keskiviikko 17. marraskuun 2010

Riviera Maisonilta joulutunnelmaa…

Vielä yksi jouluinen juttu; sitten siirrytään hetkeksi pois jouluisista tunnelmista. Mies juuri eilen sanoi, että ei yhtään ihmettele, että olen Tapanin päivänä jo korviani myöden kyllästynyt jouluun, kun aloitan joulun vieton näin aikaisin 🙂 
Lauantaina pääseen hipelöimään näitä ihanuuksia paikan päälle, mutta tässä esimakua teillekin Riviera Maisonin jouluisista tuotteista. (Olenkin muuten harkinnut lentolaukun mukaan ottamista Helsingin shoppailupäivääni… helpompi hallita shoppailusaldoa 😉
Ihania kransseja…
Joulukuusenkoristeita…
Tunnelmaa…
Kaikki ylläolevat kuvat lainattu RM:n kotisivuilta
Mutta mitä tapahtui sille moderninpaan sisustustyyliin ihastuneelle Marialle näin joulun kynnyksellä? Kyllä, jouluksi aion kaivaa kaapeista kaikki ne country-tyyliset tavarat jälleen esille (siis ne muutamat hassut, joita en sisustuspuuskissani myynyt huuto.netissä!) ja haaveilen hirsitalosta maalla, johon ei edes loista kaupunkien valot. Naisillahan on oikeus muuttaa mieltään; myös sisustamisessa 🙂
PS.nyt menen lapioimaan lunta auton takakonttiin kotiin viemiseksi; työpaikan ikkunasta näkyy valkoista maassa, puissa, katolla. Koti-ikkunoista ulos katsoessa ei näy mitään muuta kuin mustaa ja loskaa. On se niin väärin!

6 Responses to “Riviera Maisonilta joulutunnelmaa…”

  1. Sally sanoo:

    Iiiiihanaa shoppailupäivää pääkaupungissa! Voi, kunpa pääsisin mukaan…

  2. Maria sanoo:

    Kiitos Sally 🙂 Voi, lupaan shoppailla puolestasi 😉

  3. SiniK sanoo:

    Kuulostaa tosi tutulta tuo sisustustyylin muuttuminen joulun kynnyksellä… Minä olen myös aika pelkistetyn sisustuksen ystävä, mutta jouluna vähän irrotellaan 😀
    Ja miten ihanaa onkaan joulun jälkeen, kun saa kaiken ylimääräisen taas kaappeihin piiloon 😉

    Kivaa shoppailupäivää!

  4. Maria sanoo:

    Juuri näin, sähän sen sanoit Sini; kun hamstraa paljon kaikkea krääsää jouluksi niin se tunne, kun saa ne kaikki takaisin kaappeihin. Sitä ei voita mikään 🙂

    Kiitos, kauniita unia :)!

  5. Aamunkukka sanoo:

    RM:n sisustus sopii nimenomaan joulukotiin! Ihania juttuja valitsit, voi että. Kerrothan miten toi kynnysmatto kestää käyttöä, mäkin haluan tuollaisen;-).

    Lunta, lunta, lunta, toivon sitä teillekin. Meilläkin on satanut koko päivän ja on niin kaunista! Mukavaa päivää ja ajelehan varovasti!

  6. Maria sanoo:

    Ihania juttuja, voipi olla, ettei budjetti ihan riitä noihin kaikkiin 🙂 Tuon kynnysmaton kyllä aion raahata kotiin sekä tuon lasikuusen. Maksoi mitä maksoin 😉

    Kyllä valaisee maisemaa heti tuo lumi. Toivotaan, että pysyy joulun yli. Kiitos juu, ajelen varovasti 🙂 Kivaa torstain jatkoa sinullekin <3!

Kommentoi