni on joku päivä top 500 naisjohtajaa Suomessa -listalla. Tästä haaveesta olen sittemmin luopunut. Perhe ja pehmeät arvot ennen kaikkea 🙂 Mutta tuo eMBA-koulutushan auttaisi kyllä pääsyä tähänkin haaveeseen…
Ihana haaste, kiitos vielä Marja  ♥
Annan haasteen eteenpäin blogin kautta löytyneelle ihanalle ystävälleni Sallylle.
Nyt tuo kuivari vetelee viimeisiään, joten lenkille ja sitten eilisten kommenttien pariin!
Kiitos niistä ihanat!
Mukavaa maanantaita
toivotellen,
PS. tästä viikosta tulee muuten haasteviikko; vielä pariin haasteeseen on vastaamatta. Yritän ujuttaa välipäiviin myös sisustusta ja ruokajuttujakin 🙂