Moi,
terkkuja sateen keskeltä. Mistä tätä vettä oikein riittää? Huh! No, ehkä sitten taas ensi kesänä saadaan nauttia helteistä. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka ilmojen suhteen kesä on ollut ihan huono niin ikinä ennen en ole lomalla rentoutunut näin paljon. Johtuneekohan siitä, että koska keli on huono niin ei ole stressiä kierrellä noita ulkokohteita (Ähtäri, Särkänniemi, Puuhamaa etc) tai hankkia itselleen rusketusta. Loppuviikolla tosin suuntaamme Helsinkiin ja säävarauksella Lintsille ja Korkeasaareen.
Sateisen kesän yksi pelastus ovat vieraat; toki mukavampi olisi kahvitella ja syödä ulkona terassilla, mutta hyvin sitä on sisätiloissakin pärjätty. Eiliset ruokavieraat saivat jälkkäriksi maailman ruminta piirakkaa. Oikeasti, harkitsin kaksi kertaa kehtaako sitä tarjota. Kunnes keksin ratkaisun. Kermavaahto. Olisihan se pitänyt tietää, että pakkasesta otetuista mansikoista ei kovin kauniita uunissa tule 🙂 Muuten piirakka noudatti samaa kaavaa kuin mustikka-, omena- ja raparperipiirakkani.
Pohja
valmis murotaikina kaupan pakastealtaasta
Täyte
Mansikoita ja raparperinpaloja
1 tlk kermaviiliä
1 muna
1 dl sokeria
ripaus vaniljasokeria
Uunin alatasolla 175 asteessa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä.
Päälle
1 tlk kermaa vispattuna
Itse asiassa tuo kermavaahto sopi tuohon piirakkaan kuin nenä päähän; pehmensi mukavasti mansikan ja raparperin kirpeyttä. Ja tänään oltuaan jääkaapissa yön yli oli vielä parempaa kuin eilen. Kuvausta varten jouduin sortumaan yhteen palaseen, muuten tänään alkoi herkkulakko. Saas nähdä kauanko kestää 🙂
Mukavaa maanantaita,
mä suuntaan pian sokkotreffeille 😉
Niistä lisää myöhemmin!
Tänään päiväkahvilla viimeiset rippeet mansikkakakusta syötiin…pitääpä kokeilla tuota seuraavaksi…:)
Mansikkakakku tuoreista mansikoisat on ihan kesän parasta herkkua! Namskis! 🙂
Sadepäivänä on niin ihana leipoa 🙂 Siitä tulee vaan niin hyvä mieli 🙂
Blogissani on alkanut Riviera Maison arvonta, tervetuloa mukaan 🙂
Kyllä, tänä kesänä on vietetty aikaa keittiössä enemmän kuin pitkään aikaan 🙂 Mulle leipominen ja ruoanlaitto on nykyään tapa rentoutua. Mies kiittää 😉
Hei kiitos, tulenpa katsomaan!
Nams, tätä pitää testaa 🙂
Suosittelen 🙂