keskiviikko 08. huhtikuun 2015

Hiustuumailuja

Hair1Hair3 Hair2 Hair4MOIKKAMOI!

Pari palkatonta vapaapäivää vaihtui juurikin eilen illalla sairauslomapäiviksi kipuisen lapsen kanssa. Eihän siitä montaa viikkoa ole, kun George vieraili meillä? Jälleen sama potilas eli tuo esikoinen. Tosin tätä tiesi odottaakin; rakkaat serkut naapurissa sairastivat taudin viikonloppuna. Onneksi on nopeasti ohi menevää sorttia ja potilaskin jo parempaan päin. Mikäli sitä paremmuutta mitataan sillä, että tekee mieli makeaa. Suklaamuna upposi aamiaiseksi. Ei näitä sairastaessa oikein lasketa 😉

Tänään ollaan vietetty laatuaikaa meidän sängyssä. Pikkuinen on katsellut boksilta piirrettyjä ja mä olen syventynyt lukemaan kirjaa. Rönttökotivaatteissa (ja kyllä, myös kuvassa rönttöpaita :). Lisäksi ollaan tehty kampauksia meikkipäälle. Tiedättekö sen nuken, jolla on vain pää ja hiukset? Jolle voi harjoitella meikkejä ja kampauksia. Täytyy sanoa, että tuo lapseni on mennyt ihan mun ohi näissä taidoissa. Ainakin kampausten ja lettien teossa. Ikinä en ole osannut tehdä kalanruotolettiä tai edes sellaista ranskalaista, jolla kehtaa ihmisten ilmoille mennä. Toinen tekee tarkkaa työtä ja niin säntillisesti. Pyysin itsellenikin tuollaista kalanruotolettiä, mutta toinen ei tiennyt miten sanansa olisi asetellut. Luin rivien välistä, että turha toivo; liian ohuet ja lyhyet hiukset 😀

Hiusasiaa. Siitä on pian kuukausi, kun kävin hiukset pätkäisemässä. Polkka oli alkuun pirtsakka (klik), mutta nyt musta tuntuu, että se on ylikasvanut. Ei lainkaan pirtsakka. Vai onko vika vain katsojan silmissä? Tuossa huhtikuun lopulla vietetään perinteisiä Indiedays Blog Awardseja ja sitä ennen on auttamatta edessä kampaajareissu. Mutta mitä tehdä? Tekisi mieleni pätkäistä ihan lyhyeksi (kuten täällä). Tai sitten takaa kerrostetusti lyhyemmäksi ja edestä pidemmäksi (leukaluuhun asti). Mitä mieltä olette? Itseni tuntien istun kampaajatuoliin ja sanon, että tasoitetaan vain vähän. Ja sitten pian sitä ollaan sen hiirenhäntäliuhuletin kanssa ongelmissa 😀 Toisaalta nyt hiukset olisi just sopivan pituiset esimerkiksi kiinnilaittoon. Lyhyempi malli tosin toisi taas sitä ryhdikkyyttä. Voi apua, miten voi taas naisena olo olla näin kertakaikkisen vaikeaa? 😛

Pähkäillään näitä, lähden nyt hakemaan kauppakassit kaupasta hätsynpikaisesti. Toivottavasti täällä ei tauti ota sillä aikaa takapakkia…

AURINKOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle

PS. hirmuinen puhuri ulkona, pitäkäähän jalat visusti maassa!

 


24 Responses to “Hiustuumailuja”

  1. Pia sanoo:

    Vihdoin ja viimein kommentoin minäkin, vaikka säännöllisesti blogiasi luen ja siitä kovasti pidän. Kommentointi vain jää..nyt päätin ryhdistäytyä. 🙂 Minulla on nimittäin juurikin tuon liittämäsi kuvan kaltainen leikkaus hiuksissa tällä hetkellä. Reilu vuosi sitten polkasta leikattiin, en meinannut ensin uskaltaa leikata, kun kampaajani tätä suositteli. Sanoin, että leikkaa vain vähän, jään miettimään. Mietin pari päivää ja menin takaisin, leikkaa vaan, takaisinhan se kasvaa, jos en viihdykään. 🙂 Ja voi että, olen kyllä viihtynyt! Hiukset on niin helppo laittaa ja niihin saa erilaista ilmettä suht helposti. Yleisilme piristyi myös kertaheitoilla, joku sanoi jopa, että iästä lähti kymmenen vuotta pois, sitä en kyllä osaa itse sanoa.. 🙂
    Joten peukut lyhyille hiuksille, uskoisin kyllä, että sopisivat myös sinulle hyvin! 🙂

    • Maria sanoo:

      Moi Pia
      ja kiva kun kommentoit, kiitos 🙂

      Oih, mä alan kallistumaan tuon leikkauksen puoleen. Ainut mitä mietin on se, että onkohan mulla tarpeeksi hiuksia, jotta sen saa edes vähän tuuheamman näköisesti. Noh, onhan niitä sitten kaiken maailman hiuspuutereita sun muita, joilla tuoda volyymiä.

      Kymmenen vuotta nuorempi ilme kuulostaa siis hyvältä…josko se saisi tuon maanvetovoiman aiheuttaman poskien veltostumisenkin häviämään ;D

      Ihanaa viikon puoliväliä <3

  2. Sally sanoo:

    Naisen elämä on niin mukavaa… Mähän en oo tiettykään mikään neuvomaan, kun mun hiustyyli on ollut miltei koko aikuisiän samanlainen (mitä nyt kahdesti oon shokkipätkäissyt ihan lyhyeksi), mutta ehdottaisin sulle ainakin lisää vaaleita raitoja, kun kesää kohti mennään! Mä oon aina mieltänyt sut ennemmin vaaleahiuksiseksi kuin brunetiksi 😉

    Ääks, ne Indiedays juhlatkin lähestyy.. Eikä mitään päällepantavaa!! Onko Mr M. lähdössä?

    • Maria sanoo:

      Heippahei ihana ja kiva kuulla, että sä olet jo parantunut! Jo oli sitkeä flunssa ja totta tosiaan aika ei ollut otollinen.

      Sulla on hiuksia vaikka muille jakaa, joten ne näyttää pitkiltäkin ihanalta 🙂

      Mäkin miellän itseni enemmän blondiksi 😀 Kampaaja ei viimeksi vaalentanut enempää, joten pienin askelin mennään 😉

      Joo, juhlat lähestyy! No sain tuon aviomiehen just ja just ylipuhuttua…kun sanoin, että siellä palkitaan malleja 😉 😉 😉 Oletteko tulossa kaksin vai yksin? Jep, mä turvaudun vanhaan mekkoon. Nyt ei ole rahkeita ostaa uutta!

      Keskiviikkoterkkuja <3

  3. Tiina sanoo:

    Peukutan lyhyttä, jossa otsis juuri noin pidempi ja kampaus hieman toispuoleinen. Yleensä lyhyt napakka leikkaus tekee huolitellun nuorekkaan ja pirteän vaikutelman, jos omistaa perus ohuehkon suomalaisen hiuslaadun. Jännityksellä oottelemaan mikä on päätöksesi 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Tiina peukutuksesta,
      voih kun olisi niin rohkea ja täräyttäisi tuollaisen 🙂

      Hiuksethan kyllä kasvavati, joten… ehkä pitäisi antaa mennä 😀

      Ihanaa keskiviikkoa <3

  4. Sonttura sanoo:

    http://keskustelu.amoriini.com/viewtopic.php?t=7708&start=100

    itelläni samaa tyyliä kuin kolmas kuva ylhäältä käsin ja liputan kyllä tämän kampauksen puolesta!!! takaa lyhyt ja ryhdikäs, edestä pitempi ja jotenkin helppo 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sonttura,
      tuokin näyttää kyllä äärimmäisen hyvältä! Ja sellaiselta, että voisi sopia mun (suomalaiselle) hiuslaadulle 🙂

      Nyt vaan kampaajaa tilaamaan! 😀

      Muksaa viikon puoliväliä <3

  5. Sari Riekkola sanoo:

    Kivat hiukset nyt ja minusta sulle kyllä sopis joku lyhyempikin malli<3

    • Maria sanoo:

      Heippa lomalainen 🙂

      Voi, miten kauniisti ja diplomaattisesti sanottu, kiitos 🙂 Lyhyempää tekis mieli kokeilla. Siis lyhyttä. Mutta taidan olla aikamoinen arkajalka 😀

      Leppoisaa keskiviikkoiltaa <3

  6. Katariina sanoo:

    Napakka polkka! Pirteä ja naisellinen!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Katariina!

      Joko se tai sitten tuo lyhyt (josta linkitin kuvan)! Olin vain ihan unohtanut, kuinka nopsaa esim. polkka kasvaa yli mallistaan 😀

      Keskiviikkoterkkuja <3

  7. Frida sanoo:

    No nyt kyllä yllytän sinua, mutta leikkaa tuollaiset lyhyet! Voin niin kuvitella, että sopisi sinulle :))))

    • Maria sanoo:

      Oi voi Friiduska, kiitos yllyttämisestä 😀
      Mähän jos kuka olen yllytyshullu, joten ehkä tuo lyhyt hiusmalli vielä mulla nähdään. Ja jos menee ihan syteen ja saveen, niin sitten meitsiä ei näy blogitapahtumissa eikä liiemmin blogissakaan kuvia bloggaajasta ;D

      Ihanaa viikon puoliväliä <3

  8. rilla sanoo:

    Kuule, I feel you.

    IHAN samoja mietin täällä minäkin. Mulla vielä päällä on sellainen semimegaluokan
    hiusvärikriisi, olen hyvin lähellä täräyttää pään täyteen superblondiraitoja 😛

    Musta tuo lyhyt malli (se eka, suuri kuva) sopisi sulle loistavasti, mutta siinä kohtaa miettisin itse ainakin sitä väriä myös. Vaatisiko lyhyempi malli räväkämmän värin? Tai, sitten tämä vaan juontaa omista ajatuksista – mun tämä hiusmalli vaatisi radikaalimpaa väriä, olo nyt vähän lattea tän kanssa, heh 🙂

    Tsemppiä kampaajalle! Mulla aika vasta maanantaina ja siellä joko värjätään TAI leikataan. Aikaa ei ole molempiin.

    • Maria sanoo:

      Voi kuule ihana, sun sirot ja kauniit kasvot on luotu lyhyemmälläkin hiusmallille. Mulla taas on niin isot posket, että ne varmasti näkyisi tuplasti enemmän, jos ei olisi hiuksia edessä ;D

      Hiusvärikriisiä en ottanutkaan tähän postaukseen mukaan, mutta sekin kriisi löytyy. (onkohan tämä sitä neljänkympin kriisiä? 😉 Viimeksi kampaaja ei suostunut vaalentamaan enempää, kun lähtötaso oli niin tumma. Mutta samaa mieltä; lyhyt hiusmalli kaipais just esim. vetyperoksidiblondin tai muun radikaalin sävyn.

      Kiitos, kampaaja-aika on vielä varaamatta. Mutta jos ei mua näy siellä IBD:ssä, niin mulla on hiuskriisi ja se lyhyt malli ei ollutkaan hyvä ;D

      Hei, heitä itse vaaleat raidat päähän ennen kampaajaa ja kampaaja leikkaa sitten hiukset uuteen malliin 🙂

      Terkkuja <3

      • Anu sanoo:

        Repesin noille isoille poskille:) Joopajoo, mutta lyhyet hiukset auttaa siihenkin vaivaan, kasvot näyttävät kapeammilta! Olen itse kokeillut jo 15 vuoden ajan:) Kuten Reetta tuolla sanoi, kun lyhentämään alkaa, kaikki sinne päin tuntuukin liian pitkältä! Ja kuule, mulla kun on hirveesti hiuksia, mä en saa ikinä sellaisia Halle Berry -hiuksia, joista haaveilen, koska hiuksia on yksinkertaisesti liikaa, mallin on oltava muutaman sentin pidempi, eli vähemmän hiuksia on lyhyessä mallissa jopa parempi, ettei sitten heti kasva sellainen sieni/hattu päähän! Mietipä sitä:) Mä leikkautan hiukset viiden viikon välein ja hiusten laittaminen on vaan niin helppoa, hiukset pysyy jopa tuulessa kuosissaan:) Mä pitäisin ton värin ja leikkauttaisin eka kunnon mallin hiuksiin, ettei tuu ihan liian suuri muutos kerralla. Sitten väriä voi fiksailla joka kerta kampaajalla käydessä suuntaan tai toiseen. Ainakin sitä juurikasvua, nimimerkillä pikimustiksi lyhyet hiuksensa juuri värjännyt:)

        • Maria sanoo:

          Voi ihana kuulla Anu…mä kun olen aina luullut, että mun posket näyttäisi hamsterin poskilta lyhyissä hiuksissa 😀 Tosin olihan mulla silloin joskus neljä vuotta sitten lyhyet hiukset. Paljon kuvia ei ole muistona, joten en muista yhtään että millaiset oli!

          Toi tuuliaspekti on hyvä; eilen tosiaan meinasi koko pää lentää hiusten mukana!

          Hyvä idis tuokin, että pienin askelin tekee muutosta; eka leikkaus ja sitten väri.

          Hui, mutta pikimustat on ihanan radikaalit ja sopii lyhyisiin hiuksiin 🙂

          Torstaiterkkuja <3

  9. Ihana <3
    Täällä myös tää polkkapää pohtii edelleen lyhentämistä, minähän leikkautin siitä pitkästä luihusta kolme eripituista polkkaa, ja nyt tää "lyhin" polkka tuntuu edelleen liian pitkältä, tai sitten mun hiukset kasvaa hurjaa vauhtia…
    Olen leikkaamisen kannalla…. puss

    • Maria sanoo:

      Moikkis ihana <3

      Sepäs se, hiukset kasvaa ihan liian nopsaa...ei hyvä milloinkaan 😀 Tai ainakin lyhyemmissä malleissa, se malli pitäis käydä leikkauttamassa kolmen viikon välein!

      Kiitos, niin mäkin!

      Puss sinnekin <3

  10. Ansku sanoo:

    Minusta sun hiukset on nyt just täydellisen mittaiset 😀

    • Maria sanoo:

      Moi Ansku
      ja kiitos! Nyt saatiin taas uus näkökanta asiaan. Mähän meen ihan sekaisin 😀

      Tuumataan rauhassa 🙂

      Aurinkoista torstaita <3

  11. AnuElina sanoo:

    Suomalaisena luihulettinä suosittelen erittäin lämpimästi lyhyempää mallia. Sopii sinulle varmasti! Mulla oli vuosikaudet pitkä tukka joka oheni ohenemistaan. Samaa tahtia se myös lyheni. Nyt olen ollut todella tyytyväinen ihan lyhyeen tukkaan. Kälynikin sanoi, että parasta mitä olen tukalleni tehnyt oli sen lyhentäminen radikaalisti. Ei tunnu enää luihulta ja tämän hoitaminen ja laittminen on superhelppoa. Nähdään IBA-kemuissa!

    • Maria sanoo:

      Voi, sinulla onkin ihanat hiukset <3

      Mistähän mä saisin rohkeutta tuohon isoon muutokseen...pitäisi varmaan leikkiä netin ohjelmilla, joissa saa testata eri hiusmalleja itselleen 😀

      Aurinkoista viikonloppua <3
      PS. Aivan tajuttoman kauniita Istanbulista sinulla! Joku päivä täytyy päästä käymään myös siellä 🙂

Kommentoi