Matkailu Archives - Sivu 4 10:stä - Marian Bistro & Lifestyle

keskiviikko 19. lokakuun 2016

New Yorkin kadut

HEISSULIVEI

ja voi mahdoton – en tiedä ketä taas kuuluu kiittää tai kenelle kuuluu olla kiitollinen, mutta sitä olen tällä hetkellä. Ja paljon. Eilen illalla palasimme hotellille myöhään Brooklynista ja matkalla ihastelin Brooklyn Bridgeä ja Manhattania iltavalaistuksessa. Hurmioituneena elämäni ensimmäisestä NHL-matsista! Tytöille tuo oli elämänsä ensimmäinen jääkiekkomatsi. Miten lie näinkin jääkiekkoon hurahtaneessa perheessä mahdollista? 😉 Tytöt syttyivät täysillä let’s go Islanders -huutoihin ja huusivat mukana. Lisää tuosta jääkiekkopelistä ja käytännön jutuista myöhemmässä postauksessa. Tässä postauksessa ajattelin viedä teidän kierrokselle läpi Manhattanin. nyc-2-of-28 nyc-1-of-28 nyc-3-of-28 nyc-4-of-28 nyc-7-of-28 nyc-8-of-28 nyc-9-of-28

Olen sitä mieltä, että metro on suurkaupungin ruuhkissa se kätsyin kulkuväline. Paitsi, silloin kun on kaupungissa ekaa kertaa ja haluaa nähdä maisemia. Silloin kun mukana on kaksi ”ei niin kävelyintoista” lasta. Silloin kun on valmis istumaan ruuhkassa. Me heitettiin toissapäivänä oikein turistikierros (tai kaksi) ja saatiin kaupungista irti yhdellä silmäyksellä ihan hirmuisesti. Siitä oli eilen hyvä jatkaa ja jalkautua tutkimaan tätä upeaa kaupunkia vielä lähemmin.

Ostimme jo Suomessa olessamme netin kautta liput Big Bus -turistibussiin. Hop on, hop off -tyylinen systeemi, johon sai alennusta aika kivasti ostaessa nuo liput netistä. Aloitimme kahden tunnin pohjoisen kierroksella, söimme lounaan ja jatkoimme liki kolmen tunnin etelän kierroksella. Aina Harlemista Manhattanille, Greenwich Villagen kautta Sohoon, Wall Streetille ja Chelsean kautta takaisin hulinaan Times Squarelle. Etelä-Manhattanin kierrokselle meille osui ihan loistava opas, Diana. Paikallinen, joka on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa pikkukorean alueella. Tiesi nuo paikat kuin omat taskunsa. Antoi monenmonta vinkkiä NYC:iin, joita jaan ilomielin myös teille vinkkipostauksessa.

nyc-10-of-28 nyc-12-of-28 nyc-13-of-28 nyc-14-of-28 nyc-15-of-28 nyc-17-of-28

Saimme tietää, että Harlem on tätä nykyä ihan hip paikka. Turvallisistakin turvallisin ja kallis. Tosin kyllä sielläkin vielä löytyi taloja, joissa ei kuulemma kannata asua. Jossa rikollisuus on tätä päivää ja joissa puuttuu tyystin hissit. Kävele siinä sitten lapsi kainalossa 10.kerrokseen. Ilman valoa rappykäytävässä. Risteyksen toisella puolella oli 5th Avenuen miljoonalukaalit. Ja silti 99,9% saaren asukkaista tulee toimeen keskenään ja jakavat sen saman ylpeyden asuinpaikastaan. Aika hienoa.

Aika hienoa on sekin, että vaikka olemme ”painaneet kieli vyön alla” kaksi päivää, niin silti on vielä paljon nähtävää. Parhaitenhan kaupunkiin tutustuu menemällä sinne, missä paikalliset asuvat. Jalkautua kaduille ja pois Times Squaren hulinasta. Tälle päivälle on luvattu 29 astetta lämmintä, joten me taidetaan chillata. Ottaa eväät Keskuspuistoon ja nauttia. Täällä on kuulemani mukaan joka puistossa ilmainen wifi, joten lapset saavat jahdata pokemoneja oikein urakalla. Kun tulee liian kuuma voipi olla, että menemme viilentymään kauppoihin. Mitään suunnatonta shoppailufiilistä tosin ei ole vieläkään tullut. Ja hyvä niin – säästetään remppaa varten. Ja mieluummin laitan rahani vaatteiden sijaan kurkusta alas. Vihermehuihin ja ihanimmista ihaniin salaatteihin. Ehkä myös palaan juustokakkua ja höyryävän kuumaan latteen 🙂

nyc-19-of-28 nyc-20-of-28 nyc-23-of-28 nyc-24-of-28 nyc-25-of-28 nyc-26-of-28

New Yorkissa on ihan älyttömän helppo liikkua. Broadway jakaa vaakatasoon menevät kadut idän- ja lännenpuolisiin. Pystysuuntaiset kadut alkavat idästä numerosta 1. Etäisyyttä arvioidaan korttelittain, ei maileittain. Mailiin mahtuu noin 20 korttelia. Eikä tämä Manhattan (Manna-Hata) kovin suuri ole eli tuskin pääset eksymään. Vettä luvassa vähän joka suunnassa. Tai sitten puistoa, riippuen missä päin ajattelit eksyä 🙂 Vaikka tunnelataus ei ole lainkaan sitä luokkaa kuin tuolla Bostonissa, niin onhan tämä nyt aivan älyttömän hieno kaupunki. Kerta ei riitä vaan tänne pitää päästä uudelleen!

KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. teille, ketkä ette jaksa lukea reissupostauksia, niin iloisia uutisia; viimeistään lauantaina palataan niihin tuttuun ja turvallisiin koti- ja ruokajuttuihin 🙂

maanantai 17. lokakuun 2016

Beantown – gotta love it!

HEIPPAHEI

ja hyvää maanantaihuomenta! Siellä tosin on jo maanantai vaihtunut iltapäivään 🙂 New Yorkissa ollaan ja tänne hotellin 34. kerrokseen kuuluu taksien äänet alhaalta Times Squarelilta. Kaupunkin herää henkiin, tosin eihän tämä kaupunki taida koskaan nukkuakaan. Se vähä, mitä NYCiä eilen nähtiin on vakuuttanut. Mutta ei ihan vielä siinä määrin kuin tuo ihana Boston. Tänään täytyy lähteä hieman pidemmäs kalaan ja nähdä muutakin kuin tuota Broadwayn hulinaa. boston-18-of-30 boston-11-of-30 boston-2-of-30 boston-4-of-30 boston-6-of-30 boston-8-of-30 boston-9-of-30 boston-10-of-30 boston-12-of-30 boston-13-of-30 boston-14-of-30 boston-15-of-30 boston-16-of-30 boston-19-of-30 boston-17-of-30 boston-20-of-30 boston-21-of-30

Mun täytyy ihan rehellisesti tunnustaa, että Singaporen asema all time favorite -kaupunkina horjuu. Kiitos tuon sympaattistakin sympaattisemman Bostonin. Lempinimeltään Beantownin. Voi olla tosin, että tässä päivien kuluessa NYC kiilaa ohi, mutta tällä hetkellä sydän sykkii Bostonille (ja juu, sinne Salemin suuntaan myös). Auto jätettiin Copley Squaren lähistöllä olevaan parkkihalliin ja siitä käveltiin melkoinen matka ensin Cheers’iin lounaalle (Bostonin maratonin maaliviivan ohi…), Faneuil Hall markkinapaikan läpi ja siitä yli-ihanaan North Endiin. Mike’s Pastryyn oli kilometrin mittainen jono, joten valitsimme vieresen Vittoria Cafeeseen, joka on huhupuheiden mukaan ensimmäinen italialainen kahvila Bostonissa. Teki hyvää istahtaa alas eclair-leivoksen ja kahvin äärelle. Aistia tunnelmaa ja italialaista temperamenttia.

Olen yrittänyt miettiä, missä se Bostonin vetovoima piilee. Ehkä se oli ne kotoisat kadut, erittäin ystävälliset ihmiset, kompakti keskusta sekä sekoitus uutta ja vanhaa arkkitehtuuria. Jonkinlainen mutkattomuus ja suoruus, niin ihmisissä kuin asioissakin. Vehreys. No samaa täälläkin on näkynyt. Käveltiin eilen Broadwayta pitkin Keskuspuistoon ilta-auringon lämmittäessä selkää. Paluumatkalla pysähdyttiin pikkuiseen kulmakuppilaan juomaan kahvit ja oreopirtelöt. New York sykkii ja rakastan sen energiaa. Mutta toi Boston, se oli sangen kuvauksellinen. Kuten kuvista näkyy, niin uusi ja vanha kohtaa. Mutta sillain kivuttomasti.

boston-22-of-30 boston-23-of-30 boston-24-of-30 boston-25-of-30 boston-26-of-30 boston-27-of-30 boston-28-of-30 boston-29-of-30

Palatakseni takaisin New Yorkiin; tälle päivälle on luvattu yli 25 astetta, joten kyllä tarkenee. Haaveilen aamupalasta jossain ihanassa luomukahvilassa, jossa saisi acaibowlia tai vastaavaa. Voipi olla, että lapsille täytyy napata jotain muuta aamista mukaan 🙂 Mutta, New York kiittää ja kuittaa tällä erää. Mies kömpi juuri hikisenä aamusalilta huoneeseen, joten me nostetaan kytkintä ja mennään virran mukana. Nähdäänhän taas pian ♥

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

PS. pahoitteluni, että kommentteihin vastaaminen on hiukka tauolla. Palataan niihin viimeistään Suomesta käsin 🙂

lauantai 15. lokakuun 2016

”Homecoming”

HEIPPAHEI IHANAT!

Ja lämpimät terkut Burlingtonista, Massachusettssistä. Tulikohan nyt oikea määrä ässiä tuohon osavaltioon? 🙂 Mistähän sitä aloittaisi…ehkä siitä, että jos aiemmin olemme olleet tuon komistuksen, jota myös aviomiehekseni saan kutsua, kanssa symbioosissa, niin eilisen jälkeen hengitämme aivan täysin samaa ilmaa. Samaan tahtiin. Niin imelältä kuin se saattaa kuulostaakin. gloucester-1-of-24 gloucester-2-of-24 gloucester-23-of-24 gloucester-3-of-24 gloucester-5-of-24 gloucester-24-of-24 gloucester-1-of-1

Eilen aamulla ajettiin ihan ensiksi pari minuuttia Burlingtonin viereiseen kaupunkiin Stonehamiin. Parkkeerattiin jäähallin pihaan ja sivusta seurasin, kun yksi meistä silmät kiiluen asteli määrätietoisesti koittamaan onko jäähallin ovet auki. Eivät olleet, mutta yritetään tänään uudelleen. Ajeltiin naapurustoja läpi ja nähtiin kaksi taloa, joita joskus kodiksi kutsuttiin. Käytiin myös lukion pihalla ja poseerattiin kameralle kera valkorivisen hymyn.

Kaksi vuotta on pitkä aika tuolloin lukioiässä. Siinä ajassa kasvaa jo juuret maahan, vaikkakin se oikea koti on toisella puolella maapalloa. Ilman tukiverkostoa. Sitä kiintyy paikkoihin ja ihmisiin. Muistoja, muistoja. Niitä nuo kadunkulmat henkivät. Pääkadun pitsapaikka ja pieni ostari. Se paikka, missä kokeiltiin paljonko kaverin valkoisesta Camarosta lähtee.

Stonehamista jatkettiin kohti rannikkoa ja Salemia, noitakaupunkia. Rakastuin tuohon kaupunkiin samantien. Jenkkineighborhoodit olivat kuin elokuvista konsanaan ja ihmiset olivat ystävällisiä. Yliopistocampus oli kokenut ehkä eniten muutoksia ja vanhojen rakennusten viereen oli rakennettu kovasti uutta. Määrätietoisin askelin kuitenkin suunnistimme kohti yliopiston sports centerin kansliaan katsomaan vieläkö valmentaja O’Neill valmentaa. Sinne kuljimme jääkiekkokatsomon kautta. Home sweet home, totesi hän. Hetken aikaa kuulin luistimien äänen ja huudot yleisöstä. Näin valotaululla vilkkuvat numerot ja maskin takaa keskittyneen katseen.

gloucester-6-of-24 gloucester-7-of-24 gloucester-8-of-24 gloucester-9-of-24 gloucester-10-of-24 gloucester-1-of-1 gloucester-11-of-24

Kanslian rouva Julie, ei ollut muuttunut lainkaan. Ehkä 20 vuotta näkyi hieman silmäkulmassa, mutta ihanan räiskyvä persoona oli. Valmentaja O’Neill oli juuri pohjoisemmassa kaupungissa värväämässä joukkueeseensa pelaajia. Nykyinen korisvalmentaja hänelle soitti, saamatta vastausta. Mutta jätti viestin vastaajaan. Campuksen kirjakaupassa ollessamme saimme soiton ja renkaat kirskuen ajoimme takaisinpäin. Valmentaja O’Neill oli palannut ja voitte vain kuvitella miehen ilmeen, kun näkee yhden pelaajistaan näin monen vuoden jälkeen. Ei saattanut kuvitella, että me ollaan tultu ihan Suomesta asti tänne. Kaivoi esiin mapin ja hehkutti tilastoja. Look at that! Pari ekaa vuotta mieheni nimi keikkui tilastojen häntäpäässä ja siitä lähti nousemaan…ollen vikana vuonna ylimpänä. C -kirjain paidan rinnusta komistamassa. MVP, most valuable player. Kaksi jääkiekolle omistautunutta kun kohtaa, niin aika kului nopsaa. See you soon again, ok? Vielä ajelua ympäriinsä ja vanhan opiskelijakämpän etsimistä. Sen, mikä jaettiin kahden muun jääkiekkoilijan kanssa ja jossa pidettiin bileitä. Oh boy, niistä en halunnut tietää enemmän 😀

Yhteisenä haaveenamme on ollut se, että pääsemme syömään hummeria kalastajakylään. Meren Raivo elokuvasta tuttu Gloucester oli sopivan ajomatkan päässä, joten suuntasimme sinne. Tuonnekin olisin voinut muuttaa, ihanan symppis paikka. New England clam chowderia ja lobsteria, lasi valkoviiniä ja small talkia tarjoilijoiden kanssa. Elämä oli taas astetta parempi paikka. Meri ei raivonnut, vaan kimmelsi sinisenä auringossa. Ruskan väriset puut kielivät lähestyvästä talvesta.

Neljä tuntia tuohon perään ostoskeskuksessa eikä vieläkään oikein tajunnut, että missä sitä ollaan ja mitä oli tullut nähtyä. Vasta tuossa pari tuntia sitten, neljän aikaan aamuyöllä, aloin prosessoimaan eilistä. Ei vitsit. Nyt ymmärrän tuota miestänikin paremmin. Ymmärrän tiettyjä tapoja ja ymmärrän, että ne juuret ovat osaltaan muualla.

gloucester-12-of-24 gloucester-13-of-24 gloucester-15-of-24 gloucester-16-of-24 gloucester-17-of-24 gloucester-18-of-24 gloucester-19-of-24 gloucester-20-of-24 gloucester-21-of-24 gloucester-22-of-24

Tänään suunnataan Harvardin campusta ihmettelemään sekä Bostonin keskustaan. Illalla tullaan vielä Burlington Mallille tekemään viimeiset ostokset ja huomen aamulla kukonlaulun aikaan palautamme vuokra-automme lentokentälle. New York odottaa. Tosin eilisen kokemuksen jälkeen olo on vähän numb ja musta tuntuu, ettei mikään enää voi sykähdyttää. Ehkä se on se New York, jos jokin, mikä tuohon sykähdyttämistehtävään tällä hetkellä kykenee.

Palataanhan asialle taas jossain vaiheessa; blogi- ja somepäivitykset (kommenttien hyväksymisiin sun muineen) ovat vain vähän sattuman kauppaa, sillä kummassakaan hotellissamme ei ole huoneessa wifiä! Takapajulameinikiä? Ei vaan sitä ihanaa elämää, jossa ei tarvitse olla koko ajan online <3

SULOISTA VIIKONLOPPUA,

keskiviikko 12. lokakuun 2016

Viime hetken vinkkejä?

…ja viime hetken paniikki! Kääk!

MOIKKAMOI,

voi miksi sitä jättää aina kaikki viime tinkaan. Aina, korostan sanaa aina, on tilanne että lomalle ei lähdetä leppoisasti lasketellen vaan niin, että aina viime tinkaan asti posotetaan tuhat lasissa. Parin päivän aikana olen tehnyt pari laajaa kuvausproggista. Jotka ei suinkaan ole vain sitä, että räpsitään. Vaan valmistelut näihin on ollut sitä luokkaa, että oksat pois 😀 Mutta jotenkin ajattelen asian niin, että sinne lomallekin on kivempi lähteä, kun on työpöytä puhdas.

Vaikka shoppailijaluonne en olekaan, niin nyt kaipailisin teiltä vinkkejä. Mitä kannattaa ostaa Jenkeistä? Siitä on niin monta vuotta, kun olen siellä viimeksi ollut, että muistelisin vain että kosmetiikka on edullista. Mitäs vaatteet? Lapsilla keikkuu listassa Hollisteria sun muuta. Itselleni ajattelin ostaa yhdet uudet tennarit. Joku talvitakkikin olisi kiva löytää. Pari tyhjää matkalaukkua lähtee varmuuden varalta mukaan. Vaikka tilannehan on se, että mitään ei välttis tarvitsisi. Paitsi niitä kuivariin laitettavia Bounce Sheetsejä. Ja hei, onko teillä kokemusta Frownieseista? Niistä iholaastareista ryppyihin? Sellaisia ajattelin koklata myös, mikäli niitä ihan kaupasta saa.

Juu, mutta nyt kuulkas täytyy jatkaa. Meillä on vielä vaatteet katsomatta ja pakkaamatta. Yksi peräkärryllinen pitäisi vielä heittää kaatopaikallekin. Mutta nou stress, onhan tässä vielä monen monta tuntia aikaa ennen lähtöä 🙂 Yritän muuten laittaa teille sen perinteisen Koti kuntoon jouluksi -maaliarvonnan vielä huomiselle. Muuten sitten päivitystä rapakon toiselta puolen!

IHANIA SYYSPÄIVIÄ,

PS. täällä on muuten yksi karvaturri, joka on ihan ihmeissään tästä säädöstä. Seuraa kuin hai laivaa ja kallistelee päätä kuin kysyäkseen, että mikä on homman nimi. Kova ikävä tulee ♥

maanantai 26. syyskuun 2016

New York, New York

MOIKKAMOI IHANAT

ja hei, maanantai – uuden viikon alku on jälleen täällä. Sanomattakin selvää, että huh miten tuo aika taas rientää. Tällä viikolla jatketaan sitä viime viikolla aloitettua projektia eli luvassa matkoja muistoihin, monia reissuja kaatikselle, UFFin laatikoihin ja pelastusarmeijalle. Toivon mukaan saadaan remppakin siihen lähtöpisteseen. Haluan niin jo aloittaa remontin, haluan päästä muuttamaan ja asettumaan taloksi. Haluan lämmittää keskikerrosta varaavalla takalla ja hipsutella villasukat jalassa narisevia portaita yläkertaan. Haluan sytytellä kynttilät perjantai-iltana ja laittaa uudessa keittiössäni perheelle pientä purtavaa. Haluan istua sohvalla raksun kainalossa leffaa katsellen ja herätä saman armaan vierestä uudessa kodissamme.Toivottavasti remppa on jo hyvällä mallillaan syyslomalla. Silloin meidän perhe karkaa jonnekin, minne oli tarkoitus alunperin lähteä äidin kanssa. Nyt lähdetään vajaalla miehityksellä olosuhteiden pakosta, mutta sitäkin innokkaammin. Äidillä oli viime vuosina yksi ainoa matkahaave; kunpa New Yorkin näkisi joskus. Moneen kertaan puhuttiin, että lähdetään. Mennään porukalla katsomaan ensin, missä tuo äidin vävypoika asui kuusi vuotta, vuokrataan auto ja ajetaan alas NYC:iin. Olisi pitänyt mennä, eikä vain puhua.

Nyt me hei toteutetaan tuo reissu ♥ Lennetään ensin Bostoniin, jossa vuokraamme auton. Rakas aviomieheni asui aikoinaan kuutisen vuotta Bostonin laitamilla, opiskellen ja jääkiekkoa pelaten. Voi olla aika herkkä paikka palata tuonne, missä hänestä tuli hän. Juuri oma ihana itsensä. Käydään katsomassa high schoolit ja yliopistot, lätkähallit ja ne lempilenkkipolut. Vieraillaan valmentajalla ja ystävillä. Ajetaan meren rantaan hummeriravintolaan ja fiilistellään. Ei juuri nukuta, vaan eletään täysillä.

Kolmen yön jälkeen on vuorossa New York. Vaikka itsekin olen aika paljon maailmaa nähnyt ja Amerikassakin muutamaan otteeseen käynyt, niin ikinä ennen en ole New Yorkissa ollut. Aivan mielettömän siistiä päästä sinne! Vaikken shoppailja olekaan, niin uskon, että tuolla täytyy löysätä kukkaron nyörejä 😉 Meillä ei ole tällä kertaa NYCissä aikaa kuin neljä yötä ja viisi päivää. Joten yritetään nähdä ne tärkeimmät nähtävyydet. Ilman kieli vyön alla menemistä. Lasten ehdoilla. Enemmän kuin nähtävyyksiä odotan sitä yleistä oleilua, vaeltelemistä ja eri kulttuurien aistimista. Odotan, että pääsen ikuistamaan Central Parkin ruskaloistossaan. Että pääsen Dean & Delucaan tutkiskelemaan. Että saan kokea auringonnousun Brooklyn Bridgellä. Että näen hotellihuoneen ikkunasta kuhisevan Times Squaren.

Että treffaan rakkaan ystäväni. Bestikseni, joka on asunut Amerikassa aina vuodesta 1995. Jonka silloin lokakuussa saatoin pieneen Ponte Vedran surffikylään Floridassa, ilman että toinen juurikaan puhui englantia. Jätin hänet asumaan ihmisen luokse, johon olimme törmänneet edelliskesänä Rodoksella. Laivastossa työskentelevään mieheen, joka lupasi pitää huolen tuosta bestiksestäni. Sille tielleen hän jäi. Mies ja osavaltiokin ovat ajan saatossa muuttuneet, mutta nyt taas nähdään. Toki ollaan tässä vuosien saatossa nähty ja pidetty yhteyttä tiiviisti, mutta ihana nähdä nyt taas tuolla rapakon toisella puolella.

Te Bostonin ja New Yorkin kävijät, onko antaa vinkkejä? Kuten todettua, niin hirmuisesti aikaa ei ole, joten täsmäiskuja must see -kohteisiin tullaan tekemään. Lapsille kuulemma riittää Victoria’s Secret ja Hollister. Noin niinkuin nähtävyyksiksi ;D Mutta eiköhän me jotain muutakin ehditä näkemään!

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

PS. kuvat lähteineen Pinterest-kansiossani.