tiistai 02. huhtikuun 2013

Last day in the heavenly hideaway

Moikkamoi murut!

Vikaa päivää viedään; aamusta olimme taas Freedom Beachillä ja nyt iltapäivästä yritetään pyydystää vikat auringonsäteet hotellin uima-altailla.

Nämä kännykkäkuvat ovat vähän huonoja, mutta malttakaa viikonloppuun. Silloin viimeistään sitten kunnon kuvia. Teen pari reissupostausta; yksi toive oli ainakin lasten kanssa matkustamisesta, mutta muitakin toiveita otetaan vastaan 🙂

Siitä tietää, että on ollut kiva loma, kun kotiinpaluu ei tunnu tuskalta; levännyt mieli ja paljon yhteistä laatuaikaa takana perheen kanssa. Näillä mennään pitkälle <3 Seuraavan kerran nähdään sitten viimeistään viikonloppuna!!! Ihanaa tiistaita, mä tilaan vielä viimeisen mangosmoothie ja sipaisen nenän päähän vielä vähän aurinkorasvaa 🙂 Terkkusin, Maria


keskiviikko 27. maaliskuun 2013

Kuvaterkkuja

Moi! 🙂

Tuossa ihan niemen takana on paratiisiranta Freedom beach, jonne pääsee pitkähäntäveneellä parissa minuutissa. Sinne suunnataan vielä toinenkin kerta tällä lomalla.

Hotellin vieressä olevalla kukkulalla söin maailman parasta thairuokaa Little Tiger ravintolassa. Eka ja vika kuva ovat sieltä.

Puspus, pian nähdään <3


lauantai 23. maaliskuun 2013

Terkkuja Thaimaasta!

Moikka!
Fb:n puolelle en saanut ladattua kuvia, mutta katsotaan josko tänne saisi 🙂

Lämmintä riittää, uitu on paljon ja nautittu Thaikkuruosta.

Ihanaa viikonloppua <3

Terkuin, Maria

 

 

 


tiistai 13. marraskuun 2012

Apuuva! / Kaikki hyvin

Menin säätämään palstan leveyksiä ja nyt mulla on joku ihme dynaaminen malli blogissa…miten mä pääsen takaisin vanhaan???? Kiitollisena neuvoista jo etukäteen 🙂
Terkuin,Maria – ihan paniikissa
EDIT: kiitoskiitoskiitos ihanat auttajat. Nyt blogini pitäisi olla vanhan mallinen. Jos huomaatte jotain eroavaisuuksia tai teitä häiritsee jokin asia blogini ulkoasussa niin ilmoitattehan asap. Tästä lähtien aion kopioida tuon html-koodiston ennen kuin alan muokkaamaan blogia. Onneksi selvittiin säikähdyksellä. Eikä ne suklaamantelibiscotitkaan palaneet uuniin, vaikka niin jo hetken luulin. Joten huomenna maalaillaan Acazia-vitriiniä ja herkutellaan biscoteilla. Myös täällä blogissa! 

Kauniita unia 

perjantai 10. elokuun 2012

Syksyä kohden sisustuksessa

Vaikka lämpötilat vielä päivällä nousevatkin lämpimiksi niin illat ja varsinkin yöt alkavat olemaan jo kylmiä. Johtuen ehkä verrattain kylmästä kesästä, olen jo pitkään kaivannut ympärilleni pehmeyttä ja lämpöä. Menneenä iltana otin esille tuon taljan sohvalle sekä villatyynynpäällistyynyn. Heti tuli lämpimämpää (vaikka nämä ensimmäiset kuvat eivät sitä ehkä teille ihan välitäkään kaikessa harmaudessaan ;)!

Tähän asti syksyiset perjantai-illat ovat olleet viikon kohokohta; töistä kotiin kaupan kautta, ruoka tekeille, kotivaatteet päälle, villasukat jalkaan ja viltin alle sohvalle hetkeksi nollaamaan tilanne (lue: ottamaan pikapäikkärit). Mutta nyt, kun olen syksyn kotona niin viikonlopun merkitys ei varmaan ole enää sama… En muista kotiäitivuosiltani, että tuntuivatko perjantait siltä, kun ne tuntuvat näin töissä käydessä. Perjantai-illan ihanuus on yksi asia, jota tulen kaipaamaan kotona ollessani. Se, että saa töiden jälkeen heittää shaalin päälle ja ottaa viikon aikana tulleet sisustuslehdet mukaan ja käpertyä omaan lukunurkkaukseeni. Toisaalta, tuohan se syksy monta muuta ihanaa asiaa tilalle; kuten mahanpohjaa kutkuttavan (ja äitiäkin hirmuisesti jännittävän) esikoisen koulunaloituksen

Rentouttavaa viikonloppua,
ha det mycket gott!
PS. sain mielenkiintoisen haasteen S:ltä  (kiitos kaunis 🙂 unelmakodin aakkosiin liittyen, 
palaan siihen viimeistään alkuviikosta 🙂