lauantai 23. elokuun 2014

Just nyt ja tässä ♥

Iltaa ihanaiset!

Aamulla heräiltiin tähän lauantaihin pitkän kaavan mukaan mökiltä. Pitkään pötköttelin sängyssä Posti Paten tunnusmusiikkia toisella korvalla ja toisella korvalla rakkaan unituhinaa vierestä kuunnellen. Aina välillä torkahdin ja sitten taas pohdin, että pitäiskös herätä. Kunnes nukahdin uudelleen. Ja heräsin kahvintuoksuun paljon, paljon myöhemmin. Ei olisi voinut paremmin päivä alkaa. Mökillä on todellakin sujautettu rakennusvaiheessa unihiekkaa hirsien väliin 🙂
Jos oli aamu ihana, niin ilta se vasta ihana onkin. Emme olekaan mun muistini mukaan olleet kotona lauantai-iltaa sitten huhtikuun lopun, kun korkkasimme mökkikauden. Mies lähti kaveriporukan saunailtaan. Autolla tosin, vaikka mä aina yritän patistaa heittämään vähän viihteen puolelle 😉 Lasten kanssa käytiin Makuunissa vuokraamassa pari leffaa ja niitä toiset nyt kera popcornin katsoo. Välillä sujahdetaan äidin kainaloon sohvalle. En tiennytkään, että tuo Nanny MacPhee ja suuri pamaus on niin jännittävä. Mä ostin ruokakaupasta pokkarikirjan ja ahmin sitä kasvisdipin lisäksi hurjaa vauhtia. Kesälomalla tuli luettua monta kirjaa, mutta sitten se jäi. Nyt muistin taas kuinka rentouttavaa lukeminen onkaan. Olkoonkin kyse vaan ns. roskaromskusta. 
Hei, onko teillä suositella kirjoja? Mitä te luette? Olen tottunut lukemaan kaikkea Danielle Steelestä Paulo Coelhoon. Kesälomalla luen yleensä vähän kevyempää settiä, mutta näin syksyn tullen kaipaan ehkä myös vähän syvällisempää luettavaa. Suosittelen muuten teille kevyen kirjallisuuden ystäville Pia Heikkilän Operaatio Lipstick ja Koodinimi Kajaali. Nuo lukaisin parissa päivässä. Kirjojen kautta pääsi kaikessa keveydessä tutustumaan Pakistaniin ja Afganistaniin. Vera Valan kirjat olen lukenut kaikki ja viimeisimmän kesälomalla. Rooma on niin rakas kaupunki, että ihana lukea kirjoja, jossa vilisee tuttuja paikan nimiä.
Nyt takaisin vällyjen alle kirjan pariin. Parin tunnin päästä olen valmis pujahtamaan puhtaiden lakanoiden väliin nukkumaan. Tuntuu muuten, että puoli Suomea on Cheekin konsertissa. Mikäli someen on uskominen. Itse olen tosin sitä mieltä, että just nyt en voisi olla onnellisempi muualla kuin kotona. Kaikki on oikeastaan niin hyvin kaikessa yksinkertaisuudessaan tässä ja nyt 

Leppoisin lauantaiterkuin,

26 Responses to “Just nyt ja tässä ♥”

  1. Sally sanoo:

    Samma här. Onnellinen koti-ilta. Päivällä käväistiin kyllä pyörähtämässä Helsingissä, mutta kyllä täällä ”maalla” on mukavaa 😉

    Leppoisaa lauantai-iltaa!

    • Maria sanoo:

      Onnelliset koti-illat näin iltojen pimetessä on varsin ihania!
      Juu hei mä katsoinkin Instagramista ihanaa K:ta, kun olitten Subwaylla syömässä <3 🙂

      Ihanaa sunnuntai-iltaa!

  2. Voi kuinka mahtavalta aamu kuulostaa. Torkkuminen on vain niin ihanaa lauantai-aamuisin. 🙂

    Mä aloitin kesällä taas lueskelut, roskahömppää meni kirjatolkulla. Kiitos siis hömppävinkeistä.

    Nauti illasta, niin täälläkin tehdään. Eilen rokattiin jo Stadion Cheekin kanssa, joten tänään nautiskellaan pizzaa ja leffoja.

    PS. Jos en ole jo onnitellut, niin ihan mahtavaa, että aloitat ID.llä. JEEEE! <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Jonna 🙂
      Juu, torkkuminen on ihan best. Aiemmin nousin kärppänä viikonloppuisinkin ylös, mutta vanhuus ei ole katsos tullut yksin 😀

      Roskahömppä on ihan parasta kesälukemista 🙂

      Aiettä, sä näit Cheekin. Kyllä mäkin olisin sen shown (ja miehen toki) halunnut nähdä. Noh, ehkä sitten joskus, kun palaa taas estradeille 🙂

      Kiiitos, kiiitos, kiitos <3 Mä olen superonnellinen ja innoissani tästä blogimuutosta 🙂

      Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne!

  3. Kuulostaapa mahtavalta lauantailta : )! Oletko lukenut Khaled Hosseinin tuotantoa? Omasta kokemuksesta voin sanoa, että jokainen kirja on todella koukuttava!

    • Maria sanoo:

      Kiitsa Tiia ja hei kiitos, en ole lukenut Hossenia, täytynee käydä kirjastossa 🙂
      Kuullut olen hänen teoksistaan, mutta olin unohtanut koko kirjailijan.

      Ihanaa sunnuntai-iltaa <3

  4. Anonymous sanoo:

    Miten sä saat porkkanoistakin niin kauniin näköisiä pötkylöitä? Airi

    • Maria sanoo:

      Voi Airi <3
      Nuo porkkanat ovat kaupan niitä miniporkkanoita (valmiiksi pesty ja kuorittu) ja mä vain pilkoin ne pienemmiksi 🙂

      Suloista sunnuntai-iltaa!

  5. Sari Riekkola sanoo:

    Tiätkö Maria, että just samanlainen setti viinilasillista myöten on ollut meilläkin tänään syötävänä!:) ja hyviä ovat!
    Ihania kuvia, ja mukavaa lueskella, kun olet nyt ja tässä niin onnellinen ja niin vilpittömästi sen kerrot…ihanaa!!!
    Mukavaa tulevaa sunnuntaita sinne<3

    • Maria sanoo:

      Eikä?! Ruokasamikset 🙂 Tosin mulla oli lasissa Happy Joe siideriä, kun en raaskinut yksistäni avata viinipulloa…vaikka mieli olis tehnyt 😀

      Juu, kel onni on se onnen käteköön -sanonta ei nyt taas ihan pitänyt paikkaansa 😉

      Suloista sunnuntai-iltaa <3

  6. TanjaP sanoo:

    Saunan uuni rätisee ja paukkuu,kiva lukea tällaisia postauksia.
    Leppoisaa viikonloppua!
    TanjaP

  7. Mari sanoo:

    Mä luen aina vaan kotimaista kirjallisuutta, en tiedä miksi, mutta jostain syystä ulkomaalaiset ei vaan ole mun makuun. Ruotsalaiset dekkarit ehkä vielä menee ja toisinaan jonkun suosituksesta harhaudun kokeilemaan jotain muutakin. Tällä hetkellä kesken anna-Leena Härkösen kaikki oikein, kaikki muu hänen tuotanto on tullut jo koluttua läpi :).

    Mies muuten kuolasi noita edellisen postauksen pitakebabeja, oli jo ihan valmis tulemaan teille syömään vai olikohan se niin et jos tulisit meillekin tekemään noita :D. Ja sitä ei siis kyllä ikinä kiinnosta mitkään blogijutut, joista aina selitän ;).

    • Maria sanoo:

      Kiitos Mari vinkeistä! 🙂
      Mulla on ollut vähän toisinpäin; vasta viime vuosina olen siirtynyt suomalaiseen kirjallisuuteen. Ja hei, ei me yhtään hävitä noille ulkomaalaisille kirjoille 🙂

      Hih, no osoitetta tulemaan, niin mä tulen 😉

      Suloista sunnuntai-iltaa <3

  8. Marjo sanoo:

    Oletko lukenut Seppo Jokisen kirjoja? Komisario Koskisen touhuja Tampereella ja pitkun Pirkanmaata on kiva lukea. Viimeisimmässä hän seikkali Australiassa ja jäin jälleen kerran ihan koukkuun 🙂

    Jos dekkarit miellyttävät, on myös ruotsalainen Anna Jansson hyvä.

    Täytyisi itsekin panostaa lukemiseen, mutta jotenkin sitä aikaa ei löydy, kun aika hurahtaa parivuotiaan lapseni ja miehen kanssa arjen pyörittämiseen. Täytyy hakea taas joku hyvä kirja, joka vetää puoleensa.

    • Maria sanoo:

      Moi Marjo,
      en ole lukenut, suurkiitos vinkeistä 🙂 Ihan totta, mukava lukea kirjoja, jotka tapahtuvat tutuissa maisemimssa 🙂

      Anna Jansson on myös entuudestaan tuntematon, taidanpa kaapata hänenkin kirjallisuuttaan kirjastosta seuraavan kerran mukaan 🙂

      Sehän se on, että ei lasten ollessa pieniä tullut luettua juuri kuin satuja (niille lapsille), mutta nyt kun on aikaa niin ehtii lukemaan muutakin.

      Mukavaa sunnuntai-iltaa <3

  9. Lumo sanoo:

    Luen yleensä englqnniksi. Nyt on menossa The flavours of love, joka nimestä huolimatta kertoo murhatun miehen leskestä. Ensin en oikein päässyt vauhtiin kirjan kanssa, mutta nyt olen parina iltana ahminut sitä.

    • Maria sanoo:

      Hei Lumo!

      Mä tuppaan lukemaan englanniksi aina ulkomaanreissuilla. En tiedä mistä se johtuu, mutta ennen reissuja käyn Akateemisessa englanninkielisellä osastolla tai sitten ostan lentokentän kioskilta muutaman englanninkielisen kirjan.

      Kävin lukemassa briiffin tuosta sun kirjasta ja taisin jäädä koukkuun jo nyt, kiitos vinkistä 🙂

      Suloista sunnuntai-iltaa <3

  10. Anonymous sanoo:

    Herkullisen näköinen dippi,sopiiko toivoa valmistusohjetta?

    Merituuli

    • Maria sanoo:

      Kiitti Merituuli,
      juu, ilman muuta…dipissä on kermaviili ja Taffelin tacomaustepussi 😉

      Hyvää ja helposti!

      Ihanaa sunnuntai-iltaa <3

  11. Anonymous sanoo:

    Syötkö suolattuja vai suolattomia cashew-pähkinöitä? 🙂

    • Maria sanoo:

      Kumpiakin 🙂 Eilen suolattuja, mut esim aamiaisjugurtin kans usein suolattomia. Jotkut suolatut ovat niin julmetun suolaisia. Silloin sekoitan pussillisen suolaamattomia joukkoon 🙂

      Kivaa sunnuntai-iltaa <3

  12. Anonymous sanoo:

    Venla Hiidensalon Karhunpesä oli vaikuttava, vaikka aluksi ajattelin, että mitä ihmettä tämä on…terveisin Satu

    • Maria sanoo:

      Kiitos Satu vinkistä, taidanpa katsoa löytyykö tuota meidän lähikirjastosta 🙂

      Kivaa tiistaita <3

  13. Anonymous sanoo:

    Ihanan kodikasta!

Kommentoi