![]() |
Kuva: Alvhem |
Yksi syy siihen, että ei ole juuri bloggailtu on se, että meillä ei ole tapahtunut sisustamisen saralla mitään uutta. Ihan hirmuisesti on ideoita ja suunnitelmia (jopa piirrettynä valmiiksi 3d:nä), mutta lottovoitto ja miehen innostus vielä puuttuvat 😉 Uusimpana sisustushaaveena on keittiön madallettu katto sisäänupotettujen ihanien ”teollisuus”spottien kera. Yritän skannata noista valaisimista kuvan, sillä en löytänyt niitä netistä. Jep, katossa on siis tällä hetkellä kattolämmitys, joten kattolevyjen asentaminen kuulostaa hiukka vaaralliselta touhulta…
![]() |
Kuva: Alvhem |
Sisustusinspiraatiota lähden viikon kuluttua hakemaan Tukholmasta. Kolme kertaa olemme nyt lasten kanssa käyneet Junibackenilla Peppiä moikkamassa ja nyt olis tarkoitus tehdä jotain muuta. Aikaa yksi päivä, vinkkejä saa antaa 🙂 Onko Gröna Lundissa 4- ja 6-vuotiaille laitteita vai onko ”vanhempaan” makuun?
![]() |
Kuva: Alvhem |
Pitkästä aikaa kävin läpi koneeltani inspiraatiokuvia ja jatketaan länsi-naapuriteemalla. Alla olevat kuvat ovat kaikki Alvhemin. Mulla on tullut ”pieni” valkoiseen kyllästymisvaihe ja nyt tekee mieli hiukka tummentaa sävytystä. Onneksi sen pystyy tekemään tekstiileillä. Ja edelleen odotan niitä muuttomiehiä vaihtamaan meidän pianon vanhempien mattamustaan pianoon. *vink vink* 🙂
Vielä keväämmällä em. kuvat olisivat olleet mun makuun ehkä liian värikkäitä. Onneks meillä naisilla on oikeus muuttaa mieltään, eikö ?! 😀
Kyllä, naisen mieli saa muuttua aina:) Tuollaiset palkit minä olisin halunnut meille, mutta olisivat tulleet liian kalliiksi. Ehkä vielä joskus:) Mukavaa alkavaa viikkoa!
Tjäna!
Ihania kuvia, tuli hirvee hinku päästä kauppoihin! Itse menen jussiksi Tukholmaan ja yritän säästää shoppailuintoni sinne:) Mukavaa reissua teille toivotan!
Heidi: juurikin näin 🙂 Noi palkit on aivan yli-ihanat…mutta hintavat. Yleensä tuollaisia palkkeja näkyy ruskeina, mutta toi harmaa sopii niihin älyttömän hyvin 🙂 Kiitos samoin, muksaa viikkoa :)!
Sari: kiitos ja kiitsa samoin, hauskaa reissua teillekin 🙂