
…akut ladattuina viikonlopun viettoon 🙂
Moikkamoi!
Pitkästä aikaa täällä blogin puolella 🙂 Keskiviikkona tultiin päivälennolla kotiin ja kotona oltiin yhdeksän maissa illalla. Täytyy kyllä sanoa, että lasten kanssa matkustettaessa nuo päivälennot on ihan parhaita. Ei ole pakotettua tarvetta nukkua. Meillä meni kotimatkakin tosi kivasti; ekan viisi tuntia lennosta lapset istuivat vierekkäin (heti nousun jälkeen), leikkivät koulua ja katselivat leffoja. Loput reilu kuusi tuntia pikkuisempi istui mun vieressä, nukkui päikkärit, pelaili pelejä ja kuunteli lasten musiikkia. Mä ehdin katsomaan kotimatkalla neljä leffaa. Aikas luksusta 🙂 Eilen aamulla herätys oli Thaimaassa totuttuun aikaan…tosin Suomen aikaahan se oli klo 03.32. Ehti ainaskin töihin ajoissa, jos jotain positiivista tuosta yrittää hakea. Tänä aamuna herättiin viiden jälkeen…josko sitten jo sunnuntaina saisi nukkua seiskan tuolle puolen.
Pehmeä töihin paluu ei kuulunut tänä vuonna kuvioihin, vaan eilen purin 227 sähköpostiini tullutta mailia (työjutut meni blogijuttujen edelle…pyrin vastaamaan blogin kautta tulleisiin meileihin viikonlopun aikana) ja tänään kokoustettiin itä-naapureiden kanssa. Näin pitkästä aikaa ihanan, jo Laatumaalien aikaisen vientipäällikkömme ja niin kiva oli huomata, että näiden liki 15 vuoden jälkeenkin se sama aaltopituus ja yhteys löytyy. Mielenkiintoisia kuvioita töissä meneillään. Kovin odotan tulevaa 🙂
Kaikesta matkaväsymyksestä huolimatta siis olotila on kovin positiivinen…ei taida olla yllätys 😉 Tänään on veljen vaimolla laskettu aika ja vähän jänskätettiinkin, että näinköhän on, että palaveeraan tämän päivän palaverit ilman veljeä. Mutta niin vain vauva pysyi sisällä, tosin mun puolesta (ja varmasti veljen vaimonkin puolesta 😉 saa tulla jo. Mielenkiinnolla odotamme saako prinsessakaarti jatkoa vai tuleeko pikkuinen prinssi sekoittamaan (hyvällä tavalla!) pakkaa.
Instagramin puolella eilen jo vilautinkin olkkarin uutta järjestystä. Tai vanhaa. Miten sen nyt ottaa 🙂 Äiti tuli eilen rymsteerausavuksi, kun sain yhtäkkiä päähäni, että haluan vanhan järjestyksen olkkariin takaisin. Lisäkuvia viikonlopun aikana. Ehkä katsastetaan myös Thaimaan tuliaisiin. Ja hei, maaliarvonnan suoritan viikonloppuna myös!
Supersuloista perjantai-iltaa
ja alkavaa viikonloppua,
PS. tiedättekö sen tunteen reissun jälkeen…sellaisen pikkuisen haikeuden? Koko ajan ajatukset vaeltavat takaisin lomaan ja en kiellä sitä, ettenkö olisi jo nettaillut ensi kevään lentoja ja hotelleja. Mutta ennen kuin rahkeet antavat periksi minkään sortin lisähaaveilulle niin täytynee aloittaa se säästökuuri.