Heihoi perjantai!
Kylläpäs taas viikko hurahti vauhdilla. Ja varsinkin eilinen. En ehtinytkään laittamaan tätä lupaamani tyynypostausta. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Facebookissa kerroin nähneeni unta kirppiksellä näkemästäni tyynystä; pakkohan se oli kotiuttaa, kun uniinikin tuli. Tyyny on Svaneforsin ja siinä oli vielä laputkin kiinni (=uusi). Hintalapussa luki kuusi euroa, mutta alkuperäinen hinta oli ollut 26 euroa. Silkkaa säästöä! 🙂 Vielä pari kuukautta sitten olisin sanonut, että on liian hempeä ja romanttinen meille. Niin ne ajat vaan muuttuvat. Tykkään, että pehmentää kivasti olkkarin ilmettä.
Hetken aikaa tyynyjä sohvalla puljattuani löysin asetelman, joka tällä hetkellä miellyttää silmääni. Mutta jotenkin tuo puuterin vaaleansininen tyyny kaipaa vastaparin; joko jotain muuta sinistä (kuten tuo miehen sininen silitettävä kauluspaita…joka on muuten vieläkin silitysjonossa 😉 tai samaan väriskaalaan menevä toinen tyyny. Esimerkiksi puuterivaaleanpunainen neliötyyny passaisi kivasti tuon kanssa. Tai vaaleanvihreä…
Siellä samaisessa kirpparikojussa oli myös kolme mustaa Svaneforsin rimpsulatyynyä (joista yksi kuvissa). Nekin oli uusia ja niin edullisia, että jo pelkkä sisätyyny maksaisi sen verran kaupassa. Nekin kotiutuivat. Yksi pääsi sohvalle ja kaksi muuta siihen punoskoriin.
Ruokatunnilla on pakko ”huiskaista” kukkakauppaan. Onneksi täällä työpaikkakunnalla on lähellä Huiskula! Tämä ei ole maksettu mainos vaan oma rehellinen mielipiteeni; paras valikoima kukkia ja loistava palvelu 🙂 Viikonloppu ei voi alkaa ennen tuoreita kukkia. Valkoisia tulppaaneja keittiön pöydälle ja eteiseen. Olkkariin pitkästä aikaa valkoista herkkää harsokukkaa.
***************************************
Mutta hei, nyt siihen Koti kuntoon kesäksi-arvontaan. Kiitos vielä osallistumisesta siihen ja erittäin positiivisesta suhtautumisestanne. Jossain määrin olen miettinyt, että missä menee se yksityisyyden raja. Mutta koska aika avoimesti olen täällä kertonut itsestäni niin tuskin tuosta työpaikkanikaan paljastamisesta ongelmaa koituu 🙂
Ensimmäisen palkinnon eli 30 litraa tuotteitamme voitti:
Tasoitetta ja maalia kaipaisi keittiö sekä kaksi makuuhuonetta. Lisäksi tulevana kesänä pitäisi hankkia leikkimökki, joten sinne tarvitaan maaleja sekä sisä- että ulkopinnoille. Jotan olisipa kiva jos arpaonni osuisi kohdalle 🙂
Ja toisen palkinnon eli 10 litraa tuotteitamme voitti:
Anonyymi19. maaliskuuta 2013 9.10
Valkolakattukuusipaneeli katossa olisi kiva maalata valkoiseksi, myöskin terassit kaipaavat käsittelyä.
Essi
Lämpimät onnittelut Sirrille ja Essille!
Laittakaahan ystävällisesti sähköpostia minulle: maria.nurmi@coloria.fi niin aletaan selvittelemään maalitarpeita tarkemmin sekä sävyjä ja toimitusaikoja/osoitteita.
***************************************
Myös teille muille tiedoksi; vaihdoin tuon siirappiajahunajaa@gmail.com -osoitteen tuohon työsähköpostiosoitteeseeni, joten toivotaan että näin sähköpostit tulevat nopeampaa vastattua.
Viikonloppuna vietellään Lilian 6-vuotiskaverisynttäreitä, tapetoidaan seinää 🙂 sekä käydään täyden kympin tytön synttäreillä. Toivotaan, että viikonlopulle luvatut sateet sulattavat loput lumet!
Ihanaista perjantaita
ja viikonlopun aloitusta ♥
PS. sorry, että kommentteihin vastaaminen laahaa; illalla pidetään taas talkoot niiden suhteen 🙂
Tyynyasetelma näyttää tosi hyvältä. Laita vaikka samaa väriä oleva kynttilä pöydälle tyynylle väripariksi.
Hyvää viikonoppua.Toivottavasti aurinko paistaa.
Irma
Kiitos Irma ja kiitos vinkistä, samanvärinen kynttilä voisi toimia 🙂 Tai helmililjakin pisti kukkakaupassa sinisenä silmääni.
Ihanaa viikonloppua myös sinne, toivotaan aurinkoa (ja sadetta öisin, että lumet sulaa)! 🙂
Onpas söpö hattaratyyny:)hyvät löydöt teit. kiva kyllä piristää kotia jollain värillä näin keväällä.meille tuli ripaus vihreää tyynynpäällisten,uuden viherkasvin ja kivituikun muodossa.ja nyt viikonlopuksi ostin muutaman vihreän krysanteemin oksan:) ja sit kun alkaa kyllästyä niin niistä pääsee äkkiä eroon,kun heivaa kaappiin!( just tulee tilaa,kun teen kirppiskuormaa..)kivaa viikonloppua:)
Kiitos Anu ♥ Hih, hattaratyyny sopii muuten tuolle tyynylle hyvin! 🙂 Vihreä mua houkuttelee myös, sais viherkasveilla lisäväriä sisustukseen…
Tsemiä kirpparikuormaan….mulla nyt tökkii kevätsiivous, joten lenkille mars 🙂
Kivaa sunnuntain jatkoa!