tiistai 11. joulukuun 2012

Kotoisa

Hei huomenta ihanat!

Kuten tuolla FB:n puolella eilen totesinkin, niin nyt jää tontut huovuttamatta joulukortteihin. Onneksi on uusi idea takataskussa noiden korttien suhteen, sillä aikaa ei liiemmin ole 🙂 Huovutushommat siirrän suosiolla ensi vuoteen. Ja silloin olen ajoissa liikenteessä (pitäisköhän ihan laittaa puhelimeen muistari? ;).
Mutta joulukorteista lapsuusmuistoihin. Mä muistan, että meillä kaivettiin aina jouluksi olohuoneeseen kulmasohvan eteen iiiiso valkoinen lampaankarvamatto. Nukkamaton tyylinen, mutta siinä oli ohuempaa nukkaa. Vähän niinkuin nuo lampaantaljat, mutta 20 kertaa suurempana. Silloin aina tiesi, että joulusiivot on ohi, kun laitettiin tuo matto lattiaan. 
Liekö tuosta muistosta johtuvaa, mutta mulla on nyt aikuisiälläkin ”himo” noihin karva/nukkamattoihin. Olohuoneesta ja takkahuoneesta jo sellaiset löytyvät. Sängyn molemmille puolin myös sellaisia haikailin, mutta eteinen tarvitsi mattoa kipeämmin. Sinne valikoitui se sama greigenvärinen Ikean Gåser-matto kuin mikä meillä on takkahuoneessa. Mutta vain pienemmässä koossa. Ja aijettä, mä tykkään hirmuisesti! Tuossa ei välttämättä likakaan näy niin helposti kuin siinä edeltäjässään (luonnonvalkoinen nukkamatto). Tosin eipä meillä kengillä tuossa tilassa tallustella. Muuta kuin hätätapauksessa (esim. silloin kun lapset huomaavat ulos lähtiessään, että on jäänyt rukkaset tai pipo tuohon lipaston laatikkoon).
Olen viime aikoina vähän pohtinut tätä mun sisustustyyliä. Se ei noudattele mitään trendejä, se ei ole kuin suoraan mistään sisustuslehdistä, se ei ole muuttunut radikaalisti moneen vuoteen. Se noudattelee osaltaan tyyliä, joka meillä kotona lapsuudessa oli; paljon maanläheisiä värejä. Nyt erotuksena tuohon on se, että meiltä nykyään (siis tästä omasta kodista) löytyy enemmän valkoista. Mutta muuten sanoisin,että sisustustyyli on ainakin omaan makuuni varsin kotoisa ♡ En ehkä pystyisi elämään kodissa, jossa elämisen jäljet eivät näy ja joka olisi kiiltäviä ja kovia pintoja täynnä.
Mulle on tullut jonkin verran teiltä ihanilta lukijoilta kyselyjä tuosta lipastosta. Eli se on Ikean Hemnes, johon kolmisen vuotta takaperin vaihdoin Ikean Värde-vetimet. Tuo lipasto on oikea tilaihme! Se kätkee sisäänsä ylälaatikoihin lasten villasukat, rukkaset ja tumput. Tuo oikean puolimmainen on sellainen ”sekalaatikko”, jossa on vähän kaikkea. Mm. lasten hiusharjat, pompulat, heijastimet sun muut. Keskimmäisissä laatikoissa on pipot ja toisessa fleecetakit, -housut, villahaalarit yms. Alalaatikoissa on ulkohousuja ja sadevaatteita. Lasten käyttötakit ovat tuulikaapissa (ns. arkitakit) ja peilikaapissa sitten paremmat takit. 
Nyt pikkuiseksi aikaa takaisin joulukorttiprojektiin (ikuisuusprojektiin 😉 ja sitten kuumat kaakaot taas lämpiämään, pulkkaan shaali ja kohti päiväkotia. Ihania nämä päivät, kun pystyn hakemaan Lilian jo ennen päikkäreitä. Meille jää runsaasti aikaa pelailla Unoa. Meillä on koko perhe jäänyt tuohon peliin koukkuun. Ja niin fiksuna kuin me aikuiset itseämme pidämme, niin kyllä meidät pätkitään tuossa pelissä mennen tullen 🙂 Mutta tänään ajattelin voittaa ainakin yhden pelin!
Tiistaiterkuin,

19 Responses to “Kotoisa”

  1. Mia sanoo:

    Kauniita kuvia – teillä on niin ihanan ja seesteisen näköistä!

    Pahoin pelkään, että meillä uhkaa jäädä joulukortit tänä vuonna lähettämättä, kun päivä olikin aikaistunut viime vuodesta.

    Jään seuraamaan blogiasi. 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Mia 🙂
      No mäkin olen ollut sitä mieltä, että aiemmin nuo punaisessa pussissa lähetettävät kortit ovat olleet myöhemmin. Muistelin, että 15.päivä. No, päivä sinne tai tänne, nyt ne on tehty 🙂

      Kiva, että löysit blogini!

  2. Petra sanoo:

    Hei, ihanan muhkea tuo matto! Onko se mistä? meiltäkin löytyy kotoa mmm. Hemnesin tv taso ja yöpöydät. Tämän lipastonkin jossain vaiheessa haluaisin, nyt kuitenkaan sille meidän tämän hetkisessä kaksiossa ole tilaa!

    • Maria sanoo:

      Kiitti Petra! Se on Ikeasta 🙂
      Tuo lipasto on kyllä aikas isokokoinen, ehkä seuraavaan asuntoon sitten ? 🙂

    • Petra sanoo:

      Oii! mie ehkä saatoin vähän aavistaakin että Ikeasta! pitää seuraavalla reissulla hankkia kyseinen matto. Lipasto todellakin seuraavaan asuntoon, vaikka ei ihan vielä muuttamassa olla, mutta luulen että se on vielä silloinkin mieleen 🙂

    • Maria sanoo:

      Ihana 🙂 Ikeassa on nuita mattoja kahta eri kokoa. Meillä on se isompi takkahuoneessa. Siinä on hyvä köllötellä ja katsella telkkaria 🙂 Ihanaa joulunalusaikaa <3

  3. Anu sanoo:

    onpa ihana matto!
    varmasti mukava tepastella pehmeälle matolle lämpimään eteiseen:)
    kiva tuo sivuikkuna tuossa oven vieressä,mulle tuli heti mieleen,että siihen sopisi leivinpaperista askarrellut tähdet..ne joita päiväkodissa askarreltiin jouluksi ikkunoihin:)

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos Anu 🙂
      On niin ihana upottaa jalat tuohon kotiin tullessaan 🙂

      Tiedätkö, meillä oli ekana jouluna täällä asuessamme tuossa sellaiset leivinpaperitähdet! Olin unohtanut ne ihan täysin, joten suurkiitos muistutuksesta 🙂

  4. Frida sanoo:

    Ihanan pehmoisen ja lämpimän näköinen tuo matto;) Oikein onnistunut… joten onnea hyvästä valinnasta;))
    Ei niitä sisustustyylejä kannatakaan liikaa miettiä. Minusta koti pitää olla asujiensa näköinen. Teillä on ihanan harmonista, mutta silti – ah – niin kotoisaa. Vallan ihastuttavat yhdistelmät huonekalujen ja tekstiilien suhteen;)

    Terkuin, Frida

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Friduska 🙂
      Just det, kukin taablaa tyylillään ja koti saa edustaa asujaansa. Kiitos, kovasti olen työskennellyt tämän yhtenäisen tyylin aikaansaamiseksi. Jos lottovoiton saisin, niin voisin vielä saada loputkin huoneet yhtenäistettyä 🙂

  5. Marja sanoo:

    Voi ei.. mä olen ihan unohtanut tuon maton (rahapulassani…)! Mutta palkkapäivänä taidan hakea tuon meidän olkkariin. Pakko saada pakko saada pakko saada… näyttää ihan täydelliseltä tuossa teillä <3 Tosin meillä ne hirsiseinät saattaa hieman muuttaa matonkin sävyä. No, sen näkee kun kokeilee. Meillähän on myös ollut eteisaulassa se Ikean musta vastaava matto – tykkäsin tosi paljon.. tytötkin usein kaatuivat siihen aamulla pitkäkseen kun väsytti liikaa kulkea keittiöön asti 🙂

    Ja nyt mulle tuli into maalatakin meidän eteisaulan ruskea Hemnes valkoiseksi – eikä mustaksi… kun ehtiskin toteuttaa näitä juttuja mutta ei mitään toiveitakaan.. kun ei niitä joulukorttejakaan ehdi toteuttaa – as you know ;D

    • Maria sanoo:

      Kiitos Marja <3 No tuo sopis sinne teidän olkkariin (kuvien perusteella 😉 erittäin hyvin. En usko, että riitelee hirsiseinien kanssa. Mutta ota ainakin kotisovitukseen!

      Myyt ruskean Hemnesin ja ostat uuden valkoisen tilalle. Pääset helpommalla 🙂
      PS. Onko kortit nyt valmiit? 😀 Mulla on. Rima alitettiin ja sieltä, mistä se on matalin 😉

  6. Kati sanoo:

    Ihana matto! Ja kaunista muutoinkin:))!
    Mä olen myös sillä linjalla, että kovat kiiltävät pinnat eivät ole minulle niitä kotoisia. Ihastelen niitä kuitenkin aina muualla, mutta en osaisi pitää niitä meillä tarpeekis siistinä;)).
    Terkkuja, Kati

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Kati! 🙂
      Juuri eilen haaveilin siitä teidän Maria-matosta eteiseen…se rimmais niin hyvin tuon ruokatilan maton kanssa! Mutta mennään nyt vähän aikaa tällä nukkamatolla 😀

  7. Mapsi sanoo:

    Voi teillä on tosi kaunista, huoh! Voisitkos tulla tännekin sisustamaan ;D

    • Maria sanoo:

      Kiitos Mapsi…juu anna osoite niin tulen juoksujalkaa 😀 Hei, se haaste. Muistinkin sen taas juuri. Viimeistään joulukiireiden jälkeen paneudun siihen 🙂

  8. Kelli sanoo:

    Nuo nukkamatot ovat ehdottomasti kyllä ihan parhaita! Itelläkin olisi unelmissa että saisin tänne omaan huoneeseeni (asun siis kämppiksen kanssa) suuren nukkamaton sohvan eteen, ai semmoisella olisi kyllä ihanaa tepastella 🙂

    • Maria sanoo:

      Mä tykkään kanssa! Varsinkin Suomen kylmillä keleillä syksyllä ja talvella noi on ihan must 😀

  9. Jelena sanoo:

    Todella hyvää idea laitta uudet vetimet! Pelin ja lampun yhdistelmä näyttää ihanalta! Saanko tiedustella mistä olet ostanut niitä?

Kommentoi